Eturauhasia ja virtsakiteitä - eläinlääkärillä

Tihkukin piipahti eläinlääkärillä. Tihkulla on nimittäin ollut jonkinlaista yritystä kirputella alaselkäänsä ja viime aikoina olen muutaman kerran huomannut, että hän välillä hieman kavahtaa alaselkään koskemista. Kuitenkin kun havainnosta kiinnostuneena olen alkanut Tihkua tutkia, niin ei olekaan tullut mitään väistöliikettä tai muuta reaktiota, joten en ole ollut varma, että kuvittelenko vain. Oireet olivat siis vähän häilyviä, mutta toisiinsa yhdistettynä hieman vaivasivat ajatuksiani ja ajattelin, että tilanne olisi hyvä tarkistaa.
Olen myös aikeissa varata hörökorville hierontaa ja vesijuoksua, ja halusin siksikin selvittää tilanteen ensin.

Potilas Tiihonen

Olipas hyvä, että mentiin. Löydöksenä oli suurentunut 1. eturauhanen. Lisäksi otettiin pissinäyte, josta löytyi kaupan päälle vielä 2. tulehdusmuutoksia sekä 3. virtsakiviä! Huhhuh. Siinäpä sitä kerrakseen riittävästi vaivoja. Oikein sääliksi käy Tihkua! Kyllähän tuon on täytynyt jo vähän särkeäkin!

Virtsakivissä on usein oireena tihentynyt pissiminen ja voi olla vertakin virtsassa, mutta tällaisia merkkejä ei ole ollut ollenkaan. Välillä olen huomannut, että Tihkun yksittäinen pissi voi olla pitkä. En kuitenkaan tuolloin tajunnut sen olevan merkki mistään, kunhan vain panin merkille. Nyt tiedän paremmin, pitkä pissi voi myös viitata virtsakiviin/-kiteisiin.
Lisäksi ne edellä kertomani havainnot arasta alaselästä ovat todennäköisesti liittyneet eturauhaseen, vaikka en sitten olekaan ryhtyessäni painelemaan enää saanutkaan reaktiota.
Voi, osaisipa koirat kertoa vaivoistaan!

Lääkäri sanoi, ettei pysty varmuudella sanomaan, että onko virtsakivet itsenäinen oire vai onko eturauhasen liikakasvu ja tulehdusarvot muuttaneet virtsan PH:ta niin, että virtsakivillä on ollut mahdollista muodostua.
Virtsakiviä on eri laatuisia, Tihkulla kyse on struviittikiteistä, joiden muodostumiseen yleensä liittyy tulehdus (tulehdus altistaa niille), joten toivon, että näillä on kytky, eikä mitään virtsakivitaipumusta olisi.

Note to self - hoito-ohjelma:

Käynti eläinlääkärillä 26.9.2023
- lääke Ypozane 7,5 mg / 1 tabl päivässä viikon ajan. Hyvänlaatuisen eturauhasen liikakasvun hoitoon. 
- lääke Xeden Vet 50 mg / 2 tabl päivässä, 10 päivää. Antibiootti tulehdukseen.

ja vielä ruoka: 
Eläinlääkäri suositti virtsakiviä sulattavaa ruokaa parin kuukauden ajaksi, ja vieläpä mahdollisuuksien mukaan vain siinä ruuassa pitäytymistä.
Kääntäen - ei muita makupaloja - vielä kääntäen; ei siis treenipalkkojakaan herkkujen muodossa! Hmmm - tässäpä minulle päänvaivaa! Haluan kuitenkin toimia kuten lääkäri suosittaa, ja pysytellä määrätyssä ruokavaliossa niin, että pikkumies saadaan kuntoon <3.

Aloitin lääkityksen heti samana iltana. Pillereiden kyytipojaksi kyllä annoin miniannokset leikkelettä, jota kaapissa sattui olemaan.
Ruokakuppiin holahti uusi ruoka Royal Canin Urinary S/O. Jännäsin vähän, miten mahtaa syömisen kanssa käydä, kun Tihku ei ole kaikkein ahnein koira, mutta - yllätys, yllätys - koko annos upposi poitsuun. Olipa iloinen yllätys!
Tuon kerran jälkeen on välillä pitänyt vähän suostutellakin, mutta ihmeellisen hyvin Tihku on tuota uutta ruokaansa vetänyt - onni onnettomuudessa.

Kontrollikäynti on parin kuukauden päästä. Silloin pissinäytekin uudelleen, ja saan tietää, että ollaanko voiton puolella. 

Hei hei setelit, hurraa vakuutus ja koko perhe kremppaa

Miten voikin sattua, että molemmat koirat sairastavat samaan aikaan (ks edellinen postaus Wiiman tilanteesta). Setelit ne iloisesti lentelelevät ulos ovista ja ikkunoista. Eipä ole halpaa lystiä. Vakuutukset koirilla onneksi on ja niistä sentään sain osan takaisin. 

Taitaa olla vähän epäonninen syyskuu meillä: Wiimalla hermopinne (luultavimmin), Tihkulla eturauhasongelmia - sen lisäksi itselläni jo toista viikkoa kestävä flunssa, ja kirsikkana kakkuun isäntä nitkautti selkänsä kaksi päivää sitten ja sai välilevyn pullistuman!

Semmoinen syksy. Mutta kyllä täältä pohjalta vielä noustaan 😊!

Wiiman takajalat pettää! - eläinlääkärillä

Viime aikoina olen saanut huomata, ettei tule vanhuus yksin, kun kohta 12-vuotiaan Wiiman kroppa on alkanut vähän reistailla. Olin lenkillä Wiiman ja Tihkun kanssa torstaina 14.9. iltapäivällä. Lenkki taisi olla noin tunnin mittainen, mutta melko leppoisaa vauhtia ja taisin näpsiä kuviakin, eli mitään hirmuvauhdikasta lenkkiä emme tehneet.

Kun lopuksi saavuimme takaisin autolle, niin Tihku loikkasi autoon ja huomautin Wiimalle olevan hänen vuoronsa. Sitten ällistyksekseni näin, että Wiima oli maassa vähän kuin sammakko, takajalat eivät liikkuneet. Siis vaikka juuri olimme tehneet ulkoilulenkin ilman mitään ongelmia.
Wiima ei mitenkään uikuttanut kivusta, eikä itse asiassa sanonut mitään, mutta sen silmät olivat kauhusta selällään, häntä varmasti pelotti, mitä on tapahtumassa.

