perjantai 6. huhtikuuta 2018

Kesää odotellessa

Huhtikuun kuudes ja lunta (räntää, joka sulaa maahan osuessaan) sataa, mutta meidän perheessä suunnitellaan jo kesän serkkutreffejä. Tulin selanneeksi viime kesän valokuvia kuvittaessani kutsukorttia ja tuli niin ikävä kesää ja kesälomaa, että tässä hieman kesämuistoja sitä itseään odotellessa :)

Kesätuuli, paras tuuli


Tule, tule Wiima!


Onks mittää mustikoi näkyny?

Wiiman kanssa mökkisaaressa hiekkakuoppalenkillä

Jänöapilapelto

 
Lihansyöjäkasveja, kääk, täytyy hypätä yli ja toivoa parasta 😄



Laiturivahti työssään

Sepäs olikin isäntä itse, joka sieltä on tulossa 😊

Minä ja sinä. Sinä ja minä. Mää ja sää 😘😘

Sellaisia kesämuistoja. Ja eipä aikaakaan, kun taas eletään kesää ja lomaa ja kesälomaa!



sunnuntai 25. maaliskuuta 2018

Wiima SmartDog -testissä

(10.4. tekstiä on editoitu julkaisun jälkeen, kursiivilla lisätyt osuudet ovat palauteraportista, jonka sain kirjottamisen jälkeen)

Olin jo aikaa miettinyt Wiiman kiikuttamista SmartDog-testiin. Minulla on ihan yleisestä uteliaisuudesta ja maallikkoharrastuneisuudesta kumpuava kiinnostus käyttäytymistieteisiin, sekä luonnollisesti ajattelen, että tiedoista saattaisi olla minulle myös hyötyä Wiiman kanssa yhdessä elellessä.
Mutta tuolloin testejä tehtiin vain Uudellamaalla (ja joissain PopUpeissa, joihin en koskaan ehtinyt), niin en jaksanut vaivautua kuitenkaan niin pitkän matkan päähän. Tän vuoden alusta Varsinais-Suomeenkin saatiin oma testaaja ja nytpä ilmoitin Wiimankin sitten testiin. Valitsin testattavaksi koko kognitiopaketin, vaikka hinta kyllä vähän hirvittikin. Mutta ajattelin, että jos ryhdyn valitsemaan, niin sitten harmittelen myöhemmin, kun jäi jokin testi tekemättä ja tulos tietämättä. On sitä tullut hullumpaankin rahansa laitettua...

SmartDog -testit ovat koiralle erilaisia ruuanetsintäpelejä, mutta ne rakentuvat siten, että tuloksista pystytään muodostamaan käsitys koiran persoonallisuustekijöistä ja koiran vahvuuksista kognitiivisissa taidoissa.

Alla pieni referaatti testipäivästä. Kaikki kirjoitukseni pohjautuu omiin muistikuviini testistä, en ole saanut kirjallista testiraporttia vielä. Joten kaikki virheet ja epätäsmällisyydet johtuvat kirjoittajasta.

Testipäivänä köröttelimme Wiiman kanssa Raisioon Vainuvoiman pääkallopaikalle ja siellä testaaja Elisa Reunanen otti meidät vastaan. Alkuhöpinöiden ja lomakkeiden täytön jälkeen siirryimme tekemään eka tehtävää.

Itsehillintä / impulsiivisuus
Ensimmäinen tehtävä oli lieriö, jonka sisältä koiran tuli hakea makupala. Ensimmäisillä kerroilla lieriö oli peitetty ja koira oppi, että makupalan sai vain noutamalla sen jommasta kummasta lieriön avoimesta päästä. Sitten peite otettiin pois ja koira päästettiin taas noutamaan makupalaa - nyt se siis näki makupalan lieriön läpi.
Hyvän itsehillinnän omaava koira jatkaa juuri oppimaansa mallia saada palkkio ja siis edelleen noutaisi herkun lieriön päästä, kun taas impulsiivisempi koira, jonka on vaikea vastustaa houkutuksia, innostuu palkkion nähdessään ja pyrkii siihen käsiksi suorinta tietä lasin läpi.

Wiimalle yllättäen tämä tehtävä ei ollutkaan ihan läpijuoksujuttu. Wiima oppi hyvin harjoitusvaiheessa, että namin saa lieriön päästä (sen oli muuten vähän epämiellyttävää laittaa päänsä lieriöön, olikohan sillä vaikutusta?), mutta kun näköeste poistettiin, niin Wiima koitti useimmilla toistokerroilla ensin onneaan napata herkku suoraan, mutta siirtyi sitten kyllä heti lieriön päähän, kun temppu ei onnistunut. Näimme kyllä testin kuluessa myös toistosuorituksia, joissa Wiima meni suoraan lieriön aukolle, eli hillitsi itsensä :) .

Itse asiassa kuvittelin, että Wiima olisi tässä osoittanut sitä itsehillintää, koska se kuitenkin on luonteeltaan harkitseva koira - eli ajattelin, että se olisi hakenut herkun lieriön aukolta sen kerran opittuaan, mutta näin ei ollut. Näköjään herkkujen ja houkutusten kohdalla itsehillintä ja harkinta ei olekaan selviö.
Wiima on siis rauhallinen, mutta hieman impulsiivinen koira, joskaan ei mitenkään yliampuvasti.

Wiima testissä.
Kuva: Elisa Reunanen/SmartDog

Toinen impulsiivisuutta/itsehillintää ja ongelmanratkaisukykyä mittaava testi oli V-aitaustesti.
Huoneeseen pystytettiin V-asentoon laitettu kehikko. Nami oli laitettu V-muodon etureunaan ja koira katseli herkkua aidan toiselta puolelta. Tässä seurattiin, että miten nopeasti koira löytää tiensä herkun luokse. Testissa tarkkailtiin nopeuden lisäksi ongelmanratkaisutapaa, koira voi keskittyä ratkomaan tilannetta itsenäisesti tai se voi pyytää ohjaajan apua, tai tietenkin myös vetäytyä tehtävän ääreltä mm turhautumisen seurauksena.
Haastetta tehtävään tuo se, että saadakseen herkun koiran on poistuttava sen luota seinäkkeen kiertämisen ajaksi, tämä vaatii koiralta itsehillintää.


Wiimalle tehtävä ei tuottanut vaikeuksia. Muistelen testiajan tälle tehtävälle olleen 3 minuuttia, mutten muista mitä testaaja sanoi testitulosten keskiarvoksi - Wiima suoritti sen 14 sekunnissa. 
Filmillä näkyy, ettei herkun luota poistuminen ollut Wiimallekaan silti ensimmäinen ajatus vaan se kiertelee aidan puolelta toiselle. Vasemmalla puolella Wiima on jo lähdössä kiertämään seinäkettä, mutta palaa takaisin herkun luo. Seuraavaksi oikealla puolella se jo kuitenkin ryhtyy järkeilemään ja lähtee sitten kiertämään aidan takaa herkulle.

