Oikee, Vasen - koiran oppimisesta

Koira oppii koko ajan, myös silloin kun emme varsinaisesti kouluta tai ohjaa käytöstä haluamaamme suuntaan. Mainituissa tilanteissa koira useimmiten ehkä oppii juuri niitä asioita, joita emme haluaisi sen oppivan. Tämä kirjoitus ei kuitenkaan koske niitä tilanteita, vaan erästä pientä koulutustestiä, jonka tein.

Kun Tihku oli vielä ihan pentu niin jossain kohtaa tajusin sen itsekseen oppineen ja ymmärtävän joitakin vihjeitä, joita käytin Wiiman ohjaamiseen.

En tiedä mistä se ajatus sitten lähti, mutta joskus tuossa syksyllä, alkutalvesta sain päähäni ryhtyä sanomaan Vasen, kun lenkillä käännyttiin vasemmalle ja Oikee, kun lenkillä käännyttiin oikealle.

En suuntimataitoja koirille varsinaisesti kaivannut, mutta ajatus vain tuli jostain (nyt kun muistelen, niin ehkä kesäisistä lammaspaimennuskokemuksista, jossa suuntimista voisi olla hyötyä).

Sanoin vain tuon sanan risteyksessä ääneen, mutta muuten kuljimme kuin aina ennenkin, sanan lausumiseen ei liittynyt mitään palkitsemista, kehumista tai muuta kouluttamista, yhtä hyvin olisin voinut vaikka aivastaa.

Ja niin vaan kävi, että sanan toistuessa samassa tilanteessa, koirat oppivat sen. Tihkusta huomasin sen hyvin nopeasti, että risteykseen tullessamme ja kun sanoin Vasen, niin hän ryhtyi valitsemaan suunnan jo ennen kuin itse ehdin sitä tehdä.

 

Yllätyksekseni, jopa kohta 10-vuotias Wiima oppi sen nopeasti. Wiiman uudenoppimiskykyhän on ihan tietellisesti tutkittu SmartDog oppimistestillä vuosi sitten, tai onko siitä jo pari vuotta :) , ja hän oli edelleen nopea oppija.

Olin kuitenkin itsekseni arvioinut, että Wiima ei näitä suuntimia ehkä omaksuisi, tai hän omaksuisi ne hitaasti, kun tosiaan niiden sisäänajoon ei liittynyt mitään koulutuksellista, vain tuo ääneen sanottu sana.  Mutta niin vaan olin väärässä, smartti likka tuo Wiima edelleen.

Mitä hyötyä taidosta sitten on? No, ilmankin selviää hyvin. Mutta nyt kun se taito meillä on, niin etenkin liinalenkeillä, jossa koirat ovat vähän pidemmällä minusta, on kätevää, kun voin suusanallisesti ohjata koirat valitsemaan oikean suunnan, vaikka itse köpötän liinojen jatkona perällä. Ja tietty myös vapaana olevan koiran hallintaan.

Erityisesti testi oli mielenkiintoista koiran oppimisen näkökulmasta. Kuten alussa kerroin, oppi Tihku paljon asioita ihan huomaamattani seuraamalla mitä tapahtuu.
Tässä suunnitelmallisessa testissä pääsin itse seuraamaan miten nopeasti homma menee ja myös tuli testattua ikääntyneen koiran oppimistaidot, jotka ilokseni olivat hyvinkin tallella. Niin ja kivaa oli sekin huomata, että molemmat koirat todistetusti kuuntelevat mitä hölisen :).

Kontaktia etsimässä

Rakas päiväkirja. Pari merkintää teinipoika Tihkun katsekontaktista. Se nimittäin on tyyppiä "on-off".
Kotona sisällä Tihku on hyvinkin kontaktia ottava koira. Hän käyttää kontaktia myös viestintään, esimerkiksi kun uunin kello soi, niin Tihku kipittää luokseni tuijottamaan ja tökkää kuonollaan. Se on aika hauska piirre! Tihku myös ehdottelee paljon asioita kontaktin ottamisen kautta, ja siitä ominaisuudesta pidän myös paljon, kertoo hyvästä itseluottamuksesta ja aloitekyvystä. 

Katsekontakti ei siis periaatteessa ole Tihkulle mitenkään vaikea juttu, vaan melko luontainen. Ongelma syntyy sitten siitä, että homma toimii sisällä, mutta ei ulkona häiriöiden äärellä, ja se onkin osoittautunut yllättävän vaikeaksi vahvistaa toimivaksi.

