Wiima, Kiva Koirakansalainen !

Wiima läpäisi Kiva Koirakansalainen -testin 25.5.2014 Paraisilla täkäläisen koirayhdistyksen järjestämässä testissä.
Oltiin itsekin aka yllättyneitä tuloksesta, sillä oikeastaan ajatus oli 'tosimielellä' osallistua testiin vasta syksyllä, jolloin oma rotujärjestö on aikeissa järjestää testausmahdollisuuden.
Kiva Koirakansalainen -testi on kuitenkin sellainen, että sen voi epäonnistuessaan uusia ja hintakin on edullinen, joten ilmoitin meidät mukaan kun kuulin, että Paraisilla testi järjestetään meidän omalla koulutuskentällä. Ajattelin, että nyt olisi kiva nähdä millainen testi oikein on, ja sitten ennen syksyn varsinaista testiä harjoitella niitä asioita, jotka tällä 'harjoittelukerralla' eivät menisi putkeen.
Mutta niin hassusti kävi, että läpäisimmekin testin! =)

Tässä me vielä ootellaan vuoroamme kun tolleri on testissä

Kiva Koirakansalainen -testi ei ole mitään eriskummallista vaan siinä itse asiassa mitataan vain koiran arkitottelevaisuutta. Koiran tulee olla hallinnassa erilaisissa tilanteissa ja häiriöissä, sekä se ei myöskään saa tempoa hihnassa ja sen tulee kulkea omistajansa kanssa samaan suuntaan omistajan liikkeitä myötäillen, joskaan seuraamisliikettä ei vaadita. Koiraa saa kehua ja käsittääkseni taputtamalla kiittääkin (jota en tehnyt, käytin vain ääntä kehuissa), mutta makupaloja, leluja tms palkkioita ei saa käyttää.

Ääni- ja näköhäiriöinä kokeessa käytettiin räminäpurkkeja sekä avustajaa, joka juosten ohitti koirakon kottikärryjä työntäen ja haravan rämistessä kärryjen kyydissä.
Koira sai reagoida ja tarkastella äänen lähdettä ja ohikulkevaa "puutarhuria", mutta se ei saanut alkaa haukkua, sännätä luokse tai pakoon vaan olla rauhallisesti ohjaajansa vierellä.
Tämä testiosio meillä sujui aivan hienosti: Wiima noteerasi ohijuoksevan "puutarhurin", mutta ei koittanut juosta hänen peräänsä, ei myöskään säikkynyt ääntä tai muutenkaan siihen erityisesti reagoinut.


Myöskin testiin kuului kohtaaminen avustajan kanssa (kätteleminen ja lyhyt keskustelu) ja koiran piti olla ohjaajansa vierellä syöksymättä avustajan luokse.
Sama kohtaaminen toistui kentällä siten, että avustajalla oli mukanaan 'avustajakoira'  (joka onneksi oli rauhallinen!), ja tässä testin piti sujua kuten edellä, eli oma koira ei saanut syöksyä 'avustajakoiran' eikä sen taluttajan luo vaan pysyä ohjaajansa hallinnassa.
Lisäksi testiin kuului kolmas kohtaaminen avustajan kanssa, tällä kertaa avustaja käsitteli koiraa tutkien sen kynnet, korvat ja hampaat sekä harjasi koiran turkkia. Koiran piti suhtautua tilanteeseen rauhallisesti ja antaa käsittelyn tapahtua.
Wiiman kanssa ensimmäinen avustajan kohtaaminen sujui oikein hienosti.
Toinen kohtaaminen, jossa mukana oli koira, oli hieman jännempi, sillä Wiima kaarsikin yllättäin sivultani eteeni kurkkimaan vierasta koiraa, mutta kun hieman tiukemmin sitä kielsin, niin pimu pysähtyi niille sijoilleen eikä pyrkinyt enää lähestymään avustavaa koiraa. Huh, ehdin jo mielessäni ajatella että plörinäksi meni, muttei sitten mennytkään =)