Raportista: Impulsiivisuutta mitattiin testissä sylinteritestillä sekä V-aita testillä. 
Palkkio näköärsykkeenä häiritsee Wiimaa jonkin verran – sylinteri testissä koira tökkäsi muutaman kerran läpinäkyvään lasiin ennen kuin koetti juuri oppimaansa taitoa ottaa ruoka sivusta. Aikaisemmissa tutkimuksissa koirilla sylinteritestin onnistumisprosentti on ollut keskimäärin 79 % ja susilla 77 % - Wiimalla tämä oli 60 %. Wiima on tehtävässä hyvin rauhallinen, mutta se tuijottaa palkkiota hyvin tiiviisti.
V-aita tehtävässä koiran oli ratkaistava spatiaalinen eli tilaan liittyvä ongelma, V-aidan sisälle laitettiin ruokaa ja koiran on tajuttava, että menemällä poispäin palkkiosta, koiran on mahdollista saavuttaa se. Tehtävä mittaa paitsi ongelmanratkaisun nopeutta, myös ongelmanratkaisutapaa ja itsehillintää. Näkyvä ruoka lähellä on houkutteleva, ja vaatii itsehillintää edetä ruoasta poispäin. Testi mittaa samalla myös ongelmanratkaisutapaa - koira voi myös tässä tehtävässä keskittyä pyytämään apua ohjaajalta, sen sijaan että ratkaisisi sen itse. Aikaisempien tutkimusten mukaan koirat ratkaisevat tehtävän keskimäärin n. 20—40 sekunnissa. Ongelmanratkaisukykyyn vaikuttaa aina myös aikaisempi kokemus ja oppiminen.
Wiima ratkaisee tehtävän erittäin nopeasti 14 sekunnissa. Koiraa ei häiritse näkyvillä oleva ruoka, vaan se ymmärtää nopeasti edetä poispäin palkkiosta ensin sen saadakseen. Koira ratkaisee tehtävän itsenäisesti eikä pyydä apua ihmiseltä.

Ihmiseleiden lukeminen
Tässä testiosiossa mitattiin sitä, miten hyvin koira osaa tulkita ihmisen antamia elevihjeitä. Eleiden lukukyky vaihtelee paljon koirilla ja se on ilmeisesti varsin pysyvä ominaisuus, siis siten, että koira ymmärtää eleitä tai sitten ei, koulutuksella siihen ei voi paljoa vaikuttaa. Tai näin ainakin tällä hetkellä arvellaan.

Testi tehtiin niin, että testaaja seisoi muutaman metrin päästä koirasta ja ohjaajasta, ja hänellä oli kaksi kippoa, molemmat eri puolilla testaajaa. Testissä testaaja tipautti herkun toiseen kippoon, niin ettei koira tiennyt kumpaan ja sitten koiralle näytettiin eleillä missä kipossa ruoka on.

Ensimmäinen vihje oli kädelläosoittaminen. Wiima ei ymmärtänyt vihjettä alkuunkaan. Testaaja kertoi, että elettä näyttäessään Wiima ei noteerannut heilahtavaa kättä millään tavalla vaan piti katseensa testaajan kasvoissa. Ja kun se päästettiin kupille, se meni aina siihen, mihin nami oli harjoitteluvaiheessa ekaksi pudonnut.
Seuraava vihje oli jalalla osoittaminen. Nyt oli eri juttu, Wiima noteerasi eleen helposti ja seurasi sitä oikealle kupille, jota jalka oli osoittanut. 
Katsevihjeen kanssa sama juttu. Wiima ymmärsi ja meni vihjeen kertomalle kupille. Katsevihjeessä sattui toistokerroilla tosin ainakin yksi huti, mutta muuten meni oikein.
Seuraavaksi tuli vielä kädellä osoittaminen, mutta sillä tavalla ristiin, että vasen käsi osoitti oikealle ja oikea käsi vasemmalle, jolloin hartialinjakin liikkui. Tätä liikettä Wiima tulkitsi helposti ja kulki vihjeen osoittamalle kipolle.

Minulle oli yllätys, ettei Wiima ymmärtänyt ensimmäistä suoraa käsivihjettä. Käytän käsimerkkejä paljon arjessa ja ne toimivat. Mutta ilmeisesti teen käsivihjettä antaessani jotain muutakin, esim myös hartialinjani tai katseenikin liikkuu, taikka mahdollisesti myös aina sanon jotain, koska testissä pelkällä sivulle osoittavalla käsimerkillä ei ollut Wiimalle merkitystä. Tämä oli minusta erittäin hyvä tieto. Voin nyt soveltaa tietoa arjessa ja koulutustapahtumissa osaan tarkemmin pohtia miten ohjaan Wiimaa.

Mutta kaiken kaikkiaan Wiiman eleiden lukutaito oli varmaan ihan hyvää keskiluokkaa. En valitettavasti muista, miten testaaja täsmälleen Wiiman tulosta kommentoi.

Eleosio sisälsi hyvin paljon toistoa ja Wiimaa alkoi puuha selvästi kyllästyttää. Sitä ei kuitenkaan tarvinnut alkaa houkutella vaan motivaatio kuitenkin pysyi, vaikka pieneni. Treenejä suunnitellessa tämä havainto on syytä pitää mielessä. Ihan puun takaa havainto ei tullut, enemmänkin se vahvisti arjessa tekemiäni huomioita. 

Raportista: Eleiden lukukyky – osiossa testattiin miten hyvin koira löytää palkkion ihmisen eleiden vihjeen avulla. Koirien on yleisesti havaittu olemaan erinomaisia ihmisen eleiden lukijoita, jopa parempia kuin simpanssi, mutta tämä ominaisuus vaihtelee paljon koirien välillä. Ihmisen kommunikaation ymmärtämiseen ei aikaisempien tutkimusten mukaan vaikuta paljoakaan oppiminen tai intensiivinen koulutus, vaan se on kohtuullisen pysyvä ominaisuus, mutta tästä tarvitaan lisää tutkimuksia. Iälläkään ei ole havaittu olevan suurta vaikutusta eleiden lukukykyyn, ja jo kuusi viikkoisten pentujen on havaittu löytävän hyvin ruoan ihmisen vihjeen avulla. 
Eri rodut todennäköisesti eroavat toisistaan siinä miten hyviä ne ovat lukemaan ihmisen eleitä, ihmisen kanssa työhön jalostettujen rotujen on havaittu olevan keskimääräistä parempia lukemaan ihmisen eleitä. Tästä tarvitaan kuitenkin vielä lisää tutkimusta, koska rotujen välisiä eroja ei ole tutkittu kunnolla.
Wiima ymmärsi ihmisen eleitä keskimäärin kohtuullisen hyvin saaden 73 % oikein. Vaikein osio koiralle oli selkeästi käsieleet, joita se ei seuraa lainkaan. Koira myös hämmentyy, kun ei ymmärrä, mistä tehtävässä on kyse. Parhaiten Wiima luki kädellä ristiin osoitusta, jossa mukana on myös vartalon kääntyminen. Myös jalalla osoitus ja katseella osoitus olivat sille helppoja.

Mahdoton tehtävä/ongelmanratkaisutaktiikat
Tämä tehtäväosio oli koiran mahdotonta ratkaista ja sen tarkoitus oli havainnollistaa koiran ongelmanratkaisutapaa - keskittyykö se työskentelemään itsenäisesti vai pyytääkö se apuja. 
Tehtävässä laitettiin herkut kippoon ja kansi kiinni niin, ettei koiralla ollut käytännössä mahdollisuutta saada purkkia auki. Tätä ennen oli tehty muutamia kertoja niin, että namit oli purkissa ja koira pääsi niihin käsiksi pikkuisen kantta tökkäämällä. 

Wiima työskenteli suureksi osaksi itsenäisesti, mutta sillä oli kuitenkin molemmat ongelmanratkontatavat käytössään, eli pysähtyi välillä pyytämään ohjaajan apuja. Enemmän se teki niin testiajan loppupuolella, kun itsepinnistely ei tuottanut tulosta. Filmillä näkyy myös, miten Wiima silmäilee testaajaa, se kiinnostui testaajan sekuntikellon rapsahduksista.

Wiima työskenteli sinnikkäästi koko kahden minuutin ajan. Testaaja kertoi, että testien perusteella on lapinkoirille tuntunut olevan tyypillistä se, että ne jättävät tehtävän kesken. Näitä keskeyttäjiä on toki muissakin roduissa, mutta testiin tuoduilla lapinkoirilla hieman keskimäärää enemmän. 