Tihku on vilkas, aktiivinen ja hyvin kiinnostunut ympäristöstään, ja niin mamman kanssa kontaktoiminen unohtuu, kun tulee muuta mielenkiintoisempaa tilalle. Tihku palkkautuu ympäristön tuijottelusta (miten tämän voisi valjastaa hyötykäyttöön?) ja tietenkin on toisaalta myös niin, etten ole vielä pystynyt luomaan riittävästi arvoa katsekontaktille ulkona, koska siinä tapauksessahan ei ongelmaa olisi.

Olen tarttunut tähän asiaan, koska kontakti on minulle tärkeä asia ja yrittänyt panostaa kontaktin vahvistamiseen systemaattisesti. Kontaktinpito ja kuulollaolo on koiralle myös hyvinvointiasia, sillä sellaiselle koiralle voi myöntää enemmän vapauksia.
Uskon kontakti-ilon vielä löytyvän kun kontaktista muodostuu Tihkulle pääsyavain sellaisten asioiden äärelle. joita hän arvostaa, ja myös huomaa, että kontaktia ottamalla hän voi vaikuttaa asioiden kulkuun.

Olenkin siis koittanut miettiä, mihin arkisin ulkoilutilanteisiimme liittäisin katsekontaktia kriteeriksi, jotta toiminnan arvo nousisi. Pelkkä namitus kun ei useinkaan riitä, ympäristö on monesti nameja paljon kiinnostavampaa. 

Olen sitten mm seuraavia työkaluja haalinut ja tullut käyttäneeksi:

1. namin jahtaus

Tämä leikki meillä oli jo Tihkun pentuajoista asti, sitten se vähän unohtui. Nyt taas otin sen työkalupakkiin ja leikki menee niin, että seisahdun ja odotan Tihkun katsekontaktia. Kun kontakti tulee, hihkaisen iloisesti ja heitän kädessäni olevan namin itsestäni pienen matkan päähän. Tihku säntää innostuneena hakemaan sen, tulee takaisin ja taas katsoo minua, ja minä heitän namin, nyt toiseen suuntaan. Taas Tihku poimii namin ja tulee eteeni, jolloin nami taas lentää. 

Tihku on aktiivinen, kiihkeä koira ja hänen mielestään tämä liikunnallinen leikki on ihan mahdottoman kivaa!  Lisäksi leikissä toteutuu Premackin periaate, eli että heikompi toiminta vahvistuu, kun sen suorittamista seuraa miellyttävä ja vahva asia. Toisinsanoen: katsekontakti vahvistuu, kun siitä saa palkaksi sännätä pois saalistamaan namia.

2. luvan pyytäminen

Lupa erilaisiin asioihin heltiää mammaa silmiin katsomalla. Tätä olen kylläkin toteuttanut ihan pentuajoista asti, esimerkiksi ruoka-astialla - syömään pääsee kontaktilla. Autosta hypätään vasta luvan kanssa - se onkin muuten tärkeää, sillä ilman lupaa autosta hyppäävä koira voi joutua vaaratilanteeseen. Kotiovesta ulosmeno tapahtuu myös kontaktin kautta ansaitulla luvalla.

Uloslähdössä nostin kriteeriä tällä viikolla: pelkkä kontakti ei riitä. Kriteerinä on, että oven edessä istahdetaan, jolloin ovi aukeaa. Tästä kovasti kehun ja avaan oven. Ovi on nyt siis auki ja Tihku näkee ulos, mutta vasta katsekontaktin jälkeen antamastani luvasta saa lähteä. Tämä kasvattaa myös malttia, joka muuten Tihkulla kyllä on aika hyvissä kantimissa :).

Luvanpyyntö on jo siis ollutkin kriteerinä moniin asioihin kotona ja se sujuu Tihkulta oikein hienosti ja automaattisesti, mutta tapa ei silti ole juurikaan yleistynyt ulos. 

Ulkoillessamme olen luvanpyytämistä käyttänyt esimerkiksi hajuille pyrkimisessä ja vieraita ihmisiä tervehdittäessä ja ihan extemporetilanteissa, joihin se kätevästi sopii.

3. kontaktilla liikkeelle

Olen kytkenyt kontaktin myös ihan liikkumiseemme. Kun ulkona pysähdymme vaikkapa antamaan tietä jollekin, niin liikkeelle lähdemme vasta Tihkun kontaktista. Kun hän katsoo minua, kuittaan sen vihjeellä Mennään ja sitten lähdetään. Palkintona siis näissä useimmiten ihan huomioiminen ja liikkeellelähtö, koska liikkeelle lähteminen on se mitä Tihku siinä kohtaa haluaa.