(ei, en odota vauvaa, tuuli se vain paitaani leuhuuttaa :D )

Myös edellä kertomani avustajan suorittama koiran käsittely meni ihan hyvin, enkä siinä varsinaisesti ongelmia odottanutkaan. Joskin huomasin Wiimasta että se vähän hämmästeli, miksi tuo vieras ihminen harjaa sen turkkia ja tutkii sen kynsiä, koska kukaan muu ei ole sellaisia juttuja Wiimalle tehnyt kuin minä. No eläinlääkäri tietenkin, mutta vastaanotolla on käyty sen verran harvoin, ettei moisesta ole tullut ihan jokapäiväistä. Emmekä ole asiaa tullut kummemmin harjoitelleeksi, ja ihan hyvinhän se sujui.

Yksi testiosio oli myös ihmisjoukon läpi kulkeminen. Ihmisjoukko oli tässä tapauksessa neljä varsin tiiviisti seisovaa ihmistä, joiden välistä Wiiman kanssa tungeksimme. Siinäkään ei suurempia ongelmia ollut, Wiima seurasi nätisti mukana. Yhdellä avustajalla oli selvästi koiran makupaloja taskussaan ja Wiiman kuono kohosi aina hänen kohdallaan ilmaan, mutta mitään jumitteluja tai hihnan kiristymistä ei tapahtunut. Hyvä hyvä =)

Sitten ihan perustaitoja (jollaisia tosin edellä mainitutkin ovat :) ), eli hihnakävelyä vetämättä. Kävelimme kentälle tehtyä rataa pitkin ja radalla oli käännöksiä ja seisahduspaikkoja, joissa koiran piti sujuvasti myötäillä ja seurata mukana. Myös istumiskäsky testattiin tällä osuudella.
Tällaiset jutut on Wiimalle iisipiisiä, elikä peruskauraa :)

Luoksetulossa, maahanmenossa ja paikallaan pysymisessä ohjaajan (siis minun :) ) poistuessa muutaman metrin päähän merkattuun paikkaan ei ollut ongelmia.

Testi päättyi osioon, jossa minun oli poistuttava Wiiman näköpiiristä kolmeksi minuutiksi ja Wiima jäi tuomarin hoteisiin. Hyväksymiskriteereinä oli, että Wiiman pitäisi odotella nätisti; ei alkaa vetää perääni tai muualle, ei alkaa pitää haukkukonserttia eikä myöskään häiritä hihnan toisessa päässä olevaa tuomaria.

 (siellä se Wimppuli odottelee, minä olen piiloutuneena tuon vajan takana)

Tämä testiosuus minua jännitti eniten, sillä Wiima alkaa joskus vähän piippailla kun asiat eivät etene. Ja kyllähän se hieman piippasikin, mutta onneksi niin vähän, ettei tuomari kokenut sen olevan häiriöksi.

Ja kun tuosta omistajan odottamis-tehtävästä päästiin, niin testi olikin lopussa ja saimme kuulla, että olimme läpäisseet testin! Wau! Pätevä Wiima-mussukka, moiskis! :)
(asiaan saattoi aavistuksen vaikuttaa sekin, että Wiimalla on menossa juoksujen jälkeinen pikku deppis ja se on hieman saamattomampi kuin yleensä, mutta toisaalta - kyllä Wiiman kanssa on aina tosi helppo liikkua ihmisten ilmoilla, ei tarvitse hävetä tai väistellä ihmisiä. Että ehkä olisi lopputulos ollut näin iloinen minä juoksukierron aikana vaan ! )

Kotona piti pimatsu tietty vielä kuvata kotinurmella diplomin kanssa! Saanko esitellä :