Nostin Wiiman varovasti autoon, jonne hän jäi juuri siinä asennossa, kuin hänet asetin. Matkalta soittelin isännälle kotiin, että tulisi pihalle vastaan - hätätapaus!

Kotiin päästessämme isäntä nosti Wiiman ulos. Tuli mieleen, että olisi hyvä ymmärtää tilannetta hieman paremmin ja ehdotin, ettei isäntä kuitenkaan kantaisi Wiimaa sisään asti, vaan laskisi pihalla maahan, jotta näemme, pääseekö Wiima ylipäätään liikkeelle. 
Näin tehtiin, ja maahan päästyään Wiima kyllä pääsi liikkeelle, mutta selkä köyryssä ja takajalat kyykyssä, ja oli selvästi hätäinen tilastaan. Koppasimme hänet takaisin syliin ja veimme sisään.

Potilas Wimpelsson, 11 ja puoli vuotta elettyä elämää!

Voi herranjestas sentään! Ihan ensin ajattelin, että kipua on helpotettava! Minulla oli Carprodyliä kaapissa, josta annoin Wiimalle annoksen. Sitten soitin päivystykseen, ja he olivat oireet kuultuaan samaa mieltä, että kannattaisi käydä näyttäytymässä. Niinpä Wiima taas auton kyytiin, ja isännän kanssa molemmat tälläsimme itsemme autoon, minä takapenkille Wiimaa pitelemään, ja menoksi.

Niin hyvin kävi, ja isoksi helpotuksekseni, että päivystykseen päästyämme Wiima käveli taas. Hoitaja tutki hänet - taivutteli jalat ja paineli selän ja nikamat, eikä löytänyt mitään selkeää syytä tapahtuneeseen. Päätin sitten tehdä niin, että lähtisimme päivystysjonosta kotiin, vaikkei lääkäriä vielä oltukaan tavattu ja varasin ortopedin vastaanottoajan seuraavalle viikolle.

Kotiin päästyämme ja seuraavina päivinä Wiima oli taas entisensä. Kiipesi kotona päivittäin yläkerran portaat toimistooni etäpäivänmaskotiksi ja ulkona pihalla haastoi Tihkua leikkiin - takaa-ajoa ja pystypainia, kaikki sujui ongelmitta, sohvalle hyppääminenkin. Vein Wiimaa päivittäin jopa pienille lenkeille.

Melkein meinasin perua ortopedin, mutta sitten yhtenä iltana kun juuri olin iltaruokia tarjoilemassa, tilanne toistui. Taas oli Wiiman takajaloista voima pois. Hän kyllä pääsi liikkumaan, mutta liikkui taas selkä köyryssä ja  jalat koukussa, ja pyrki enimmäkseen eteeni istumaan, lähelle. Tein kuitenkin vielä yhden testin - laitoin Wiiman ruuan esiin tarjolle, jotta näkisin syökö hän vai ei. Jos ei syö, niin sattuu todella. 
Niin meni Wiima syömään ruokansa, kuitenkin takajalat hieman vapisivat toimituksen aikana. 
Tästä kaikesta näkemästäni päättelin, että tilanne ei ilmeisesti ole Wiimalle ainakaan ihan hirveän kivulias, vaikka toki siihen silti voi jonkinlaista kipua liittyä. 

Puuttuvat refleksit

Koitti vastaanottopäivä (21.9. itselle muistiin) ja ajelimme taas eläinlääkärille, ortopedi Mikael Granholmin asiakkaiksi. Wiima nostettiin tutkimuspöydälle. Tutkittiin jalat ja selkä, ei mitään kipukohtia tai muita havaintoja.
Kunnes Granholm haki pienen vasaran ja kopautteli sillä Wiiman polviin. Ei refleksejä! Ei kerta kaikkiaan mitään refleksiä oikeassa jalassa, vasemmassa jalassa hyvin, hyvin pieni.

Tällöin Granholm esitti arvelunaan ongelman syyksi selkäytimessä kulkevan hermon, joka alaselässä jakautuu jalkoihin - kyse olisi luultavasti tuon hermon pinteestä. 

Wiima röntgattiin, selän, lonkkien ja polvien alueelta. Hyviä uutisia saatiin - Granholmin mielestä harvoin näkee noin hyvässä kunnossa olevaa luustoa Wiiman ikäiseltä koiralta, ei kerta kaikkiaan mitään viitettä nivelrikosta tai nivelien löysyyksistä. Sehän oli hieno uutinen!

Alaselästä löytyi kuitenkin pieni madaltuma onkalossa, jossa selkäydin kulkee ja Granholm arveli, että se saattaa aiheuttaa tuon puristustilan.

Tarkempaa tietoa röntgen ai antanut, joten avoimeksi jäi, onko kyse ahtaasta onkalosta. Muita vaihtoehtoja ovat kasvain tai verenkierronhäiriö, jolla olisi paras ennuste, eli tilanne voisi olla ohimenevä. 

Kun Wiima löytää lenkillä vilpoista ruohoa, heittäytyy hän aina selälleen piehtaroimaan..
Onni elää hetkissä.

Nyt elelemme päivä, viikko, kuukausi kerrallaan ja seurailemme tilannetta. Pelottavaa - tämä saa minut ymmärtämään, että emme olekaan yhdessä ikuisesti. Wiima, minun sielunpuolikkaani 🧡.
Mitään leikkauksia Wiimalle ei enää kohta 12-vuotiaana tehdä. Toivon kuitenkin täydestä sydämestäni, että kyseessä on ohimenevä tila, ja saamme jättää nämä ajatukset taaksemme. Tuon ruokailusession, josta edellä kerroin, jälkeen ei tilanne vielä ole toistunut ja Wiima on ollut oma riehakas itsensä, joten olen toiveikas! 

👆Edit 30.9. kohtaukset ei ole uusineet, viimeisin on pvm 18.9. (tai 19.9.), Wiima on liikkunut hyvin, kiivennyt portaita ja leikkinyt pikkuveljenkin kanssa. 