4. lelulla kontaktia

Namijahtausleikin, tämän listan ykköskohdan lisäksi, pyrin rakentamaan kontaktia myös lelulla, ja tässä harjoituksessa korostuu myös luopuminen, kuten kontaktin ottamisessa toki monesti muutenkin. 

Lelun leikki menee niin, että ensin innostan (ja se käy helposti :D)  Tihkun leikkimään vetoleikkejä. Sitten lopetan leikin luopumissanalla, jolloin Tihku irrottaa. Tässä kohtaa en laitakaan lelua taskuun vaan pidän sitä kädessäni, mutta ojennan käteni, niin ettei lelu ole lähellä kasvojani. Tihku tietää näissä kohdin istua ja hän tietenkin tuijottaa lelua. Kun hän malttaa lelun katsomisesta luopua ja katsoo minua, sanon palkkasanan ja leikki alkaa taas.

5. rallytoko ja erilaiset temput

Teetän Tihkulla myös erilaisia pikkutemppuja ulkoillessamme. Vain siellä täällä ja ihan lyhyitä settejä, jotta se varmasti on kivaa. Treenisetti voi olla vaikka pari istu-maahan menoa ja siitä palkka. Ja sitten jossain kohtaa muutaman askeleen mittainen seuruu, tai vain sivulletulo, ja siitä palkka. Tai vaikkapa kahdeksikkoa jalkojen välissä, joka on Tihkun mielestä erityisen hauskaa.

Näissä tilanteissa en erityisesti hae niitä kontakteja, mutta toki ne syntyvät temputellessa itsestään. Yhteinen puuhastelu ja hauskanpito kuitenkin vahvistaa kontaktia automaattisesti, sekä tietenkin se on hyvää harjoitusta rallytreenejä varten.

Tällaisia erilaisia kontaktia vaativia tilanteita olen lisännyt Tihkun arkeen. Ulkoillessamme seuraan Tihkua  tiiviisti ja pyrin huomioimaan jokaisen spontaanin kontaktin minuun päin, etten vahingossa niitä menettäisi. Palkan koitan siinä hetkellä päätellä koiran tunnetilan ja halujen mukaan - ja se voi olla sitä namitusta tai erilaista aktiviteettia - leikkiä tai koiran omia haluja, kuten haistelua tai suunnasta päättämistä - ja ainakin joka kerta vähintään runsaat kehut.

 

Miksi postaus juuri nyt?

Olen ilokseni huomannut, että kontakti ja kuulollaolo on selvästi parantunut talven aikana. Mutta mikä sitten sai minut juuri nyt aiheesta kirjoittelemaan?

Se, että iltalenkkimme eilen sujui kuin unelma. Tihku oli oivaltanut, että minua katsomalla saavuttaa asioita. Tähän asti kun hän veti vaikkapa lyhtypylväälle, niin vedon alkaessa pysähdyin, hän katsoi ja minä vapautin. Se ei kuitenkaan meinannut millään yleistyä ihan peruskävelyyn vaan lähes aina tilanteita edelsi tuo veto, pysähtyminen ja sitten vasta kontakti. 

Mutta eilen hän käveli vieressäni ja otti kontaktia ehdotellen, että pääsiskös vähän lumivalleja haistelemaan. Ja kyllä pääsi! Meillä kului varmaan puoli tuntia yhdelläkin suoralla, koska halusin nyt reagoida jokaiseen kontaktiin ja juuri Tihkun toivomalla tavalla, jotta käytös varmasti saa tuulta alleen. 

Tulin niin iloiseksi huomattuani, että edistystä tapahtuu. Kyllä tämä tästä, pikkuhiljaa. Suunta on oikea💛😊. Hyvä Tihku!

Kommenttikenttään saapi mielellään omia kontaktipelejään ja asiaan liittyviä oivalluksiaan kirjata, niin saan niistä itsekin uusia ajatuksia.

Maalaiskoira kaupungissa ja pentuasemassa muutoksia

Yhden Turussa pidetyn kurssi-iltamme päätteeksi päätin viedä Tihkun Turun keskustaan. Siellä aina silloin tällöin koitan pennun kanssa käydä, jotta maalaiskoira saisi kokemuksia myös kaupungin vilskeestä.

Ja olinpa iloinen, että tulin menneeksi, sillä koronarajoituksia oli juuri purettu ja Turun Aurajokirannassa oli paljon kesäillasta nauttivia ihmisiä - fiksusti ryhmittäin, etäisyyksiä noudattaen, kuten tämä uusi normaali nykyisin on.