Wiima, Kiva Koirakansalainen

Helteisiä näytelmiä

Lauantaina 24.5 käytiin naapurisaarella Kemiössä ryhmänäyttelyssä Wiiman kanssa. Kuten jo aiemmin todettua, Wiima ei ole varsinaisesti mikään 'näyttelykoira', mutta toisaalta näyttelypäivä on parhaimmillaan mukavaa ajanvietettä sekä koirallekin eräänlainen koulutuspenkki, sillä sitä joutuu kestämään muita koiria lähellä sekä vieraiden ihmisten kosketusta, ja näiden 'häiriöiden' ohessa keskittymään oman ihmisen kanssa tekemiseen. Tulipa sitten ilmoitettua Wiima elämänsä toiseen koiranäyttelyyn, kun sellainen kerran sattui olemaan 'naapurisaarella'.

Eilen aamulla sitten köröteltiin Kemiöön koira takapenkillä. Ja vaikka on vasta toukokuu, niin koko maa kylpee helteessä ja niin kylpi helteessä myös tämä maan lounainen nurkka. Mittari näytti varjossa 28 astetta ja mitä se näytti suorassa tuulettomassa auringonpaisteessa en uskalla edes arvailla. Näyttely pidettiin jalkapallokentällä ja kentällä ei suojaa auringolta ollut. Reunoilla sentään oli ja onneksi saatoimme odotella kehien alkamista vähän varjossa. Onnea oli myös, että lapinkoiria oli ilmoitettu kisaan maltillinen määrä, niin odottelu ei käynyt kovin pitkäksi.

Tuomarina oli Riitta Lahtovaara ja arvostelu kuului: "Tyydyttävää tyyppiä oleva kookas, feminiininen, pitkärunkoinen narttu, jolla oikealinjainen pää, vaaleat silmät ja turhan haja-asentoiset korvat. Hyvä ylälinja lantioon asti, pitkähkö hieman luisu lantio ja alaskiinnittynyt häntä joka liikkeessäkään ei nouse kuin hieman. Riittävä rintakehä, riittävästi kulmautuneet raajat, makaava karvapeite ja pitkät tehokkaat sivuliikkeet, luonne ystävällinen.".
Sanallinen arvostelu on aika lailla Wiiman näköinen. Paitsi häntä, joka kyllä nousee liikkeessä kaarelle, silloin kun koira on iloinen ja pirteä. Mutta eilen se ei kyllä noussut, joten tuomari ei päässyt sitä näkemään. Ei ehkä ollut ihan paras hetki viedä Wiimaa nyt näytille, kun typykällä on juoksujen jälkeinen masis menossa eikä helle parantanut asiaa. Mutta mistäpä sen olisi ilmoittautumishetkellä tiennyt. Wiimalla oli vähän "onks pakko" -fiilis, eli teki kaiken mitä pyydettiin, mutta ei varsinaisesti ilolla - ja se fiilis piti sitten Wiiman hännänkin kohti maata.

Iloitsin kommenteista, jotka koskivat luonnetta sekä pitkiä, tehokkaita sivuliikkeitä. Kulmauksissa (taka- ainakin) tiedänkin, että toivomisen varaa hieman olisi ja lantion asento liittyy samaan asiaan, sillä käsittääkseni puute takakulmauksissa johtuu juuri lantion asennosta.
Säkäkorkeudesta, joka Wiimalla nousi 49 senttiin, sanoi tuomari, että nartulla se saisi olla 43 senttiä. Olen kyllä ymmärtänyt, että kokovaihtelu sallitaan, joskin Wiima kyllä on nartuksi kookas. Niin ja onhan Wiimalla vähän Yoda-korvat :D

Arvosanaksi tuli T ja tuomari selitteli sitä minulle erikseen. Hän harmitteli, että hän ei voi valitettavasti antaa korkeampaa laatuarvosanaa, kun hänen mielestään Wiima ei riittävästi näytä siltä kuin suomenlapinkoiran pitäisi näyttää. Suurimmaksi viaksi tai puutteeksi hän nosti rotumääritelmään nähden juuri Wiiman turkin ja turkista nimenomaan sen, että se on laadultaan makaava. Suomenlapinkoiralla pitäisi olla tuuhea ja puuhkea turkki, ja Wiiman makaava turkki, yhdessä pitkän rungon ja alas kiinnitetyn ja alhaalla kannetun hännän kanssa tekee, että Wiima on kuulemma enemmän porokoiratyyppiä. No sellainen näkemys ei ollut yllätys, sillä mainitut ulkonäkötekijät liittyvät vahvasti paimensukuistyyppiin, joskin variaatioitakin löytyy.