Mumman vatsavaivat

Wiima-mumma eleli hankalia hetkiä noin viikon päivät sitten. Nimittäin vatsaa kivisti oikein kunnolla. 

Kaikki alkoi edellisviikon lauantai-illasta. Olin ostanut koirille putkiluut, jollaisia ne saavat harvoin. Viimeksi uutena vuotena, ja sitä ennen en muista milloin. Wiima veteli omaansa antaumuksella, kuten hän vetää kaikkea mahaan laitettavaa. Pari tuntia syömisen jälkeen hän alkoi käyttäytyä vähän oudosti. Kello oli illalla jo paljon, lähes yö, mutta Wiima ei pannut maate, vaan istuskeli siellä täällä ja sitten välillä sai hellyyskohtauksia ja tuli kerjäämään minulta ja isännältä vuorotellen haleja - joita hän tietenkin sai.

Hieman isännän kanssa ihmeteltiin sitä Wiiman istuskelua ja ajattelin, että joku Wiimaa nyt vaivaa, mutta kun mitään muuta näkyvää ei ollut, oksentelua, nieleskelyä tai vastaavaa, sitä istuskelua ja halipuuskia vain, niin menimme nukkumaan.

Nukkumaan menosta parin tunnin päästä se alkoi. Wiima ulisi ja piippasi, oli levoton ja halusi ulos. Mieheni kävi hänen kanssaaan aamuyöllä pihalla ja olivat siellä tovin. Sitten en enää muista, että rauhoittuiko Wiima hetkeksi vai jatkuiko äänehtiminen heti sisääntultua, mutta ainakin se alkoi pian uudelleen ja itse lähdin la-su -välisenä yönä puoli viiden aikaan Wiiman kanssa pihalle. Olin pukeutunut niin, että lähdetiin ihan pihasta pois, ja köpöttelimme ulkona melkein tunnin siinä aamuyöllä.

Ulkona Wiima ei itkenyt, mutta oli koko ajan rauhaton. Koko ajan kuitenkin vähän kuin haki kakkapaikkaa, mutta ei kakkinut. Lopulta tuli pienenpieni kasa - löysähkö, mutta ei ihan velliä. Hetkeksi rauhoittui taas Wiima ja pääsimme sisälle ja minä nukkumaan.

Wiima on niin kaunis <3

Taaskaan ei uni saanut pitkään jatkua, vaan Wiima uikutti taas. Ensin lähti mieheni Wiiman kanssa. Tultuaan sanoi, että mitään ulosteita ei tullut, mutta Wiima oli hermostunut. Sisälle tultuaan Wiimalle tuli aina ihan paniikki ja se uikutti ulos - se halusi vain olla ulkona. Lähdin sitten itse Wiiman kanssa ja halusin nähdä mitä tapahtuu. 

Ja tapahtui kuten isäntä sanoi, kaikki ojienpohjan kakkapaikat taas koluttiin ja ehkä sellaista istumisen aikomustakin oli, mutta ei kuitenkaan ja taas jatkettiin matkaa. Tärkeintä Wiimalle oli pysyä liikkeessä, heti kun pysähdyttiin, alkoi itku. 

Päivystykseen

Minä jo vähän säikähdin. Olisiko siellä nyt jokin tukos niin, että tekisi mieli kakkia, mutta ei voi kun sattuu. Tai jokin putkiluusta irronnut luunsäle.

Tulimme sisään, minä nappasin puhelimen ja soitin päivystykseen. Turun vaikutuspiirissä on vuorokautinen eläinsairaalapäivystys Raision Evidensiassa. Heiltä ohjeistettiin, että voisi kyllä tulla näyttämään, jos koira on selvästi kivulloisen oloinen. 

Pikku potilas päivystyksessä odottamassa vuoroaan. 

Pukeuduin uudelleen ja taisin jotain suuhunikin heittää, ja sitten pakkasin Wiiman autoon ja lähdettiin kohti lääkäriä. Tunnin ehkä odottelimme vuoroamme. Wiimaa itketti ja se oli levoton istuessamme odotushuoneessa. Kunnes tajusin, että sillähän oli parempi olla kun kävelemme, joten kävelimme hissukseen sairaalan käytävää edestakaisin - päivystyspäivänä sunnuntaina ei onneksi niitä vuoronsa odottelijoita käyvävän varrella juurikaan ollut.

Tutkimuksia ja tuloksia

Sitten tuli meidän vuoro. Lääkäri paineli ja tutki ja kyseli. Sitten mentiin röntgeniin. Wiimaa pelotti ja jännitti asia, mutta silti sujui röntgaus ilman mitään rauhoitushumautuksia sekä kyljellään, että jopa selällään kourussa, jossa luulin Wiimalla rajan menevän. Selällään oleminen on Wiimalle todella epämiellyttävää - jotkus koirat nukkuvatkin selälllään, Wiima ei ikinä. Siitäkin selvittiin.
Olin Wiimasta hyvin ylpeä, pikkuinen tyttö, joka aina tekee kuten pyydetään<3.

Taas odoteltiin sitten tuloksia. Nyt saatiin olla kahdestaan lääkärin vastaanottohuoneessa. Ensin koitin istuskella, kun minuakin väsytti, mutta Wiima ei voinut olla paikallaan, joten kävelimme yhdessä huonetta ympäri ja tutkimme paikkoja, jolloin hän oli rauhallisempi.

Niin se sitten oli, ettei mitään tukoksia tai ummetuksia ollut. Vaan vatsalaukku ja paksusuoli olivat täpötäynnä ilmaa! Ja suolen venyminen ilmasta se aiheutti Wiimalle kipua. Olisi melkein hymyilyttänyt, ellei Wiima olisi ollut niin kivulias, se olikin siis isomman luokan paukku, joka oli tulossa! Wiima sai heti kaksi piikkiä pyllyynsä - toinen kipupiikki ja toinen jokin, joka rentouttaisi suolistoa. Lisäksi lääkäri totesi, että joskus ilman kertyminen suolistoon voi viitata ripuliin.

Vihdoinkin rauha

Wiima-rassu joka oli valvonut koko la-su -yön ja vielä su-päivänkin siellä jännittävässä eläinlääkärissä, nukahti heti kun pääsimme kotiin. Lääke vaikutti nopeasti. Ihanaa nähdä Wiima taas levollisena kaiken sen kipuilun jälkeen.
Sunnuntai-iltana meitä ihmisiä vähän jännitti kallistua petiin, kun mietitytti, että josko sama meno jatkuisi taas yöllä kun valmiiksi olimme väsyneitä edellisyön valvomisesta. Mutta ei, saimme kaikki nukkua koko yön rauhassa. Ihanaa.