Musiikki kuului jo muutaman korttelin päähän, ja paikalle päästyäni, näin, että joessa seilasi konserttilautta edestakaisin. Toisaalta en tiedä voiko sitä musiikiksi sanoa, kun ei ollut ihan minun tyylilajia, mutta tuossa kesäillassa se ei haitannut. Kaikenlainen musiikki ja ihmisten näkeminen on juhlaa, kun sellaisesta on voinut niin vähän nauttia viime aikoina. 

Nautimme siis Tihkun kanssa kaupungin vilskeestä, kesäillasta ja iloisista, hyväntuulisista ihmisistä, niin ja siitä musiikistakin. Näin sattumoisin yhden tuttunikin!
Kävelimme ja istuimme puiston penkillä katsomassa tapahtumia ja samalla harjoiteltiin näitä koirajuttuja. Tihku osasi oikein kivasti istuskella paikallaan - ei nyt varsinaisesti rauhoittunut esimerkiksi nokosille, mutta se olisikin varmaan liikaa vaadittu tällaiselta vauvatyypiltä :). 

Jos muuten kaipaat ideaa kotimaan kesälomareissua varten, niin lämmin suositus Turulle ja sen rannoilla olevalle Turun saaristolle, esimerkiksi Paraisten saarille, tsekkaa lomavinkkinä esim Saariston Rengastie.

Ihana, kaunis, rakkain Turku <3

Taaimmaisena rokkilautta, vasemmalla tavallinen paatti ja keskellä edessä Aurajoen Låna-vene, jollaisia siis kuka tahansa voi vuokrata ja lähteä joelle risteilemään :)

Turku-visiitti oli monella tapaa onnistunut. Ensiksikin tuo tunnelma, josta nautin itsekin, mutta iloitsin kovasti myös hyväkäytöksisestä Tihkusta!
Tihkun kanssa meillä on edelleen haasteena tuo yksituumaisuus, kun Tihku helposti keskittyy ympäristöönsä enemmän kuin hihnanjatkeeseen. Välillä onnistun kutsumaan hänet omaan kuplaani, mutta sitten taas en. 

Tällä kaupunkireissulla olimme kuitenkin yhtäkkiä kuin siamilaiset kaksoset - no, vähän liioittelen :D, mutta Tihku piti tosi kivasti kontaktia, kulki lähellä hihna löysänä ja jopa haki katsekontaktia aikaajoin.
Onneksi meillä on välillä näitä onnistumisia, joita voi muistella sitten kun hommat ei suju ihan kuten toivoisin :). 

Turun linnan aukiolla iso, useamman ravintolan ulkoterassialue.

PENTUSTATUS ALKAA KARISTA

Olin Tihkun kanssa kotona muutaman päivän kahdestaan, kun isäntä ja Wiima olivat mökillä. Kun koirat sitten pienen tauon jälkeen tapasivat, oli niiden suhteelle tapahtunut jotain. Ennen eroa Wiima ei ollut juuri Tihkua komennellut, ehkä hieman yritti, mutta se ei oikein toiminut. Olin jo ehtinyt hämmästellä asiaa, kun yleensä on niin, että muorit päättää ja pojat kuuntelee.

Muutaman eropäivän jälkeen oli Tihkun (nyt 7 kk) vauvastatus muuttunut. Edelleen niiden leikki oli samannäköistä ja Tihku saa viedä lelun Wiiman suusta (ja myös vie!), mutta kaikissa Wiiman mielestä oikeasti tärkeissä asioissa hän sanoo nyt eri tavalla ja näimme jopa sellaisen ihmeellisyyden, ettei Tihku oikein kunnioituksestaan meinannut uskaltaa ohittaa edessään makaavaa Wiimaa, ja piti ihan ohjata hänet sieltä toiselta puolelta pois. Mitään tappelua niillä ei siis ole ollut, mutta Wiimaan on yhtäkkiä tullut auktoriteettia, jonka Tihku noteeraa.
Niitä Wiimalle tärkeitä asioita on esimerkiksi ollut se, ettei häntä saa nukkumasta häiritä. Jos Wiima on unilla ja Tihku erehtyy leikkimään liian lähellä, niin muori antaa selkeän huomautuksen. Ja vaikka Tihku saa viedä lelun Wiiman suusta viedä, niin luun kanssa sama ei onnistu, se on nyt nähty, ja Tihku kunnioittaa Wiiman mielipidettä. 

Alkaa siis oikea järjestys olla tässä meidän minikoiralaumassa. Mutta toisaalta he ovat kivasti laumautuneet, joskin Wiima on tietenkin enemmän "yksinäinen susi", kun on tottunut ainoana koirana olemaan - luulen, että Wiiman fiilikset Tihkun suhteen kulkee janalla siedettävä - ihan kiva. Kun taas Tihku melkein jumaloi Wiimaa, ja on paitsi minun ja mieheni koira, myös vähän Wiiman koira 💛😊.