Tämä testi vahvisti käsitystäni siitä, että Wiima on itsenäinen koira. Se on ollut sitä jo pennusta asti, sellainen "omillaan pärjäävä"  - joskaan ei tietenkään "omilleen jätetty" :) .
Wiima on kuitenkin myös kontaktihaluinen koira, hakee helposti katsekontaktia ja tarkistelee käytöstäni erityistilanteissa, ennen kuin päättää miten itse suhtautuu. 
Testaaja kuitenkin arveli, että kontaktin ottaminen saattaisi olla opittua Wiiman kohdalla, se on todennut siitä olevan sille hyötyä. Wiima täyttää tänä vuonna kuusi vuotta - testaaja arveli, että jos testissä olisi ollut nuorempi Wiima, niin kontaktin hakua olisi luultavasti näkynyt paljon vähemmän. 
En ole osannut ajatella asiaa noin. Että Wiiman kontaktihaluisuus olisi opittua. Siinä tapauksessa en voi olla kuin hyvin tyytyväinen itseeni, että olen onnistunut kontaktihyödyn sille opettamaan, ja osoittamaan. 

Raportista: Mahdottomassa tehtävässä testataan koiran ongelmanratkaisun strategiaa – itsenäinen vaiko ohjaajalta apua pyytävä. Tehtävä on aluksi helppo, mutta muuttuu mahdottomaksi ratkaista. Koiran tapaa ratkaista ongelma tarkkaillaan kahden minuutin ajan. Molemmat tavat ratkaista ongelma ovat hyviä, ja riippuukin lähinnä koiran käyttötarkoituksesta, kumpi tapa on parempi. Itsenäiseen työskentelyyn tulevan koiran olisi hyvä pyrkiä sinnikkäästi ongelman ratkaisuun. 
Apua pyytävä strategia on erinomainen silloin, kun koiralta vaaditaan suurta ohjattavuutta ja sitä, että se ongelmatilanteen kohdatessaan turvautuu ohjaajaan mieluummin kuin toimii itsenäisesti. Kotikoiralle apua pyytävä strategia on ehkä paras arkielämän hallittavuuden kannalta, mutta harrastuskoiralla, tai työkoiralla olisi hyvä olla edes jonkin verran itsenäistä tehtävän ratkaisua. Koulutuksella pystytään vaikuttamaan jonkin verran ongelmanratkaisu -strategiaan, esim. koiralla pystytään vahvistamaan ohjaajan apuun luottavaa strategiaa.
Wiima pyrkii ratkaisemaan mahdottoman tehtävän enimmäkseen itsenäisesti (70 %). Koiralla on kuitenkin molemmat ongelmanratkaisustrategiat käytössä, sillä se pyytää myös ohjaajalta apua ratkaisuun (30 %). Wiima vaihtelee strategioiden välillä joustavasti ja yrittää avata purkin eri tavoin. Se myös ääntelee hieman. Koira ei missään vaiheessa hylkää tehtävää.

Looginen päättely
Testaaja kertoi ennen testiosion alkua, että tämä on testin vaikein tehtävä ja vain noin 30% testatuista koirista selvittää testin. (edit: Wiima olikin 4%:n parhaimmiston joukossa :D !)
Taas oli kyse namipalan etsinnästä. Testaajalla oli kaksi kuppia, joista toiseen laitettiin namipala, mutta koiralle ei näytetty, että kumpaan. Sitten koiralle esiteltiin tyhjä kuppi ja testissä menestyäkseen koiran tuli negaation kautta päätellä, missä kupissa herkkupala on. 
Wiimalle tässä testissä ei ollut vaikeusastetta lainkaan. Kun testaaja esitteli tyhjän kupin, niin Wiiman pää kääntyi samantein toiseen kuppiin ja kun koira vapautettiin, niin se paineli suoraan oikealle kupille. Että sellainen älykkö se on se meidän Wiima. Ihan kiva, että meidän perheeseenkin on sellainen saatu, vaikkakin koiran muodossa!

Raportista: Tämä tehtävä osio sisältää testin vaikeimman tehtävän. Loogisen päättelyn tehtävässä koiran on pääteltävä tyhjän astian perusteella palkkion sijainti (negaation kautta). Tämä on erittäin haastava koiralle, ja suuri osa koirista kiinnostuu tyhjästä astiasta sen vuoksi, että siihen kosketaan viimeiseksi. Koiran omaa päättelykykyä vaikeuttaa koiran herkkyys ohjaajan eleille ja kommunikoinnille – eli tässä tehtävässä testaajan viimeksi koskettama astia saattaa olla koiralle houkuttelevin, vaikka se on tyhjä. Vain noin 30% koirista ymmärtää tehtävän.

Wiima ymmärtää selvästi loogisen päättelyn tehtävän – 100% oikein on erittäin harvinainen tulos, vain 4% testatuista koirista yltää tähän suoritukseen! Se tarkoittaa, että koirasi ymmärtää ongelman ja ilmiön sen takana. Tällaisen kyvyn omaava koira pystyy uudessa tilanteessa ratkaisemaan ongelmia, vaikka ei ole niitä aikaisemmin kohdannut. Koirasta riippuen, saattaa olla, että tällainen koira turhautuu helppoihin harjoituksiin.


Ihmisen vihje vs oma päättely
Nami laitettiin kippoon, mutta osoitettiin toista kippoa. Tarkoitus oli selvittää, onko koira huijattavissa. Ei ollut. Wiima meni suoraan sille kipolle, mihin näki namin tipahtavan. Ja testaajan mukaan näin toimii suurin osa koirista.

Muistiosio
Tässä testattiin koiran muistia minuutista kahden ja puolen minuutin viiveeseen, testejä tehtiin neljä: 1min, 1min30s, 2min ja 2min 30s. Toki koiran muisti on paljon pidempi, mutta pidempiä aikoja olisi vaikea testin aikana mitata. Tähän muistitestiin haastetta kuitenkin toivat kolme lähekkäin toisiaan sijaitsevaa namipiiloa, jotka olivat keskenään täysin samannäköisiä. Näköyhteys astioihin peitettiin odotusajaksi, jolloin koira ei voinut tuijottaa oikeaa astiaa, ja jolloin testi ei olisikaan mitannut muistia.
Wiima selvitti vaivatta kolme ensimmäistä viiveaikatestiä, ja mahdollisesti olisi selvittänyt viimeisenkin pisimmän viiveen, mutta saatoin hieman itse häiritä sitä juuri liikkeelle lähetyksessä, kun mainitsin sen nimen ja Wiima kääntyi katsomaan, että mitä asiaa, ennen kuin eteni kipoille. Mutta niin tai näin, testaajan mielestä muistiosuuden tulos oli erittäin hyvä (sanallinen kommentti, ei raportista, jota en ole siis vielä saanut).

Tässä testiosiossa tuli myös Wiiman luontainen kohteliaisuus esiin. Osion harjoitusvaiheessa ohjaaja seisoi kuppien ääressä ja vapautin Wiiman kupille niin, että se joutui lähestymään myös testaajaa. En tässä vaiheessa vielä ajatellut asiaa sen kummemmin, kun Wiima tämän jonkinlaisella kuitenkin reippaalla käyntiaskelella teki, mutta kun päästiin viiveiden pariin, niin ohjaaja ei enää ollutkaan kuppien äärellä, ja tällöin Wiiman liike kasvoikin iloiseksi kipitykseksi. 
Ja näin siis vaikka Wiima onkin hyvin avoin tapaamaan uusiakin ihmisiä, mutta sen mielestä on kovin epäkohteliasta ryntäillä heitä päin :) .