Maanantain yllätys

Maanantai valkeni ja levänneinä nousimme ylös arjen puuhiin. Minä kiipesin yläkerran konttoriini etäpäivää viettämään ja isännällä oli sattumoisin - ja onneksi - vapaapäivä.

"Onneksi" siksi, että joskus päivän mittaan Wiiman oireilu alkoi taas. Isäntä tais hänen kanssaan ulkona käydä ja vietti Wiima itsenäisestikin aikaansa pihalla. En tarkkaan tiedä, kun tein töitä ja olin kokouksissa. 
Kun tilanne selvisi, niin kaivoin kaapista Carprodyl-tabletin, joita minulla oli tallessa jostain aiemmasta jutusta, Wiiman polvitapaturman huitteilta varmaan. Se helpotti ja Wiima sai taas levättyä. 
Ajattelin kuitenkin, että näin ei voi jatkua ja soitin päivystystykseen kysyäkseni lisäohjeita ja lääkitystä. 
Lääkäri soittikin asiasta kuullessaan meille reseptin lähiapteekkiin lääkkeestä Litalgin, joka on tarkoitettu ruuansulatuskanavan kouristuskipuihin. Se olisi kipulääke, mutta samalla vaivaa hoitava.

Hain lääkkeen heti, mutta koska olin omatoimisesti antanut Carprodylin, niin Litalginia sai antaa aikaisintaan seuraavana aamuna. 

Maanantai-ilta oli taas kaoottinen. Wiima halusi vain ulos. Nyt tuli jo ripuliakin, eli lääkärin loppukommentti siitä, että ilma suolistossa tarkoittaa usein ripulia, piti täydellisesti paikkansa.

Puolen yön koittaessa menimme nukkumaan. Olimme niin väsyneitä, ettemme jaksaneet olla Wiiman kanssa ulkona, niin päästimme Wiiman itsekseen olemaan pihalla, mutta sitten piti aina laittaa herätyskello hälyttämään puolen tunnin päähän, että Wiima pääsi taas sisään ja se oli yhtä hullunmyllyä.

Kolmelta yöllä päätimme isännän kanssa, että nyt on Carprodylin antamisesta kulunut niin pitkä aika, että vaikka ei olekaan vielä aamu, niin antaismme Wiimalle nyt tuon suolistolääkkeen. Koska meidän oli saatava nukkua, Wiiman oli saatava nukkua ja maallikonuskolla ajattelimme, että mitään peruuttamattoman ikävää, ei enää voisi sattua.

Niinpä annoimme Wiimalle suolistolääkkeen silloin aamuyöllä. En enää muista, miten pitkään meni, että se auttoi, mutta aika nopeasti kuitenkin. 

Siitä se sitten lähti se paraneminen. Litalginia ja Inupekt Fortea, jonka olin aloittanut jo aiemmin, aamuin ja illoin. Ja ruokana helposti sulavaa, pieniä määriä kerrallaan. 

Keskiviikon torstain huitteissa Wiima oli taas entisensä.  Taas nähtiin miten sekaisin koiran sairastelu saa koko perheen. Tihku-rassu minua säälitti, hän jäi ihan statistin rooliin, sen kanssa ei ehditty lenkeille eikä oikein muutakaan, mutta täysjärkisenä sekin silti pysyi. Mikä parasta - Tihku ei myöskään sairastunut.

En tiedä aiheuttiko tämän kaiken putkiluu vai oliko se jokin pöpö. Putkiluuhun viittaisi se, että Tihku ei sairastunut. Toisaalta olen viime aikoina nähnyt, että lähialueiden koirat ovat paljon olleet vatsataudeissa, joten ehkä yhteys oli vain sattuma. Mene ja tiedä.
Tämä oli kohta 11 vuotta täyttävän Wiiman toinen tai korkeintaan kolmas vatsatauti, ja sellaista rumbaa ovat olleet, että onneksi vatsapöpöjä ei ole meillä usein nähty!

Tihku luustokuvilla

Tihku (Erimoone Läpimurto) kävi 2-vuotissynttäreiden (6.11.2022) kunniaksi virallisilla luustokuvilla. Kennelliiton lausunnot tulivat jo samalla viikolla ja toivat mukanaan iloisia uutisia! Tihkulla kuvattiin olat, kyynärät, laaja selkä ja lonkat ja kaikki todettiin puhtaiksi. Olipa ihana nähdä tulokset Koiranetissä, koska tulosten odottaminen oli varsin jännittävää!

Laitan kuvat alle näkyviin, jos jotakuta kiinnostaa katsoa, ja jääpä itsellenikin sitten muistiin myöhemmin helposti nähtäväksi. Kuvat otettiin 7.12.2022 PetVet Ortossa, Turussa.

Lonkat A/A

Selkäkuvat (VA0 / SP0 / LTV0) :

Kaularanka

Rintaranka

Lanneranka

Kyynärät (0/0):

Oikea

Vasen

Ja vielä olkanivelet (terve/ terve)

Oikea

Vasen

Hidas heräilijä

Tihku odottelemassa humahdusta eläinlääkärillä

Heräily nukutuksesta oli aikaavievää. Tihku kyllä käveli eläinlääkäriasemalta omin jaloin - tietenkin, eipä taideta virkoamatonta koiraa edes päästää, tuskin.
Kotiin päästyämme uni ensin vain maistui ja maistui. Sitten iltapäivällä ja illemmalla alkoi Tihku olla jo enemmän tolpillaan, mutta itki ja vinkui, ja tuijotteli kaukaisuuteen, eikä ollut ollenkaan itsensä. Muistelen kylläkin, että niin on Wiimallakin mennyt nukutuspäivät pipariksi.
Seuraavana päivänä Tihku sentään oli ihan entisensä, pirteä ja reipas poika. 

Näin onpi luustokuvat sitten otettu, keväällä vielä tutkitaan polvet ja silmät. 

Vastaanotolla humahduksesta heräilevä Tihku...