Lupajuttuja hihnalenkeillä ynnä Huippufiilis treeneissä!

Tihkun (6 kk) kanssa haasteena on koko ajan ollut kontaktin rakentaminen. Hän on hyvin itsenäinen pentu ja vaikka esimerkiksi herkku maistuu, niin ulkoillessa ympäristö on kiinnostavampi kuin minä ja herkkuni.
Olen toki kokeillut myös leluja, ne kiinnostaa, mutta lelullakaan en ole saanut rakennettua sellaista omaehtoisen kontaktin pitämistä (tai sellaisen alkeitakaan), jota tavoittelen. Usein ulkona kävellessämme on niin, että Tihku saattaa vilkaista minuun, mutta varsinaisesti mikään, mitä tarjoan siitä palkinnoksi, ei voita sitä mitä se kokee ympäristöstään. Hän herkuttelee useimmiten palkkanaminkin, mutta se ei motivoi haluamaani suuntaan yrittämään lisää. 

Tässä ei kuitenkaan kaikki. Nimittäin toisaalta Tihku kyllä on hyvin kiinnostunut työskentelemään kanssani, etenkin sisätiloissa tapahtuva koulutus, muuallakin kuin kotona, sujuu yleensä erityisen hyvällä yhteistyöllä ja kontaktilla. Myös ulkona kun opettelemme asioita rauhallisessa paikassa homma sujuu keskittyneesti. Hyvä keskittymiskyky ja yhteistyöhalu tulivat esiin myös parin viikon takaisessa smartdogtestissä.

Ongelma syntyy kun etenemme ja liikumme, jolloin nenään tulee aina vaan uusia hajuja ja uutta kiinnostavaa nähtävää. Silloin Tihku unohtaa, että olen hihnan päässä, ja vaikka pysähdyn ja odotan kontaktia ennen eteenpäin lähtöä, niin matka jatkuu taas, ei yhteisessä kuplassa vaan molemmat omissa kuplissamme.

Olen tätä todella paljon miettinyt, että miten pääsisin sinne Tihkun pään sisään tähän asiaan vaikuttamaan. Toisaalta elän toivossa, että kun ikää tulee, ei ympäristönkään houtukutukset ole enää niin jännittäviä, mutta en tietenkään ole voinut sitäkään jäädä vain odottelemaan. 

Otin sitten yhden idean kautta asiaan vähän toisenlaisen lähestymistavan. Tähän asti Tihku oli saanut kulkea hihnassa pientareilla ja missä nyt kulki ja haistella sen minkä haisteli - aiempi menetelmäni oli puuttua tilanteeseen vain kun hihnassa syntyi vetoa, sekä palkita onnistumiset, omaehtoiset kontaktit. Lisäksi olin luonut lenkin varrelle yhteistä puuhaa, kuten leikkejä tai pieniä rallytreenejä, jotta Tihku alkaisi pitää minua kiinnostavampana (ja tietenkin myös siksi, että yhteinen puuha on kivaa!).
Tämä oikean käytöksen bongaaminen ja siitä palkitseminen ei silti selvästikään oikein toiminut, koska palkkani eivät kuitenkaan motivoineet kontaktikäytöksen lisääntymiseen, vaikka vaihtelin herkkujen laatua ja myös leluja. 

Lähdin nyt liikkeelle toisella tavalla. Itse asiassa en ihan hirveästi tästä uudesta tyylistäni tykännyt, mutta ajattelin, että se kuitenkin on Tihkun parhaaksi, koska kontaktin pitäminen hyödyttää myös koiraa ja sen hyvinvointia.
Ryhdyin tekemään lenkkejä hyvin lyhyessä hihnassa, niin, että Tihku joutui siksi kulkemaan ihan vierelläni. Tätä en tietenkään tehnyt mitenkään väkivalloin, vaan kun lyhyt hihna kiristyi, pysähdyin, odottelin kontaktia, superkehut ja taas etenimme samalla tavalla, sekä lisäksi kehuin sitä vieressä kulkemisesta.  Ja lisäksi tärkein pointti - kaikki mistä Tihku nyt kiinnostui, esimerkiksi lyhtypylvään juuren "sähköpostit", sinne pääsi haistelemaan vain Luvalla. Lisäsin siis luvanpyytämistä lenkin varrella oikein urakalla, kaikki kiva kulki nyt minun kauttani.