Raportista: Muistin kesto -tehtävässä koiran täytyy muistaa tarkalleen kohteen sijainti lähellä toisiaan sijaitsevasta kolmesta astiasta minuuttien odottelun jälkeen. Muisti- tehtävässä pisin aikaviive oli 2min 30s – käytännössä koiran muisti on paljon pidempi kuin tämä, ja se saattaa muistaa useita kuukausia, jopa vuosia tiettyjä asioita ja paikkoja – näin pitkiä viiveitä on vain hankala testata testiolosuhteissa, ja siksi vaikeus tehtävässä luotiin kolmella samankaltaisella muistipaikalla. 
Tehtävä on vaikea, koska samanlaisia astioita on kolme ja ne ovat lähellä toisiaan. Koiran näköyhteys peitettiin – tämä siksi, että mikäli koira pitää katsekontaktin astiaan koko ajan, tehtävä ei mittaakaan muistia, joka tarkoittaa asian palauttamista uudelleen mieleen.Testissä oikein muistaminen vaatii, että koira käsittelee spatiaalista tietoa (oikean purkin sijainti), painaa sen mieleensä, sekä noutaa tiedon tietyn aika viiveen jälkeen.
Wiima muisti oikein kolme (lyhyintä) aikaa neljästä (1min, 1min30s, 2min ja 2min 30s) mikä on erittäin hyvä suoritus. Testi vaatii paitsi hyvää muistia myös kykyä keskittyä ja kykyä odottaa. Wiima on tehtävän aikana melko levoton ja vinkuu, mutta omistajan rauhoittelu auttaa sitä odottamaan. Muisti on yksi oppimisen tärkeimpiä edellytyksiä. Keskimäärin koirat muistavat tässä tehtävässä 2 aikaa oikein.

Mallioppiminen / sosiaalinen oppiminen
Koirat oppivat paljon toisiltaan sekä ne oppivat myöskin ihmisiä seuraamalla. Tässä testissä mitattiin sitä, miten testikoira oppii mallia seuraamalla. Paikalle tuotiin kone, joka sylki ulos herkkuja kun ensin painettiin laitteen edessä olevaa nappulaa. Laite piti vähän ääniä, mutta ei mitään kovaa rousketta. Testaaja painoi viisi kertaa ensin itse nappia Wiiman katseen edessä ja joka kerta Wiima pääsi syömään namit. Sen jälkeen Wiimalla oli itsellään tilaisuus tutustua laitteeseen ja painaa myös halutessaan nappia saadakseen herkut taas esiin.
Saattaa olla, että testi tässä muodossa ei ihan Wiimalla mitannut mallioppimista, koska Wiimalla on vähän sellainen periaate, että uusia asioita pitää ensin vähän tutkia ennen kuin voi ns hutkia. Eli Wiima kierteli laitetta tutkien ja nuuskien. Testiaika oli kolme minuuttia. Ennen testiajan päättymistä Wiima haroi tassullaan varovasti laukaisunappia, mutta sen verran varovasti, ettei nameja tullut esiin. 
Emme olleet testaajan kanssa ihan varmoja, että oliko kyse nyt malliopitun asian toistamisesta vai Wiiman omista tutkimuksista. Joten tämä juttu jäi tällä kertaa vähän selvittämättä.

Raportista: Wiima ei paina oikeaa nappulaa 3 min kuluessa. Koira odottaa testaajan / ohjaajan apua tilanteeseen, eikä innostu itse yrittämään tehtävän ratkaisua. Se kuitenkin manipuloi laitetta kahdesti tehtävän aikana, mutta ei käytä painallukseen riittävästi voimaa.
Kaikista testatuista koirista 63% painaa nappulaa, mutta näistä painaneista vain 43%:lla se on selkeästi mallista oppimista, loput painavat kokeiltuaan kaikkea mahdollista ja usein vahingossa.

Aktiivisuus
Wiimalla oli koko testin ajan aktiivisuusmittari kiinnitettynä valjaisiinsa. En tullut kysyneeksi mitä se näytti. Mutta tulos lienee keskimääräistä alhaisempi, koska Wiima on rauhallinen koira. Puhuimme hieman aktiivisuudesta testaajan kanssa testin alkuvaiheessa kun mittaria vasta kiinnitettiin. Kerroin hänelle silloin Wiiman rauhallisuudesta ja hän vastasi, että hänen testaamistaan lapinkoirista kaikki ovat olleet rauhallisia luonteeltaan, lukuunottamatta yhtä jolla oli vähän enemmän vauhtia töppösissä.
Että uskoisin, ettemme tulleet räjäyttäneeksi aktiivisuusmittarin käyriä.

Raportista: AAktiivisuus -  Koiran aktiivisuus mitattiin testissä FitBark aktiivisuusmittarilla, joka antaa minuuttikohtaisen aktiivisuuden keskiarvon. Koiran aktiivisuus mitattiin keskiarvona koko testissä oloajan. Testattujen koirien välillä on paljon eroa siinä, miten aktiivisia ne ovat testissä. Aktiivisuus käyttäytymisominaisuutena on yleensä hyvin voimakkaasti periytyvä ominaisuus, mutta se voi vaihdella paljon tilannekohtaisesti. Esim. vilkaskin koira saattaa olla hyvin rauhallinen uudessa tilanteessa, mikäli se kokee tilanteen pelottavana tai mikäli se rauhoittuu keskittymään tehtäviin.
Koirasi aktiivisuus oli testissä 15. Koira on keskimääräistä rauhallisempi testitilanteessa.

Sellainen testi se oli, ulkomuistista vuodatettuna. Huhhuh - paljon tuli kirjoitettua. Ja kuten sanottua, kaikki mahdolliset virheet ovat omaa aikaansaannostani. Testaajan kommentti Wiimasta oli sensuuntaista, että se on mukava ja hötkyilemätön koira, jolla on motivaatiota tekemiseen, jollaista harrastuskoiralta vaaditaankin. 

Varsinainen kirjallinen testiraportti tupsahtanee minulle parin viikon sisällä, sitä jo tässä kovasti odottelen :) .

Kokonaisraportti testin pohjalta:
Wiima ei ole erityisemmin kiinnostunut vieraista ihmisistä, mutta se tutustuu aktiivisesti uuteen tilaan. Koira on erittäin hyvin motivoitunut ruuasta ja myös keskittyy erinomaisesti tehtäviin koko testin ajan. Sylinteritestissä Wiima on hieman impulsiivinen, vaikka se oppi tehtävän erittäin nopeasti. Wiima lukee kohtuullisen hyvin ihmisen elekieltä. Parhaiten koira ymmärsi kädellä ristiin osoitusta, jalalla osoitusta ja katseella osoitusta ja vaikeimpia olivat suorat käsieleet. 
Tilaan liittyvä ongelmanratkaisu, V-aita, oli Wiimalle helppo ja koira ratkaisi myös loogisen päättelyn tehtävän, joka on testin vaikein: Wiima seurasi testaajaa tarkasti ensimmäisestä toistosta lähtien ja teki todella hienon suorituksen. 
Wiima on mahdottomassa tehtävässä enemmän itsenäinen ongelmanratkaisija, mutta sillä on siinä käytössä myös ihmiseen tukeutuva ongelmanratkaisustrategia, ja koira vaihtelee joustavasti näiden strategioiden välillä. 
Muistitehtävässä Wiima muistaa oikein kolme aikaa neljästä, mikä on keskimääräistä parempi suoritus. Sosiaalisen oppimisen tehtävässä Wiima ei paina namiautomaatin nappulaa, vaan jää odottamaan ihmisen apua tehtävän ratkaisuun. Wiiman parhaita vahvuuksia testissä ovat nopea tilaan liittyvä ongelmanratkaisukyky, hyvä muisti ja erinomaiset loogisen päättelyn kyvyt. Koira on koko ajan hyvin rauhallinen, mutta seuraa tehtäviä kiinnostuneesti ja keskittyneenä.





sunnuntai 11. maaliskuuta 2018

Kiljaisu ja Galastoppia

Wiima on iloinen lenkkikaveri. Se on leikkisä ja huumorintajuinen, ja lenkkien varrellakin on tullut tavaksi pitää pieniä leikkituokioita, kuten käpyjahtia, kepin kiskontaa ja Wiiman "kiinniottoa" :D Näiden lopputuloksena nähdään toisinaan Wiiman ilohepuli taikka sitten vaan jatketaan hyvällä mielellä reitin tekoa.
Lisäksi näin talviaikaan Wiima nautiskelee itsekseenkin heittäytymällä hetkeksi hankeen, möyrii ja sukeltelee siellä hetken, kunnes matka sitten taas jatkuu.