... ja kotona uudelleen tuutiva Tihku 🥰

Wiiman terveystarkastus, check!

Tänään ei ollut Wiimalla oikein kiva päivä, vaikka saimmekin hyviä uutisia! Nimittäin Wiima kävi eläinlääkärillä (joka oli se "not kiva" juttu) vuositarkastuksessa ja sai sieltä taas oikein hyvät tulokset, joka sitten taas emäntää ilostutti kovasti. 

Onko tämä Star Warsin Yoda vai sittenkin suomenlapinkoira - 
ei voi olla ihan varma, vai voiko?

Eläinlääkärilläkäynti ei ole ihan aina ollut Wiimasta näin ikävää, mutta pari vuotta sitten Wiimalla alkoi silmäoire, joka lopulta paljastui allergiaksi, mutta ennen sitä silmää tutkittiin usein ja hartaasti, ja sen syksyn aikana Wiimalle vahvistui käsitys, että eläinlääkäriasema on vähän pelottava paikka.

Wiima on kuitenkin niin kiltti, että hän alistuu, ja antaa hoitaa ja tutkia. Tälläkin kertaa lääkäriä vähän nauratti ja liikutti, kun Wiima on niin ilmeikäs ja naamasta näkyi tarkalleen, mitä mieltä hän oli. Tutkimuksiin Wiima pystyi kun hän laittoi päänsä mamman kainaloon piiloon, siellä oli Wiiman turvapaikka <3.

Vaaleanpunaista sydänlaastaria, tottakai!

Tuloksille voi kuitenkin iloisin mielin hurrata. Sydänäänet ja verikokeet, kaikki kunnossa. Hampaisto silmämääräisesti kunnossa, hieman hammaskiveä (keväälle varattava hammaslääkäriaika, note to self). 
Wiima on syönyt Apoquel-lääkettä allergiavaivaansa, säännöllisesti päivittäin, mutta hyvin pienen annoksen ja allergiaoireet ovat siten pysyneet pois eikä lääkärikään muuta asiasta todennut kuin, että hyvältä näyttää, jatketaan samaa rataa. Varasin tämän terveystarkin tarkoituksella allergia- ja ihotautilääkärille, joka oli aiemminkin Wiiman oireita hoitanut, niin saimme sillekin asialle pätevän statuksen.

Verikokeet näyttivät tosiaan hyviä lukemia, paitsi valkosolujen määrä oli hieman ohjearvoja alhaisempi. Tämä löydös voisi periaatteessa viitata johonkin virustautiin tai sitten luuydinongelmiinkin. Valkosolujen arvo on kuitenkin ennenkin ollut alakanttiin, ja toisaalta Wiima on pirteässä kunnossa ja jaksaa hyvin, niin ehkäpä valkosolujen määrä on sitten Wiimalla yksilöllinen ominaisuus. Joka tapauksessa päätimme lääkärin kanssa noteerata löydöksen, mutta ei toimenpiteihin sen suhteen tällä hetkellä.

Ai niin, vähän hajamielinen olin lähtiessä! Unohdin rokotekortin kotiin. Hieman mietin autoon astuessani, että onko nyt tosiaan kaikki kun oli mukana vain koira, autonavaimet ja puhelin ( = maksuväline). En kuitenkaan siinä kohtaa hoksannut, että rokotukset oli tarkoitus myös uusia ja niinpä ne eivät nyt lue Wiiman rokotuskortissa. Sain niistä kuitenkin todistuksen irtopaperille ja voin myös piipahtaa lääkäriasemalla myöhemmin pyytämässä rokotuskortin päivittämistä.

Kohta vietetään Wiiman 10-vuotissynttäreitä, kivaa päästä juhlimaan niitä terveen ja pirteän muorikoiran kanssa! 

Uudisverisuonitusta ja paastoa pienen lapinkoiran elämässä

Tihkulla oli silmätulehdus jokin aika sitten, sai siihen lääkityksen ja tulehdus parani. Kuitenkin silmään jäi punertava alue, joka näkyi silmässä jo tulehdusaikana varsinaisen tulehduspunoituksen lisäksi.
Tai oikeastaan molemmissa silmissä on samanlainen alue, vasemmassa hyvin haaleana, oikeassa näkyvämmin.

Mieheni kävi Tihkun kanssa lääkärissä tuolloin tulehduksen vuoksi ja hän kertoi lääkärin kertoneen silmiin syntyneen uudisverisuonitusta. Siksi en ollut silmän punoituksesta ihan heti huolissani, mutta kun oire edelleen näkyy silmässä, niin ryhdyin miettimään, että haluan tarkistaa tilanteen ja muutenkin myös itse kuulla mistä on kyse. En nimittäin ollut varma, miten nopeasti verisuonista aiheutuneen punotuksen piti silmästä hävitä tai häviäisikö se.

Tihku tutkimuspöydällä. 

 

Tihku, lappis vai labbis?

Varasin ajan Turun Vetmastersiin erikoiseläinlääkäri Tuomas Illukalle, joka myös on Suomen Kennelliiton virallinen silmätarkastuseläinlääkäri, ja ajattelin, että häneltä saisin täyden varmuuden tilanteesta ja hyvän selvityksen asiasta. 

Tutkimuspöydällä ollessaan Tihkua jännitti aika lailla ja hän harasi vastaan. Silmälääkäri Illukka tokaisi jossain kohtaa, että "sinähän käyttäydyt kuin labbikset" ja jatkoi sitten vielä, että labradorinnoutajat ovat "tämmöisiä". Jäi mietityttämään, että "millaisia" ne labbikset sitten oikein ovat :D, mutta siinä Tihkun silmää ihmetellessämme, minun ei tullut kysyttyä lisää, koska puhe jatkui omasta asiastani.
Haraavatkohan labbikset sitten keskimäärin enemmän vastaan silmätutkimuksessa kuin muut rodut, tai haraavatko samalla tyylillä kiemurrellen, kuin Tihku - en tiedä :).

Tämä oli jo toinen kerta kun Tihkusta sanotaan, että hän on kuin labbis. Eka kerta oli SmartDogin pentutestissä, jossa Tihku testaajan sanojen mukaan tutustui tilaan kuin työlinjaiset labradorinnoutajat, hypellessään huoneen eri tasoille (sohville, korokkeille..) ja nuuskutellessaan mennessään. 