Tällainen tyyli on koirasta tietenkin melko tylsä, vaikka pyrinkin luomaan todella paljon iloa niihin luvan saamiseksi otettuihin kontakteihin ja kulkemiseemme ylipäätään. Tihku on kuitenkin vielä pentu, niin päädyin noudattamaan uutta menetelmääni lenkin alussa (kunhan höyryt oli saatu pois) ja lenkin lopussa, mutta osan ulkoilua halusin tehdä myös koiran ehdoilla ja sillä aiemmalla tyylillä, etteivät ulkoilut muodostuisi liian ikäviksi.

Niinpä siis keräsin Tihkun vierelle alkumatkasta ja loppumatkasta, mutta puolessa välissä kuljimme kuten ennen ja tyydyin vain palkkailemaan  onnistumisista. Niissä puolivälin palkoissa edelleen vaihtelin palkan laatua ja välillä tyydyin palkkaamaan satunnaisesta vilkaisusta ihan vaan superiloisesti eli sosiaalisella palkalla, jos huomasin, että namit eivät vetäneet puoleensa.

Tällä kaikella oli kuin olikin positiivisia seurauksia. Alku- ja loppumatkat, jotka Tihku kulki vieressäni lyhyessä hihnassa, alkoi se yhtäkkiä kurkistella ylöspäin minuun, kontaktikäytös siis lisääntyi!
Koitin aina olla tilanteen tasalla palkan suhteen, antaako herkku vai lupa päästä haistelemaan, jotta en tuottaisi pettymyksiä.  Välillä sitä kontaktia oli jo niin paljon, että pelkäsin minulta herkkujen loppuvan, mutta sehän oli tarkoitukseeni nähden oikein positiivinen ongelma :D.

Nyt minusta alkaa tuntua, että olemme oikealla tiellä, vaikka matkaa vielä on 😊, mutta onhan koirakin vielä nuori, melkeinpä vauva. Toivon kuitenkin, että aika nopeasti voisin purkaa tuon nyt vaatimani vieressäkävelyn - paitsi tietenkin jos se tulee omaehtoisesti, silloinhan se on hienoa - sillä kriteerini koiralenkeillä ei ole vieressäkävely, vaan koira saa kävellessään kulkea piennarta ja tutkia maailmaa, mutta rauhallisesti, kuulolla ja hihnassa kiskomatta.

HUIPPUFIILIS TREENEISSÄ

Eilen oli arkitaitokurssin toiseksi viimeinen kerta. Se on ulkokentällä ja mukana on seitsemän muuta koirakkoa. Tihku kiihtyy muista koirista edelleen, mutta se on aivan huomattavasti vähentynyt, myös "äänitehosteet" ovat vähentyneet. Kurssin alkamishetkistä sen hyvin huomaan - eka kerralla kesti ehkä 10-15 minuuttia, ennen kuin Tihku rauhoittui tekemiseen, kun viime kertoina rauhoittuminen on sujunut paljon nopeammin.
Eilen kiihtymystä oli oikeastaan vain kentälle menon yhteydessä, ja siinäkin kuitenkin jo koimme myös onnistumisia - hetkittäisiä yhteiskuplahetkiä, ja kun pääsimme paikallemme rinkiin, niin Tihku rauhoittui yllättävän nopeasti. 

Katsottiin koiria ja syötiin herkkuja, ja Tihkun pulssi laski. Olin varannut myös taukomaton mukaan ja siinä hän herkutteli, jopa kääntäen selkänsä muihin koiriin pian saapumisemme jälkeen! Jess!!

Tuntuu kuin joku tuijottaisi :D

Kurssikerran teemana oli juurikin kontakti ja muiden koirien ohittelu - eli just meidän haasteet, sekä pieni luoksetuloharjoituspiste, jossa koirakot piipahtivat vuorotellen.

Aivan uskomatonta mutta Tihku oli tällä kertaa todella hyvin kontaktissa. Hän on ollut vähän sellainen yhden herkun koira, eli ottaa palkaksi tarjoamani namin, mutta se ei motivoi tarpeeksi häntä yrittämään saada niitä lisää, jolloin hän häviää omaan kuplaansa. Mutta tänään oli toisin. Yhden namin syötyään hän jo kurkki, olisiko toista tulossa (😍😍😍).
Aloitin nuo edellä kerrotut lupaharjoitukset viime viikolla ja tämä kurssikerta oli ensimmäinen niiden jälkeen. Ero oli aivan huomattava, enkä voi olla ajattelematta, että se on suureksi osaksi tuon uuden tyylini ansiota.