Wiiman luimukorvanaamasta näkee että se mussukka olisi mieluummin jossain muualla ..

 Tämä olikin eka virallinen mittaus Wiiman säkäkorkeudesta ja samoihin ollaan kotimittauksissa päästy. Säkäkorkeus on 49 senttiä, eli Wiima on lapinkoiranartuksi korkea - äitinsä tytär siis =)

Arvostelua kuulemassa.

Näyttelypäivä alkoi aikaisin, niin olimme varsin ajoissa taas kotonakin. Koko sakki olimme vähän läkähtyneitä helteestä ja päätimme lähteä merelle vilvoittelemaan ja tehtiinkin parin tunnin vilvoittava veneretki, minun ja Wiiman eka venereissu tänä vuonna. Wiiman mielestä tuuli tuiversi ihanasti turkissa ja sillä oli silmin nähden kivampi olla kuin aamulla kehässä :)

Wiima tykkää yleensä matkustaa veneen kokassa (nokassa), ellei vauhti ole liian kova.
Usein pidämme sillä myös pelastusliivejä, varsinkin jos merenkäyntiä on enemmän taikka itsellämme kovempi vauhti. Nyt lähinnä 'ajelehdimme' ja nautimme olostamme, niin Wiimakin oli ilman liivejä - ja pelkäsin, että jos olisin ne sille pukenut, niin rassukka olisi läkähtynyt kuumuuteen. 

 

 ^ merimetsoja karilla

^ ja viereisellä karilla isokoskelopariskunta sekä haahkanaaras. Haahka-isäntäkin paikalla oli, mutta ei osunut kuvaan.

Olisipa kiva kellua noilla aalloilla, en kuitenkaan loikanut veteen kelluskelemaan =)

(^ kännykällä)

Semmoinen päivä oli se helteinen toukokuun lauantai =)

Karvoihin katsomista..

"Ei ole koiraa karvoihin katsomista". Niin sanoo sananlasku, ja olen tainnut tuota vanhaa ohjetta itsekin noudattaa, sillä tajusin tässä jokin aika sitten, että minulla ei ole mitään käsitystä siitä, millainen kierto Wiiman turkin uusiutumisessa on.
Koitin näitä Wiiman päiväkirjamerkintöja selata sillä silmällä, että olisin löytänyt jonkin punaisen langan aiemmista turkinvaihtoajoista, mutta huomasin kirjoittaneeni vain yhden turkkiaiheisen tekstin koko aikana, eikä siitä siis paljon apuja löytynyt.
No, päätin sitten tietty, että alan tarkemmin seurata milloin turkki jatkossa putoaa ja milloin se taas palautuu ja muutenkin, että miltä se milloinkin näyttää ja tuntuu. Ehkä siten pääsen kärryille Wiiman turkkirytmistä - ja tässäpä sitten ensimmäinen aiheeseen liittyvä kirjoitus:

Wiimallahan lapinkoirana on kaksikerroksinen turkki, eli alla pehmeä lämmittävä aluskarva (-villa) ja päällä pitempi ja säänkestävä peitinkarva. Wiiman turkki on suomenlapinkoiran turkiksi aika kevyt, sekä paimensukuisille lapinkoirille tyypillisesti (joskin vaihtelua yksilöissä on) laadultaan makaava, eli laskeutuu kehoa myöden sileästi, kun tavallisimmin suomenlapinkoiralla on tuuhea ja pörröinen turkki.
Päällä olevan peitinkarvan tulee lapinkoiralla olla laadultaan karheahkoa, jottei lumi tarttunut turkkiin kun koira alkuperäisessä työssään paimensi poroja tunturilapissa.
Mutta Wiimalla sattumoisin on luultavasti lapinkoiraksi hieman liian pehmoinen turkki. Se ei kylläkään varsinaisesti minua harmita, sillä se on ihanan pehmo käden (ja posken) alla, eikä siihen kuitenkaan lumi oikeastaan tartu. Eikä se myöskään satellakaan heti kastu, joten siinä on kuitenkin säänkestävyyttä hienoisesta pehmeydestä huolimatta.

Asiaan kuuluu myös, että aluskarva irtoaa koirasta aika ajoin, koira on sitten vähän aikaa aluskarvaton, kunnes uutta aluskarvaa on taas kasvanut tilalle. Karvanlähdön kierto, aikaväli karvanlähtöjen välillä, on yksilöllistä, mutta useimmiten (narttujen kohdalla) turkin kierto liittyy juoksuihin.
Esitin Facebookissa lapinkoiraryhmässä kysymyksen, miten muiden lapinkoirien karvanlähtö ajoittuu ja enemmistö vastasi, että turkki lähtee pari kuukautta juoksujen jälkeen. Eli siis siinä vaiheessa kuin pennut syntyisivät maailmaan, jos koira olisi kantava. Se olisi varsin luontevaa, sillä tarvitsisihan emäkoira kaiken energiansa sitten pentujen hoivaamiseen. Jotkut tosin vastasivat, että turkki lähtee hieman ennen juoksuja, eli että yksilöllistä lienee.

Wiimalla oli aiemmat juoksut marraskuussa 2013. Ja muistan, että keväällä typykällä oli karvanlähtö, en pysty ihan sormella osoittamaan, että milloin, mutta haarukoin sen helmi-maaliskuun vaihteeseen.
Eli noin runsaat 4 kuukautta juoksuista... tuo pentuajankohdan teoria ei täsmännyt tässä kohtaa.

Juoksuväli oli 6 kuukautta marraskuun alusta tähän toukokuun alkuun. Ja näiden juoksujen aikana yhtäkkiä havainnoin, että Wiiman turkki on taas pullahtanut 'villalle', eli alusvillaa on taas yllin kyllin.
Jos turkki nyt irtoaa, kun "pennut syntyisivät" niin neiti pääsisi bikinikuntoon heinäkuun helteillä, eli n 2 kk päästä toukokuun alusta laskien.
Mutta jos tuo alkuvuoden rytmi toistuu, niin lämpöturkkia kannetaan koko kesä, eli tuo 4 kuukautta. Tokkopa sentään näin, mutta nähtäväksi jääpi.

Ai niin. Olen nyt ehkä noin kuukauden ajan lisännyt Wiiman ruokaan Full Life -merkkistä lohiöljyä, ja saattaa silläkin olla osuutensa siihen, että Wiiman turkki kiiltelee vielä paremmin kuin ennen ja tuntuu muutenkin nyt jotenkin voimaantuneelta. 

Sattumoisin olen myös aika iloinen tuon turkin nykykunnosta, sillä olen ilmoittanut Wiiman koiranäyttelyyn, joka on tulevana lauantaina. Etukäteen arvelin, että neiti olisi alusvillaton näin kesän kynnyksellä ja varauduin kuulemaan tuomarilta turkkia koskevia huomautuksia.
Mutta nyt pitäisi ainakin alusvillan puuttumiseen liittyvät huomautukset jäädä suurimmalti osin kuulematta :D Toivottavasti. Kerron sitten lauantain jälkeen miten kävi.

Keppi maistuu niiin hyvälle

 Vähän piti kuitenkin pysähtyä tiiraamaan puuhiani

"Siinä sulle ja kameralles..."