Näetkö punaisen viivan kuvassa Tihkun silmässä?
Se on uudisverisuonitusta. 
Suussa on myös kasa karvaa - se taas on peräisin Wiiman hännästä, josta hän nappasi kiinni hetkeä aikaisemmin heidän leikkiessään :D.

Silmät on terveet!

"Silmätulehdus, jota Pet-Vetissä hoidettu sidekalvon tulehduksena (oikea enemmän) ja samalla todettu uudisverisuonitusta sarveiskalvolla molemmin puolin. Hoitona sai Dexa-Chlora -tipat. Kovempi punoitus hävisi, mutta osa punoituksesta jäi jäljelle. 
Insp: Molemmin puolin sidekalvojen ulkoreunalla alue, jossa hiukan enemmän hiussuonitusta, mutta se on normaalilöydös. Sarveiskalvot kirkkaat, normaalit. Mitään hoitoja ei tarvita, jos tallaisena pysyy."

Näin toteaa silmälääkäri Illukka kirjallisessa konsultaatiossaan. Suusanallisesti hän kertoi vielä, että uudisverisonitus lienee syntynyt tulehduksen johdosta. Joskus käy niin - se on normaalilöydös ja yksilöllistä, eli joillakin koirilla sitä syntyy, toisilla ei. Koska sitä kerran on muodostunut, niin siinä se varmaan tulee olemaan, eli verisuonituksen poistumista on turha alkaa odottaa. Se ei haittaa koiraa millään tavalla, eikä ole sairausoire, Tihkun silmissä vaan nyt sattuu olemaan tuollaistakin väriä tästä lähtien.

Tihkuahan ei tilanne millään tavalla haittaakaan, silmät eivät siis kutia eivätkä rähmi, vaan ovat kirkkaat ja terveennäköiset, lukuunottamatta noita melko tarkkarajaisia alueita, jossa tuota verisuonitusta.

Tämä oli helpottavaa kuulla, että asia on kunnossa eikä lisähoitoja tarvita. Nyt tiedän mistä on kyse, eikä minun tarvitse huolehtia asiasta enää.

Paastoa pitelee

Tihku on myös todella vähäruokainen edelleen. Oikein ikävä niitä aikoja kun nappulakin maistui, tarjoilin sitä usein esim sinne tänne heiteltynä ja sitä etsittiin nenän avulla. Välillä ruoka maistuu, yleensä iltaisin, mutta ei aina iltaisinkaan. Tällainen paastoilu alkanut siis joskus tässä talvella, vuoden iässä. Lieneekö niitä juoksunarttuja kulmilla sitten niin paljon...
Toisaalta Tihku on kyllä ollut vähäruokainen koko ikänsä, mutta nyt ollaan jo "nextillä levelillä", kuten sanonta kuuluu.

Koitin aluksi sotkea nappulan sekaan erilaisia ruokahalua nostavia lisiä, kuten kananmunaa, raejuustoa, jauhelihaa, mutta kun riittävän monta kertaa sain kaapia ruuat kupista roskikseen lisien muututtua ikävännäköisiksi, olen muuttanut tyyliä tarjota nappulat sellaisenaan (tai kuivien lisien kanssa) ja lisät erikseen toisesta kupista. 

Tämäkään ei aina auta - viimeksi tänä aamuna tarjoilin muutaman raakalihapullan eri kupista ja nappulat toisesta kupista ja nappuloiden sekaan olin paloitellut pieniä paloja pinaattilättyä ( :D, pinaattilätyt ovat siis Tihkusta hyviä ja namipalkka-asteikon hyvää keskitasoa), mutta tänään tuhahdettiin sekä lihapullille että nappuloillekin. Illalla uusi yritys.
Jotain hän toki taitaa kuitenkin syödä, kun on kerran hengissä, mutta on kyllä kovin kapoinen, joskaan ei mitenkään sairaalloisen laiha. Myös pirteä olemukseltaan ja turkki kiiltelee, joten en nyt kauhean huolissani ole, vaikka haluaisinkin, että ruoka menisi paremmin alas.

Ongelmia tulee, kun Wiima mielellään vetäisi napaansa kaiken mitä Tihkulle tarjotaan, ja sehän ei oikein käy. Eli ruoka pitää nopeasti nostaa turvaan, jos Tihkendaali on syömättömyyspäällä.

Kävin hakemassa koiranruokaa Tihkulle, taas uutta merkkiä, jos uusi maku houkuttelisi, sekä taas sellaista, että varmasti olisi ravitsevaa ja tuhtia ruokaa se, mikä alas menee. Valitsin Canaganin Country Gamen, jossa kolmea eri proteiinia ja sopii myyjän mukaan myös pennuille (joskaan ei meillä penturuokana ollut).
Myyjä kyseli vähän tilanteestamme ja sanoi olevan nuorille uroksille hyvin tyypillistä. Useimmiten juuri näin, että iltaruoka sitten maistuu, vaikkei aamulla maistukaan - ja näin meilläkin, vaikkei joka ilta. 

Tule, tule ruokahalu jo takaisin sieltä minne menit!
Onneksi edes silmä oli terve :) !

  

Pikkuinen Tihkuinen rokotuksilla, sekä seniorijuttuja

Tihku kävi tänään rokotuksilla. Syntymävuonna, eli viime vuonna saadut piikit olivat vanhenemassa kuun vaihteessa. Samalla kuunneltiin sydän ja katsottiin hampaat, priimaa pukkasi.

Nyt saadut rokotteet ovatkin voimassa sitten jo vuoteen 2025, eli ei tarvitsekaan sitten taas vähään aikaan niistä huolehtia. 

Katariinanlaakson luontopolulla

Vastaanotolla Tihku käyttäytyi oikein fiksusti, mutta odotustilassa ei nenä noussut lattiasta, ei sitten millään. Hohhoijaa näitä teiniaikoja, ja todellakin toivon, että tämä on ohimenevää! Saisikohan sinne eläinlääkäriaseman odotushuoneeseen mennä päiväksi istumaan ja harjoittelemaan - enpä tullut kysyneeksi :D.