Ei meidän lenkit tietenkään pelkkää leikkiä ja lumessa sukeltelua ole, vaan suurimmaksi osaksi ihan vaan kävellään ja reippaillaan. Wiima on tarkkaavainen ja reipas. Jos se on vapaana, niin se kulkee reippain askelin, pysähtyy haistelemaan hajuja ja taas laukkaa minut kiinni. Välillä kipittää edelläni ja joskus joudun huutelemaan, että odota, jos neiti huitelee mielestäni liian kaukana.


Tämä alustus siihen, millä tavalla viime maanantain lenkki oli fiiliksiltään erilainen, ja sen johdosta päädyimme viime tiistaina lopuksi eläinlääkärin vastaanotolle.

Oltiin maanantaina Wiiman kanssa kävelemässä, kun se poikkesi tienvarresta lumihankeen sen näköisenä, että työn alla olisi ns isompi hätä eli "number two". Neiti pyöri lumihangessa ympäri tavalliseen tapaansa ja tamppasi lunta, kunnes ennen kuin varsinaisiin hommiin päästiin, niin koiruus yllättäen kiljaisi kovaa ja korkealta! Sitten rämpi vauhdilla hangesta ja luokseni saapuessaan se oli aivan kuin lyöty ja hakeutui ihan viereen. Tutkin ja painelin heti tassut, jalan ja vatsanpohjan, kun mieleeni tuli, että oliko siellä jokin terävä esine. Mutta Wiima ei arkaillut mitään kosketusta eikä verta ollut missään.

Liikutin sitä ja ravi oli oikein kauniin näköistä, kuten aina :) , mutta sen käytös oli omituista. Se vaan katsoi minua ja koitti kertoa, että nyt ei ole kaikki hyvin. Ihmettelin siinä mitä tehdä, mutta kun liikkeessä ei näkynyt mitään hälyttävää enkä löytänyt kipukohtaa, niin päätin kiertää Wiiman kanssa alunperin suunnittelemamme lenkin.

Ja niin me sitten tehtiin, eikä reissun varrella mitään muita omituisuuksia tapahtunut, paitsi Wiiman käytöksessä. 



Wiima oli koko lenkin varsin vaisu. Ei ollut ilohepuleita, päinvastoin hakeutui luo ja olisi vaan halunnut istua paijattavana. Sellaisenkin hassun pikku asian panin merkille, että kun päädyimme lanaamattomille reiteille, niin Wiima pysytteli visusti aiemmillä jäljillä tai autonrenkaan jäljessä, eikä astunut hangen puolelle, jossa käveleminen on tietty vähän vaivalloisempaa - olisiko Wiimalla siis kuitenkin kipuja?

Wiima oli koko illan kotonakin vaisu ja hakeutui kovasti luokse, kun se yleensä makailee lähistöllä tarkkailuasemissa.

Mieheni kanssa asiasta juteltiin ja päätettiin, että jos on jokin venähdys, niin siitä toipunee muutamassa päivässä - odotellaan siis sen aikaa ja tehdään sitten uusi tilannekatsaus. Mutta samalla mieleemme hiipi, että Wiimalla on tällä hetkellä myös voimakkaat valeraskausoireet, ja pohdimme, että voisiko vaisuus ja käytöksen muutos liittyä siihen. Esimerkiksi kummitus nimeltä kohtutulehdus alkoi tunkea ajatuksiin - kiljunta lenkkipolulla olisikin sitten taas ihan erillinen juttu siinä tapauksessa, vaikka tuntui, että käytöksen muutos alkoi siitä.


No, olin ehtinyt olla puoli päivää töissä kun etäpäivää viettävä mieheni soitti kotoa, että olisikohan kuitenkin parasta lähteä Wiimaa näyttämään lääkärille, että se käyttäytyy nyt niin kummallisesti, tekee kummallisia asioita ja kulkee perässä koko ajan (mikä sekin on siis omituista). 

Mikäs siinä. Parempihan se on katsoa kuin katua, ja niin varattiin lääkäri. Saatiin aika koirien ortopedille, joka väänteli Wiiman jalkoja, tunnusteli selkänikamat ja teki kaikenlaisia muitakin tutkimuksia, joita ortopedit nyt koiralle prukaavat tuollaisessa tilanteessa tehdä. Ja hyviä uutisia: tuloksena oli ortopedisesti Terve Koira!



Lääkärin mielipide tapahtuneesta oli, että Wiima varmaankin jotenkin loukkasi itseään hangessa, venäytti ehkä itseään jollain tavalla ja samalla sen päässä tapahtui oppimista, eli se yhdisti lumihangessa rämpimisen kipuun ja kulki siksi loppureitin tasaisella maalla. - voihan se noinkin olla, se olisi loogista. Vaikka normaalioloissa Wiima ei kyllä onneksi noin voimakkaasti epäonnistumisiaan muista (luonnetestissä hieman pehmeä).
Wiiman valeraskaushormonit sekoittivat lääkärin mielestä Wiiman päätä loukkaantumisenkin suhteen. Tutkimuksessa nisistä vuoti vähän maitoa ja yhdestä veristäkin vuotoa, sitä en ollutkaan itse huomannut.

Joten kotiuduimme lääkäristä Galastopin kanssa, jonka lääkkeen on siis tarkoitus noita Wiiman hormonitasoja laskea, lopettaa maidontuotanto ja Wiiman pentuhaaveet tältä erää.
Emme olekaan tuota lääkettä Wiimalle aiemmin antaneet kun valeraskaus on mennyt itsekseen ohi. Annoimme lääkettä neljänä päivänä, ja koira rentoutui huomattavasti.

Wiiman sterkkaus on pyörinyt ajatuksissa jo ennekin, mutta tämän jälkeen se alkaa tuntua vielä enemmän ajankohtaiselta. Wiima täyttää keväällä kuusi vuotta. Olin ajatellut lykkääväni sterkkausta vielä ainakin vuodella, kun se ei ajatuksena houkuta minua ollenkaan.
Mutta tällä kertaa nuo käytöshäiriöt olivat isommat kuin ennen. Wiima voi joskus olla vähän draamakuningatar, mutta se palautuu säikähdyksestä yleensä todella nopeasti, kun se nyt valeraskaana jäi niihin fiiliksiin todella pitkäksi aikaa.