Tuore profiilikuva Wiimasta. Uskon, että alusvillan olemassaoloa on vaikea uskoa tätä kuvaa katsoessa, mutta siellä sitä on!
Ja kuten todettua, Wiima on aika kevytturkkinen lappalainen, jopa alusvillaan puettuna :D
(turkin väri shiftaa jostain syystä siniseen kuvassa, vaikka itse kuva on enemmän punaiseen kallellaan, mutta turkki on kyllä pelkästään musta, ei sinisen musta. Taitaa olla tuo valo, sillä turkki näyttää jopa vielä enemmän makaavalta ja 'nuollummalta' kuin se onkaan.).

Sellaisia koiran karvoihin katsomusjuttuja tällä kertaa =)

Ja taas meillä juostaan!

Wiima -tylleröinen aloitti neljännet juoksunsa pari päivää sitten perjantaina, 2.5.2014.
Juoksurytmi näyttää vakiintuneen tuohon n. 5-6 kk:n väliin;
ekat juoksut tulivat 12_2012
tokat juoksut 5_2013
kolmannet 11_2013 ja nyt siis nämä
neljännet, 05_2014.

Juoksut ne eivät koskaan tunnu tulevan oikeaan aikaan. Tai riippuu miltä kantilta katsoo, eipähän venyneet ainakaan juhannukseen, jolloin vieraaksemme saapuu pari leikkaamatonta urosta! Siitäpä olisi ollut leikki kaukana - ja mahdollisesti seurauksena söpöläisiä sitten parin kuukauden päästä :)
Joten ihan hyvä, mutta nyt joudumme pidättäytymään viikottaisesta rally-tokosta, ja se vähän harmittaa.

Tänään lenkkeilimme Lenholman luontopoluilla (Parainen). Olikin kiva reitti; tammilehto ja hakalaidun -maastoa, maa täynnään valkovuokkoja ja lintujen laulua konsertiksi asti. Myös kurkien töräytyksiä kuului tuon tuosta, muttemme nähneet niitä kuitenkaan.
Sen sijaan näimme kansallislintujamme laulujoutsenia, mikä oli hauskaa, sillä ne ovat varsin harvinaisia täällä. Meidän kulmilla kun tapaa enimmäkseen tuota kyhmynokkaista versiota joutsenesta.

Taivaalla oli varsin komeat pilvet koko ajan, mutta vain yksi ropsaus niistä tuli. Kotiin päästyämme sen sijaan tuli hetken aikaa rakeita!

Lintutorni, johon tietenkin kiivettiin tähystämään.

Laulujoutsenparvi oli pysähtynyt Paraisille lepäilemään ennen siirtymistään lopullisille kesäsijoilleen.

Myös Neiti Utelias kurkisteli lintutornin aukosta maisemia =), mutta...

..enimmäkseen neidin oleminen lintutornissa näytti tältä; korvat mielenosoituksellisesti lerpallaan se odotteli, että jatkaisimme matkaa.
Ja kyllähän me sitten jatkoimmekin:

Valkovuokkoja oli kaikkialla!

Myöskin närhiä oli kaikkialla! Taikka sitten tämä yksi ja sama hemmo seurasi meitä kaikkialle.
Mutta mille vaan oksalle katsoin kulkiessani, kökötti siellä oksalla närhi! :)

 Pari metsäkaurista oli päiväkävelyllä samaan aikaan. Wiimakin huomasi sarvipäät ja olisi mielellään lähtenyt morjestamaan niitä. Mutta kytkettynä typykän sen suuntaiset aikeet karisivat.

Voi että oli nättiä. Ja nuo tummanpuhuvat pilvet vain korostivat värejä.

Ja koska pysähtelimme valokuvaamisen vuoksi tuon tuosta, niin olihan Wiimallekin suotava hampaiden terotustauko ja näin antaumuksella sitä sitten teroiteltiin - valkovuokkopedillä  :)

Mukavaa toukokuun alkua itse kullekin!