Eläinlääkärin jälkeen oli vähän muitakin hommia: kävimme työpaikallani hakemassa kotikonttorille uudet kuulokkeet sekä Mustista ja Mirristä nuolumatto. Lopuksi kurvasimme Katariinanlaakson luontopoluille ja teimme siellä pienen kävelyn. 

Eläinlääkärikäyntejä on myös tulossa lisääkin: Ensin ensi viikolla taas Tihku, jonka silmä vähän punottaa. Se ei kiusaa eikä kutia, mutta jotain siellä on. Varasin silmäspesialistille ajan, joten joudumme odottamaan ensi viikkoon.

Ja sitten maaliskuun loppupuolella on vielä Wiimalle varattuna senioritarkastus, muikkeli täyttääkin sitten huhtikuussa kymmenen vuotta! Suunnittelen Wiimalle myös silmien peilausta vielä kevääseen, mutta se on vielä varaamatta. Wiiman silmät on tutkittu viimeksi nuorena tyttönä ja olisi hyvä tietää mikä tilanne on nyt - sekä Wiiman itsensä kannalta, että jalostuksellisesti sen sukuhaaran kannalta, vaikka Wiimalla ei pentuja olekaan, mutta sisaruksilla on.

Wiima on senioritarkastuksen lisäksi menossa ensi viikolla "seniori-iltaan", eli vanhempien koirien aktiviteetti-ilta. En vielä tiedä mitä on luvassa, mutta takuulla jotain kivaa. Se vaan, että yhtäkkiä on paljon seniorijuttuja Wiiman elämässä, vaikka hänellä itsellään vielä virtaa riittää. Lupaan rakas Wiimaseni, ettei elämäsi ole pelkkää senioria täst' edespäin <3

Höpönassujen herkkuluu-tarjoilu on alkamassa

Pahus, silmätulehdusta pukkaa!

Tihkun oikea silmä punottaa. Minusta tuntuu, että se oli punoittanut jo jonkin aikaa, koska aina joskus näin siitä häivähdyksen, mutta sitten taas kun ryhdyin silmää tutkimaan, en nähnyt punotusta ja luulin nähneeni väärin tai, että valo osui jotenkin hassusti. Niinpä hoitoon hakeutuminen ehkä hieman viipyi, kun en tajunnut, että oikeasti oli silmässä oireilua - silmä kun ei kutissut tai muuten häirinnyt Tihkua niin, että olisin siitä asian voinut ymmärtää. 

Hei, tuu leikkimään!

Kuitenkin nyt viimeiset päivät ennen lääkäriä punoitus oli ihan selkeä, joten kävi selväksi, että lääkäriä tarvitaan.  Punoitusta näkyi paikallisesti oikean silmän oikeassa reunassa. Tällä kertaa isännän oli helpompi järkätä aikaa eläinlääkärille, niinpä hän lähti Tihkun kanssa matkaan ja itse jäin työpöydän ääreen.

Silmän sidekalvon tulehdus

Ja niinhän siinä kävi, että diagnoosiksi tuli sidekalvon tulehdus ja Oftan Chlora -tipat molempiin silmiin 7 päivän ajan. Itse olin nähnyt punoitusta vain toisessa silmässä, mutta oli sitä oiretta löytynyt sitten toisestakin - ja niinhän se silmätulehdus usein leviääkin molempiin silmiin.

Tutkimus oli mennyt muuten ihan hyvin, mutta sitten lääkäri oli vielä puuduttanut silmät ja katsonut vilkkuluomien alle sen varalta, että olisiko rakkuloita. Varmastikin tarkistaakseen oliko kyse follikuliitista eli nuorten koirien rakkulaisesta sidekalvon tulehduksesta. Ei ollut rakkuloita ollut.

Vilkkuluomen levitys oli kuitenkin Tihkun mielestä ollut hyvin epämiellyttävää ja siinä hän oli isännän mukaan kovasti vikuroinut. Mietin, että olisiko ehkä voinut olla niin, ettei puudutus ollut vielä ihan vaikuttanut - tai sitten toimenpide oli vain ollut kovin pelottava ja epämiellyttävä.

Tipan laittamisessa haastetta 

Olin kesällä ja syksyllä muiden käsittelyjen ohella kuivaharjoitellut Tihkun kanssa silmätipan laittoa ja meidän harjoituksissa homma sujui todella hienosti - koira oli rauhallinen, istui vastapäätä ja antoi tutkia silmää ja laittaa tipan (kosteus-) , ja sai sitten hyvän palkan. 

Nyt kuitenkin lääkärikäynnin jälkeen ja kun taidolle olisi tarvetta, niin ollaan taas lähtökuopissa. Tihku siis vikuroi ja pelkää tipan laittamista. Tipat joutuu laittamaan pienellä väkipakolla ja ei tunnu kivalta, että koira joutuu pelkäämään. Tässä kohtaa ei oikein ole aikaa sitä omaehtoisuutta varsinaisesti harjoitella, kun se tippa kerran on sinne silmään saatava, mutta koitan tehdä tilanteesta niin rauhallisen kuin pystyn. Kyllä se siitä, ja ehkäpä hänkin pian huomaa, että hommaan ei kuole eikä siitä sokeudu, niin tipanlaitto helpottuu. Ja kun tämä on ohi, niin harjoituksia on jatkettava taas niin, että ensi kerta olisi helpompi. 

Tipat on kuitenkin saatu perille silmään, niin kaipa tästäkin viheliäisestä harmista päästään. 
Jos viikon tippakuuri ei auttaisi, niin sitten lääkäri oli suosittanut silmälääkärille hakeutumista.

Kaverukset🧡.

He nukkuvat harvoin näin lähekkäin, ja tässäkin

tilanteessa taisi Wiima hetken päästä siirtyä hieman sivummalle.

Wiimalla on oltava feng shuita ja tilaa ympärillään :)

I

Geenitutkimuksista juhannuksen viettoon

Kesäkuussa varasin Tihkulle ajan verikokeeseen ELL-asemalle kun minulla oli muutakin asiaa sinne (Wiiman allergiapillerit olivat lopussa, sekä ostin samalla Bravectot myöhemmin annettaviksi).  
Vielä en tiedä tuleeko Tihkusta sellainen mies, joka isäksi kelpaa, mutta ajattelin selvittää asian geenien kannalta, kun homma sopi tähän kohtaan niin mainiosti.
Iskähommiin Tihku aikanaan lähtee vain siinä tapauksessa, että luonne ja terveystiedot sen sallivat - ja silloinkin valikoidusti. Nuorena miehenä yksi, enintään kaksi pentuetta sopivalle tai sopiville nartuille, jonka jälkeen seuraillaan, mitä tuli - ja jos hyvin kävi, niin myöhemmin sitten ehkä pari pentuetta lisää - tällainen on kaavailuni tällä hetkellä, jos noihin asioihin ylipäätään päästään.