Kohtutulehdukset myös pelottaa leikkaamista lykätessä, sillä olen ymmärtänyt, että kohtutulehduksia tulee jopa joka kolmannelle leikkaamattomalle nartulle!
Joskin ELL kertoi mielenkiintoisen jutun: yleensä on kuulemma niin, että jos koiralla on valeraskausoireisto päällä, niin silloin ei yleensä kehity kohtutulehdusta. Eli koiralla on pääsääntöisesti jompi kumpi, tai sitten tietenkään ei välttämättä kumpaakaan. Wiimalle on tähän ikään mennessä jokaisesta juoksusta kehittynyt myös valeraskausoireet pesäntekoineen ja pennunhoivaamisineen.
Lisäksi olin kuullut mm virtsankarkailusta leikkauksen komplikaationa, mutta ELLin mukaan riski siihen on isompi nuorempana leikattavalla koiralla - Wiimalle virtsankarkailua ei todennäköisesti kehittyisi, ja jos kehittyisi, niin sen saisi miedolla lääkityksellä kuriin.

Tässä meillä on nyt vähän pohtimista. 

Mitäs mieltä sinä olet Wiima tästä sterkka-asiasta?





sunnuntai 4. maaliskuuta 2018

NoseWork -epiksissä ja talvimaisemia

Eilen lauantaina 3.3 oltiin Wiiman kanssa paikallisen koirakoulu Vainuvoiman järjestämissä NoseWork-mölleissä. Kisat käytiin sisätiloissa ja niinpä tarjottimella oli kaksi sisätilaetsintää (tuomari Taina Korhonen) sekä laatikko- ja ajoneuvoetsinnät (tuomari Vesa Laakso). Kisojen järjestelyt olivat erinomaiset, neljä etsintäaluetta ja 17 kisaajaa, ja silti aikaa ei tainnut mennä kuin runsaat kolme tuntia.
Wiimalla on ollut nyt voimakkaat valeraskausoireet ja etukäteen jännäsin, miten se mahtaa pystyä keskittymään. Mutta se oli turha huoli, nimittäin typykkä hoiteli hommat todella hienosti!
Kaikki hajut löytyivät sallitun ajan puitteissa ilman miinuspisteitä, eli selvisimme kisasta täysin pistein, ja Wiiman työskentely oli keskittynyttä ja sitkeääkin, jos hajun etsimiseen kului aikaa.

Eka etsintäalue oli pienehkö huone, johon oli valittu kodinhoitohuoneen tapainen sisustus. Oli kuivatustelinettä vaatteineen, erilaisia säilytysvälineitä ja muuta pientä ja isompaa sälää. Etsintäaika alueella oli 2 minuuttia, selvitimme sen 38 sekunnissa, hyvä Wiima! Ilmaisu (joka Wiimalla on istuminen) oli selkeä ja tuomarin kommentit alueelta olivat "Rauhallinen, tarkka etsijä".

Toinen etsintäalue haettiin heti perään ja sekin oli sisäetsintäalue, mutta isompi ja kodinomaisesti sisustettu. Tällä alueella meillä oli kaikkein eniten haastetta. Etsintäaika oli 4 minuuttia ja meillä kului aikaa 3 min 3 sek hajun löytymiseen.


Haju oli taustalla olevan harmaan penkin alla. Lähdimme tutkimaan aluetta sohvan huitteilta, sitten myötäpäivään kiertäen matkalaukkujen kautta pöytäryhmän luo, jonka tutkimme aika tarkkaan. Sitten kertaalleen jo ohitimme harmaan penkin, mutta haju ei siinä sattunut Wiiman nenään, mutta toisesta suunnasta palatessamme se sitten osui ja ilmaisu oli selkeä. Saattaa olla, että ohjasin Wiimaa tutkimaan taustalla olevaa seinää eka kerralla tuosta kulkiessamme, koska olin itse saanut ajatuksen, että kätkö saattaisi olla sen koloissa. Mutta ei se sitten ollut :) , ja nuo kotkotuksemme ennen löytöä vei meiltä aika paljon aikaa.
Tässä etsinnässä Wiima joutui hakemaan sitkeästi, kun hajua ei heti löytynyt. Se on selvästi kehittynyt sitkeydessä, vielä vuosi sitten se turhautui huomattavasti helpommin. 
Täydet pisteet tästäkin osiosta ja todella kiva tuomarikommentti: "Hienoa, kaunista ohjaamista. Ohjaaja tuntee koiransa hyvin". 
Tuomarikommentissa kehutaan minun "Wiimatuntemustani". Tämä liittynee sellaiseen asiaan, että Wiimalla on tapana, kun etsiminen pitkittyy, hieman istahdella etsinnän lomassa. Se voi joskus hieman hämätä minua, koska myös Wiiman löytöilmaisu on istuminen. Olen onneksi kuitenkin oppinut varsin hyvin erottamaan Wiiman "istahtelut" löytöistunnasta, ja tämän asian tuomari oli pannut merkille ja vaihdoimme siitä muutaman sanan etsinnän jälkeen.

Kahden sisäetsinnän jälkeen vuorossa oli pieni tauko, jonka jälkeen etsinnät jatkuivat seuraavalla kahdella etsinnällä, laatikoilla ja ajoneuvoilla.
Laatikoita oli paljon ja ne oli minusta järjestetty harmittavaisen kauas toisistaan, niin, että koiran olisi vaikea nähdä niitä kokonaisuutena ja siten ymmärtää, että laatikot olivat etsinnän aiheena. Niinpä päädyin taas ohjaamaan etsintää ja koitin pitää sen järjestelmällisenä. Ja hyvinhän se sujui, Wiima ilmaisi heti ja selkeästi löydön, heti kun sille osuttiin. Oli ehkä vähän tuurista kiinni, miten päin sitä rataa sitten alkoi suorittaa, me lähdimme liikkeelle "tietenkin" väärältä puolelta :) 
Etsintäaikaa oli laatikoille oli 2 min ja meiltä tuhraantui aikaa 59 sek, eli puolet sallitusta ajasta.
Tuomarikommentti oli taas erittäin mukava: "Ohjaaja ohjaa ja koira ohjautuu mahtavasti! Loistavaa yhteistyötä!"

Ajoneuvoina paikalla oli henkilöauto, peräkärry ja pulkka :) ! Tässä noudatin samaa kaavaa, eli järjestelmällisesti lähdimme etsimään hajua ja se ei löytynyt ekasta ajoneuvosta vaan tokasta, eli peräkärrystä. Tässä haussa olin aavistuksen epävarma Wiiman ilmaisusta, että oliko se "istahtelua" vai oikea löytö. Mutta pyysin sitä näyttämään kätkön uudelleen ja itse liikuin poispäin - ja kun Wiima sitkeästi nökötti paikallaan ja näytti samaa paikkaa, niin sitten uskoin ja ilmoitin löydön, ja sehän se oli. Ilostuin siitä, että Wiima sitkeästi piti puolensa, eikä lähtenyt matkaani vaikka hieman sitä kätköllä testasinkin varmistuakseni. Tietysti temppu vei meiltä vähän sekunteja kisassa, mutta taitona arvostan sitä, että koira jääräpäisesti kököttää löydöllä, jos en itse ole heti samalla aaltopituudella. 
Etsintäaikaa ajoneuvoille oli 3 minuuttia ja meillä meni 1 min ja 20 sek, ja tuomarikommentti oli taas mieltälämmittävä: "Hienosti seuraat, että koira käyttää nenäänsä ja haistelee joka kohdan. Voit surutta luottaa koiran ilmaisuun!"