Teimme mm koirakko kerrallaan pujottelua ringissä muiden koirakkojen edestä ja takaa, ja Tihku se vaan asteli kontaktissa tai pari kertaa haisteli maata, mutta ei ollut mitenkään lähdössä muiden koirien luo tai muuallekaan omaan kuplaansa, vaan kuljimme sananmukaisesti iloisessa yhteistyössä.

Tähänkin asti on kurssilla sujunut hyvin kaikki paikallaan tehtävät harjoitukset ja Tihku on tällöin hyvin saanut suljettua muut koirakot pois mielestään, mutta näin taitavaa liikkeelläoloa ja koirien ohittamista ei vielä ole nähty!

Myös luoksetulopisteellä meillä sujui hyvin, mutta siinä Tihku onkin useimmissa tapauksissa aika taitava.

Olin seitsemännessä taivaassa! Toki meillä on vielä pitkä matka taivallettavana, jotta ollaan siellä, missä toivon meidän joskus olevan, (ja takapakkiakin tulee, ainakin teini-iässä!) mutta nyt minulla on sellainen olo, että olemme päässeet haluamani matkan alkuun, kun tähän asti olen koittanut miettiä, miten tähän ylipäätään päästäisiin. Mahtavaa!

En tietenkään tiedä, mitkä kaikki asiat tähän kehitykseen vaikuttivat (ja oliko ohimenevää 🤪), mutta olen melko vakuuttunut, että tuo edellä kertomani korostunut lupaharjoittelu vei meitä eteenpäin.

Tästä on hyvä jatkaa! Ilon kautta!

Onnistunut hajuetsintä ja koirajuoruilua

Tihku-pentu osallistui hajuetsintäkurssille. Kurssilla opeteltiin tunnistamaan koiralle alunperin merkityksetön haju, kongi. Kurssin (Pentujen hajukoulu, Vainuvoima) alkukerrat esitellään tässä aiemmassa (link) postauksessa ja tässä jutussa kerrotaan mitä tapahtui viimeisellä kerralla, viime torstaina.  

Viimeisellä kurssikerralla tehtiin ensin pari ihan nopeaa ja helppoa purkkihaistelua, jotta haju olisi tuoreena nenässä. Tämän jälkeen purkki asetettiin purkkiradalle, jossa "haisevan" purkin lisäksi oli häiriöpurkki, ja taas pari kierrosta tällä tyylillä.

Purkkien jälkeen siirryttiin eteenpäin ja konginpala suljettiin rei'itettyyn metallirasiaan ja taas tehtiin pari tosi helppoa haistelua niin, että metallirasia yksin oli koiran edessä ja koira palkittiin sen haistelusta. 
Tämä oli eka kerta kun konginhajua haisteltiin metallirasiasta, kaikki aiemmat treenit - kotitreenit mukaan lukien - olivat olleet purkkitreenejä. Viimeisen kerran tarkoitus oli kuitenkin suorittaa hajuetsintä, joten kätkemisen kannalta pieni metallirasia oli kätevämpi.

ETSINTÄ

Lopuksi lattialle kasattiin kuvassa näkyvää kamaa ja tötteröiden alle ja laatikkojen joukkoon oli piilotettu kaksi metallirasiaa, joissa oli konginhaju sisällä. Ehdimme tekemään kaksi etsintää, ja Tihkun nenä kävi todella hyvin. Erehdyin kuitenkin itse hieman liikaa ensin ohjaamaan Tihkua oikeaan suuntaan, jotta se saisi nopeasti ensimmäisen onnistumisensa, niin Tihkulta vähän katosi fokus ja hän alkoi odottaa minulta vihjeitä mistä hakea. 

Kouluttaja oli kuitenkin hyvin tilanteen tasalla ja ehdotti, että itse vetäydyn passiiviseksi (kehua sain etsimisestä, mutta en ohjaisi ollenkaan) ja kouluttaja hoitaisi tilanteen, jos Tihku eksyisi etsintäalueelta pois.

Ja niin kävi, että Tihku hienosti nuuskutteli alueen ja löysi molemmat jemmat. Pikkumiehen ekat etsinnät 🥰! Mahtavaa, tästä se lähtee!

Tauolla, odotellaan kun kaveri on radalla.
Hyvää treeniä tämäkin.

Kaikki harjoitukset tauotettiin tarkasti ja etsintää tehtiin hyvin lyhyissä sessioissa kerrallaan. Kurssilla oli kaksi pentua, ja olimme vuorotellen hommissa ja vuorotellen tauolla. 