Lapinkoirilla toivotaan tutkittavan ainakin kolme perinnöllistä sairautta:
- Pompen tauti – aineenvaihduntasairaus
- DM eli Degeneratiivinen myelopatia – etenevä selkäydinrappeuma
- prcd-PRA – verkkokalvon asteittainen surkastuma

Vuoroa odottelemassa eläinlääkäriasemalla

Pompen taudin osalta Tihku on polveutumisen myötä terve, mutta nuo kaksi muuta olisi testattava, koska emä on niin DM:n kuin PRA:nkin kantaja.

En ollut geenitestejä ennen teettänyt, joten opiskelin netissä mitä mahdollisuuksia on ja viimeisenä vertailussa oli Laboklin ja MyDogDna. Valitsin kuitenkin Laboklinin, se tuntui yksinkertaisemmalta ja asian ratkaisi vielä lopulta se, että käyttämäni eläinlääkäriasema tekee yhteistyötä Laboklinin kanssa ja meidän osaksi jäi antaa verinäyte, kun he hoitivat loput.

Kesäkuun 16. päivä oltiin verinäytettä antamassa ja kesäkuun viimeisenä päivänä tulivat jo tulokset -
- > Tihku on PRA kantaja, mutta DM:n osalta terveet geenit.
Tulevien mahdollisten morsmaikkujen tulee siis olla PRA:n suhteen terveitä. 
Laskua vielä odottelen, sitä ei ole kirjoitushetkeen mennessä tullut. En tiedä miten laskutus yleensä toimii, mutta ajattelin viikon sisällä alkaa sitä kysellä.
Nonni - nyt tiedetään siis jotain Tihkun geeneistäkin :).

Juhannuksen viettoa

Juhannus tuli ja meni. Sitä vietettiin tänäkin vuonna mökillä ystävien kanssa - toinen ystäväpariskunta saapui laituriin paatillaan ja toiset yöpyivät mökin vierashuoneessa. Lämpöä piisasi, joskin eniten juhannusaattona. Juhannuspäivänä sitä vastoin koettiin niin superhellettä, kuin pieni (hyvin pieni) sadekuurokin sekä myös kovaa tuulta, pääosin kuitenkin aurinkoista ja lämmintä, turhan lämmintä.

Kuka tulee? Vastaanottokomitea on valmiina!

Komea taivas!

Tietenkin juhannuksena myös syötiin hyvin ja ruokaa oli taas ihan liikaa :)

Juhannuslauantain jälkiruokana nautittiin muurikalla paistettuja köyhiä ritareita.
Edellisen kerran olen tehnyt niitä varmaan yli viisi vuotta sitten. Niin hyviä tuli, etten aio odottaa viittä vuotta ennen seuraavia ritareita!

Meidän metsäisellä rantatontilla eivät pionit kasva, mutta nämä tulivat juhannusta kaunistamaan ystäväperheen tuomina

Eräs uimamaisteri nimeltä Tihku.
Hän viihtyy kahlailemassa todella hyvin, mutta varsinaisesti uimisesta ei ole kiinnostunut.

Koirien kannalta juhannus sujui mukavasti, paitsi että sitä lämpöä piisasi. Juhannusaatto kun oli hyvin helteinen emme tehneet lenkkiä ollenkaan - ilma tuntui ihan seisovan. Koirat kuitenkin kulkivat mökkipihalla ja kahlailivat halunsa mukaan. Juhannuspäivänä oli onneksi vähän tuulisempaa, vaikkakin lämmintä, ja teimme sitten pienen lenkin. Vieraammekin olivat varanneet lenkkitossut mukaan, joten kävimme reippailemassa koko porukka, niin sitten tuntui taas sallitulta istua päivällä herkkujen ääreen :).

Wiima puuhaili sitä mitä yleensäkin, eli harhaili pihametsässä, kerjäsi ruokaa, kahlaili, mutta pääasiassa makaili helteessä jossain varjoisassa kolossa, josta oli sopiva näköyhteys kaikkeen mitä pihalla tapahtui. 

Tihku taasen on elohopealle sukua ja hän oli liikkeessä ison osan hellepäivääkin. Hänellä tietenkin myös uusi tilanne, kun ensiksikin oltiin mökillä eikä kotona, joskin mökillä ollaan jo muutaman kerran oltu. Mutta nyt oli vieraita aamusta iltaan ja toiset jopa yötä, ja sellainen on korona-ajan koiralle vähän vierasta. Tihku kuitenkin oli oma vauhdikas itsensä ja luulenpa, että ajoi itsensä vieraidemme sydämiin, siitä huolimatta, että pihisti naispuolisen vieraamme kauniit sukat!

Koirat olivat mökillä ulkoruokinnassa - eli heittelin aamuin illoin niiden nappulat maahan maastoon etsittäväksi. Rutiini näytti toimivan hyvin - ensin pakattiin ruokakipot sisällä koirien tarkassa valvonnassa ja sitten siirryttiin ulos.
Ulkona viittasin Wiiman oikealle ja Tihkun vasemmalle odottamaan. Wiiman ruoka viskottiin syötäväksi tietenkin ensin ja Tihkun toisena, ja eka aamun jälkeen hän osasi hienosti jäädä omalle "puolelleen" odottamaan ruokatarjoilun saapumista. Eli samalla saadaan harjoiteltua vähän muitakin taitoja :).

Tällaisen katoksen isäntä väsäsi laiturille tänä keväänä. Taisi se alkunsa saada jo syksyllä.
Katoksessa on katto sekä seinä vasten pohjoisia tuulia. Siellä sitä sitten on kiva istuksia sateisinakin iltoina sekä syksymmällä tuulilta turvassa.

Auringonlaskut ne ovat merellä kauneinta taidetta!
Tämäkin oli kaunis, mutta ei komeimmasta päästä.