 

Sanallisessa feedbackissa sain vielä palautteen siitä, että ohjaamistyylini on hyvä ja koira seuraa sitä erinomaisesti. Lisäksi tuomari Vesa huomautti, että valitettavasti järjestelmällinen hakutyyli syö vähän aikaa NW:n alimmissa luokissa ja on vaikea olla kisan nopein.
Hän kehotti silti ehdottomasti jatkamaan samalla tyylillä, sillä lajin korkeammissa luokissa on hänen mukaansa enää vaikea pärjätä sillä, että koira itse säntäilee etsimässä ilman järjestelmällistä hakemista. Tämä oli hyvä kommentti, sillä tajusin itsekin, että ohjaaminen söi aikaa. Jos olisin päästänyt Wiiman itse risteilemään alueilla, niin se olisi ehkä nopeammin osunut hajulähteelle. Pelkäsin kuitenkin, että jos lähden siihen, että Wiima itse päättää miten etenee, niin sitten minun on vaikea pysyä kärryillä siinä, että mitkä paikat on tutkittu ja mitkä ei, ja silloin riskeeraan sen, ettemme löydä hajua sallitussa ajassa ollenkaan ja sitä riskiä en halunnut ottaa.

Olen oikein tyytyväinen suoritukseemme kisoissa, vaikkemme siis palkintopalleille etsintäaikojemme vuoksi yltäneetkään. Ja isoissa oli todella kiva tunnelma, NW-harrastajat tuntuvat kaikki olevan kivaa ja toisiaan kannustavaa porukkaa!

****

Viimekertaisen kirjoitukseni aihe oli, että talvi se oli täällä lounaisessa Suomessa vain viikonlopun mittainen. No, niinhän se olikin tuossa vaiheessa, mutta olen joutunut monta kertaa syömään sanani sen jälkeen, sillä nyt meilläkin on täällä aivan ihanat talvikelit!
Olen tässä miettinyt, että tykkäänkö enemmän näistä rapsakoista pakkassäistä vai lämpimistä kesäsäistä - monelle kanssaihmiselle valinta olisi itsetään selvästi ne lämpimät kelit, mutta itse huojun kahden vaiheilla, sillä tykkään talvikeleistä todella paljon!

Viime viikonloppuna oltiin jäillä - Wiima jopa molempina päivinä, ja minä itse toisena.

Sieltä tulee Wiima!

Wiima rallattelee 10-kuisen löwchenpennun kanssa :)

Ja tässä se Wiima rallattelee parhaan ystävänsä, BC Nemon kanssa



Paraisten vierasvenesatamasta kun katselee merelle päin, niin horisontissa näkyy pieni saari, Tjuven-nimeltään. Tjuvenilla on grillipaikka ja nyt kun jäät kestävät, niin ihmisiä lappaa saareen piknikille, ja niin tietenkin mekin. 
Tässä ollaan matkalla Tjuveniin, isäntä ja Wiima näyttävät bonganneen jotain kiinnostavaa.

Saavuimme grillipaikalle, mutta tätä joukkopakoa emme silti aiheuttaneet vaan edelliset kertoivat jo olevansa valmiita.


Tässä sitä ollaan Tjuvenilla piknikillä. Me olimme varustautuneet kahvin ja voileipien kanssa, joten luovutimme nuotiopaikan makkaragrillaajille.

***********
Vielä yksi kuva valeraskaasta Wiimasta:
Jos ette tienneet, niin toilettipaperirullakin on ihan kelvollinen koiranpentu!

PS: uteliaisuuttani varasin Wiimalle ajan SmartDogin kognitiotestiin. Onhan se vähän tyyris, mutta asia on pyörinyt mielessä aika pitkään ja nyt kun saatiin testaaja tänne lähemmäs kotiseutuja, niin päätin mennä mukaan ja katsoa, mistä siinä oikein on kyse ja samalla oppia lisää Wiiman aivoituksista. Aikamme on maaliskuun loppupuolella, siitä sitten siinä vaiheessa lisää :)




lauantai 27. tammikuuta 2018

Viikonlopun mittainen talvi ja namihaaste

Turun seutua ei ole tänä talvena juuri lumikeleillä hemmoteltu. Ennen joulua oli pieni muutaman päivän pätkä lunta maassa ja nyt viikko sitten oli toinen, joka muutaman päivän kuluttua taas sitten suli pois. Mutta onneksi lumijakso ajoittui juuri viikonloppuun ja niin minäkin pääsin siitä nauttimaan. Viime sunnuntaina oli nimittäin aivan mahtava keli! Pikkupakkanen, aurinko paisteli ja sopivasti lunta. Sellaisia talvien olla kuuluisi!

Kännykällä räpsin vähän kuvia lenkin varrelta, mutta jälkikäteen harmitti, etten raahannut kameraa, koska toista tilaisuutta talvikuviin ei välttämättä tule.





Wiima-tyllerö se on aina iloinen, mutta tällaisella lumikelillä se on vielä iloisempi ja leikkisämpi! Välillä pitää kellistyä lumeen ja sukellella siellä, ja sitten taas kirmataan liikkeelle!

Ainoa varjo tässä lumihauskuudessa on tassuihin paakkuuntuva lumi, jota sitten on välillä irroiteltava. Silloin Wiima lötsähtää maahan ja alkaa narskuttaa paakkuja hampaillaan. Se selviäisi hommasta hyvin varmasti itsekin, mutta tapaan mennä avuksi, koska ajattelen, että kun se tassunpohjat kastuvat syljestä, niin silloin se vasta alkaakin tarttuaja paakkuuntua.
Ihan kaikki lumi ei tartu tassuihin, mutta tuollainen uusi höttölumi, jota sunnuntainakin oli, on juuri sellaista tarttuvaa.

Tuona päivänä Suomi oli sinivalkoinen 



******

Olen tehnyt myös huomion Wiiman ruuan suhteen. Wiima ei ole millään lailla kranttu ja sille maistuu kaikki. Nappularuokansa se syö aina hyvällä ruokahalulla, herkuista puhumattakaan.
Mutta tähänastiset nappulat eivät ole kuivana varsinaisesti ruokahalua herättäneet. Tarjoilenkin nappulat aina lisien kanssa, kuten tästä (http://wiimansivu.blogspot.fi/2017/12/ruokajuttuja-kotimaisuus-on-tarkeaa.html) voi lukea.

Nyt huomasin, että Häme-nappulat ovat eri maata. Niitä Wiima on syönyt jo syksystä ja olin jo todennut ne oikein sopiviksi ja maistuviksi. Mutta silti yllätyin kun jokin aika sitten tajusin, että kuiva Häme-nappula sellaisenaan saa Wiiman ihan kuolaamaan ja se on ihan ennen kuulumatonta! Niinpä olen nyt vähän kiusannut pikku typykkää, eli suomeksi sanoen kasvattanut tyllerön malttia ja tehnyt Wiimalle pari kertaa vanhan namihaasteen (linkki) mukaisen ringin ruokanappuloista.

Katsopa noita suupieliä, kun vesi valuu suusta. Voi sentään pikkuista, tuhmeliini emäntä!
Ilmekin on ihan onneton, kun tässä on niin keskityttävä, ettei namit ala solahtamaan kitaan ja emäntäkin vain leikkii kameransa kanssa..!




Ja kuten videosta voi todeta, niin Wiimahan toki sai lopuksi syödä nappulansa, niin että kaikilla jäi hyvä mieli :)

Minusta on aika kiva juttu, että voin nyt toisinaan käyttää ihan ruokanappulaa palkkioina. Mutta luulen, että se saa jäädä kotiharjoitusten palkaksi ja 'oikeihin treeneihin' varataan edelleen kunnon palkkiot, kun kodin ulkopuolella on häiriötkin kovemmat.


.. Mielessä kyllä kävi vielä sen testaaminen jossain vaiheessa, että saanko Wimpun vielä pois tuosta ringistä, ilman herkuttelua tai ainakin jonkun nappulan popsimista. Mahtaisiko sen itsekuri riittää?! Ja menisikö se jo liialliseksi kiusaamiseksi :) ? Sitten neidille olisi tietenkin tarjottava jokin ihan ultimatumpalkinto! No, katsotaan, jos sitä vielä innostun joskus selvittämään 😋 !



Valofestarit - taidenäyttelyssä ja osana taideteosta

Juttu menneisyydestä - mutta ei kovin kaukaa vaan loppuvuodelta 2017. Silloin vietettiin kotikaupungissa viikon ajan LUX Archipelago-valofestareita. Näyteikkunat oli koristeltu valoteemoin, erilaisia valoinstallaatioita kaupungissa, taidenäyttelyitä ja valotaide-esityksiä.

Siis vähän kuin LUX Helsinki, mutta pienemmässä mittakaavassa, koska kotikaupunkini Parainen on vähän Helsinkiä pienempi ja tämä oli eka kerta kun moinen tapahtumaviikko täällä järjestettiin. Voipi siis olla, että tulevina vuosina vielä peittoamme tuon helsinkiläisen sisartapahtuman 😊

 Wiiman kanssa valotaidenäyttelyssä väestösuojaluolassa. Tunnelma oli erikoinen ambient-musiikin soidessa taustalla, pimeää, mutta valoa tuovia taideinstallatioita. Ihmisiä istui sohvilla pimeydessä niitä katselemassa ja kuiskailivat toisilleen.
Wiima käyttäytyi erikoisessa tilanteessa esimerkillisesti, kulki rauhallisesti mukana ja katseli, mutta luultavasti mielessään myös ihmetteli, että mikä paikka tämmöinen oikein on..

Ihanaa kun on tällaisia taidenäyttelyjä, joihin voi poiketa koiran kanssa, koska eihän niihin koiraihmisen sitten muuten tulekaan oikein poikettua, jos ei sitä koiralenkin varrella voi hoitaa. Eikös vaan?




Paraisilla sijaitsee Pohjoismaiden suurin avolouhos (linkki) ja se sijaitsee lähes kaupungin keskustassa. Valofestareiden aikana kaivos oli valaistu kaunein värein ja kiipesimme tietenkin näköalapaikalle sitäkin ihmettelemään.





Jutun otsikon mukaisesti olimme myös itse osana valofestarin esityksiä 🙀🐶. Nimittäin, olen itse täkäläisen koirayhdistyksen hallituksessa ja päätimme yhdessä valofestariporukan kanssa järjestää koirien valokulkueen, joka sai tapahtumanimen Dog People Go LUX.
Ajattelimme, että se olisi mukava tapahtuma kaupungin koiraihmisille, sopisi erinomaisesti tapahtuman luonteeseen ja mikä parasta, korostaisi heijastinten ja valojen käytön tarpeellisuutta pimeään aikaan.

Kuva N. Bergman

Koirien valokulkue olikin menestys! Noin kuusikymmentä koiraa otti osaa tapahtumaan ohjaajineen ja toiset jopa perheineen. Koirat olivat puettuina heijastimiin ja valoihin (koiraystävällisesti tietenkin, joka oli vaatimus), ja ihmiset niin ikään - jouluvaloihinkin kiedottuja ihmisiä näkyi.

Wiimallakin oli hyvät loisteet :) !

Letkaa veti kaksi lähitallin hevosta sekä ponikärryt, ja koirat seurasivat kulkueena perässä. Kulkuetta ei voinut olla huomaamatta! (kuva: K. Väisänen)

Ohikulkijat pysähtyivät katsomaan ja koiralenkillä olevia ihmisiä liittyi mukaan vielä lennostakin. Se oli hauskaa ja takuulla toistamme tapahtuman myös tänä vuonna - sitä on myös osallistujien taholta toivottu!

Nyt ollaan onneksi taas kulkemassa kohti valoisampia aikoja, mutta eipä aikaakaan kun kesän jälkeen pimenee taas. Niin nopeasti nämä vuodet ja vuodenajat vierivät!



sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Uusi Vuosi hurahti käyntiin..

Taas on tuolla kirjailijalla ollut kädet täynnä ja väittää, ettei ole ehtinyt tänne blogin puolelle, niin tuleepi näitä minun kuulumisia ja hyvän alkaneen vuoden toivotuksia vähän jälkikäteen.

Lounais-Suomessa oli edelleen maa vuoden vaihtuessa vihreänä - siis vihreänä eikä edes mustana. Kyllä on vuodenajat kepsahtaneet ihan väärin päin. Kyllä niin toivoisin lunta maahan, mutta toisaalta minä olen hyvin sopeutuvainen ja olooni tyytyväinen lapinkoiraneiti, joten kestän tämänkin kuin .. kuin ..kuin .. no vaikka lapinkoira!

Uuden Vuoden aattona tehtiin kaksjalkaisen kanssa pitkä lenkki ennen paukkeen alkua. Kaksjalkainen sanoi, että tänään ei illemmalla sitten juuri ulkoillakaan, koska taivaalla räjähtelee ja paukkuu, pientä pissimisulkoilua olisi vain illemmalla luvassa.


Lenkkeiltiin tallien ohi ja käytiin morjestamassa ulkoilevia hummia. Niiden hoitaja saapui paikalle ja kertoi, että hevosetkin pääsevät uuden vuoden yöksi - kuten kait joka yöksi talviaikaan - sisätiloihin. Katsopa kuvasta miten ruoho vihertää.. 

Minua ei tosin ole paukkeet ja räiskeet koskaan hetkauttaneet, ja minun puolestani saavat paukutella niin paljon kuin haluavat, mutta kaksjalkaiset haluaa kuulemma silti pitää minut seinien sisällä, varmuuden vuoksi.



Otettiin lenkin varrella poseerauskuvakin, kun näimme hienon kiviaidan.
Tapaan saada vähän palkkaa näistä poseerauksista, kuten ilmeestäni kuvassa voi lukea :)

Uusi vuosi meni rauhallisesti kotosalla kaksjalkaisten, niiden vieraiden ja näiden karvakavereideni kanssa. Kuvan bortsulla oli aika jännittävä ilta, sitä nimittäin pelotti ulkona kuuluvat ilotulitteet kovasti ja se vietti iltansa melkeinpä keittiönpöydän alla, jonka ympärille kaksjalkaiset oli kokoontuneet ja pelasivat seurapelejä. 

Bortsun isäntä kertoo, ettei se aina ole pelännyt ääniä, mutta joitakin vuosia sitten oli räjähde pamahtanut ikävästi ihan viereen kun olivat olleet uudenvuoden päivänä kävelyllä ja siitä oli jäänyt bortsun muistiin ikävästi ääniarkuutta ja sitä on sen jälkeen kovat äänet pelottaneet, enenevästi.

Keskellä kuvassa istuu pikkuinen löwchen-pentu. Sitä ei äänet pelottaneet, joskin sekin ne kyllä noteerasi. Taisin itse olla ainoa koirakolmikosta, joka en oikeastaan ääniä edes kuullut. Tai ollut kuulevinani.

Uudenvuoden juhlijoita. Neiti Lapinkoira, Vauva-Leijonakoira ja Herra Bortsu.



Nuutinpäivä oli jo viikko sitten, mutta meillä kaksjalkaiset sai aikaiseksi siivota joulun jäljet pois vasta viikko sen jälkeen - eli tänä viikonloppuna. Ja nytkin sanoivat, etteivät millään haluaisi kuusta viedä pois, kun se niin kauniisti välkehtii ja tuo mukavaa valoa. 
Olen samaa mieltä, niin tykkäsin sitä katsella, mutta ehkäpä nyt on aika taas odottaa luonnon valoa ja sen lisääntymistä, ja ottaa kuusi esiin taas ensi jouluna.

Hyvää alkanutta vuotta itse kullekin!