Taukopaikkana olen käyttänyt häkkiä, mutta tällä kertaa sitä ei ollut meillä mukana, joten rauhoituttiin odottelemaan ihan lattialla näköesteen takana. Rauhoittuminen odotustilanteisiin sujuu nykyisin pennun ikä huomioiden aika hyvin, kun vaan noudatan luomiani rutiineja: Tihku saa nameja kiitokseksi rauhallisesta olosta sekä vihjeenä on rauhallisesti ja venyttäen sanottu "Tässä ollaan".

Vihje "Tässä ollaan" on syntynyt itsestään Wiiman kanssa odotellessa. Aluksi se ei ollut edes mikään vihje, vaan tulin vain sanoneeksi sen, kun jäimme paikallemme. Jossain vaiheessa tajusin, että siitä oli tullut toimiva vihje, joka kertoi Wiimalle, että piti rauhoittua paikalleen, ja otin vihjeen tietoiseen käyttöön. Nyt jatkan samaa "temppua" Tihkulle. 

Kurssin päätteeksi tietenkin taas vähän pentupainia - pojista tuli kurssin myötä varsin hyvät ystävykset  😊.

Kurssi kesti neljä kertaa ja oli hyvin suunniteltu. Asiassa edettiin sopivalla vauhdilla ja minusta oli hyvä ajatus, että itse etsimistäkin oli hyvä ihan ajatuksella harjoitella, se tehtiin namietsinnän avulla. Olin toki namietsintöjä Tihkulle itsekin järjestänyt, esimerkiksi heittämällä nappulat pihamaalle nurmikkoon, mutta en varsinaisesti ollut tullut luoneeksi olosuhteita, jossa sen piti kaivaa tai olla muuten vähän röyhkeä ja tunkea kuonoaan koloihin. Tämä näkyikin ekalla tunnilla, ja seuraavan viikon tarjoilin päivttäin Tihkun yhden aterian pyyhkeen sisältä tai muista röykkiöistä. Ja seuraavan viikon tunnilla olikin eri meno koirassa :).

Olen jo yhden koiran opettanut nenätöihin, Wiiman kanssa aloiteltiin vuonna 2016 (muistaakseni) , kun NW oli vielä aika uutta. Mutta Wiima oli tuolloin aikuinen koira, joka jo tekee tilanteesta erilaisen, enkä muutenkaan ihan muistanut, miten haju tuolloin opetettiin, joten oli tosi hyödyllistä käydä asia uudelleen läpi. Lisäksi laji ja osaaminen on vuosien aikana ehtinyt kehittyä, joten halusin tietenkin kuulla uusimmat teoriat hajujen opettamisesta. 

Wiiman kanssa oli opetteluvaiheessa vähän haasteita myös, se mm. kadotti alkuvaiheessa vähäksi aikaa kokonaan kiinnostuksensa opetettujen hajujen etsintään, kunnes löysi innon uudelleen ja nykyisin rakastaa etsintäpuuhia. Mutta olen ymmärtänyt, että jokin koulutuksessa meni tuolloin pieleen, koska koirahan tekee sitä, mihin se on motivoitunut, ja motivaatio katosi. Tällaisia takapakkeja haluan nyt välttää.

JUORUILUA LENKKIPOLULLA

Kurssitunnin jälkeen ajattelin, että olisi kiva vielä nollata pää ihan vaan kävelemällä ja haistelemalla ojanvieruksia. Suuntasin Aurajoen rannalle ja teimme sen vartta pitkin pienen lenkin. 

Aurajoki ylitetään tällaista junasiltaa pitkin, jossa on kapea väylä jalankulkijoille.
Lautojen välistä näkyy joki ja ristikon takana näkyy pudotus alas. 

Vähän jännäsin, mitä Tihku meinaa tällaisesta paikasta, mutta hän oli muina miehinä.

Reittivalinta olikin ihan super onnistunut, sillä reitin varrella tuli vastaan todella paljon koirakohtaamisia!  Tätä oltiin kaivattu, kun Tihku pakkaa kiihtymään yllättäin näkyviin tulevista koirista. Yleensä hän onnistuu sentään olemaan hiljaa, jos toinenkin koira on hiljaa, mutta annas olla jos vastaantuleva koira haukkuu, niin aukeaa Tihkunkin urut. Haluaisin näitä ohituksia hieman rauhoittaa ja hiljentää ja siihen kaipaan tällaisia spontaanejakin harjoitustilanteita.

Niin mukavasti kävi, että kaikki koirakohtaamiset menivät nyt todella superhienosti! Olin onneni kukkuloilla, että saimme niin paljon onnistumisia "pankkitilille". 

Käytän LAT-systeemiä (juoruilua, linkki) , käytännössä siis kehun jo häiriön näkemisestä. Kun toinen koira tulee näkökenttään, sanon heti palkkasanan ja aloitan herkkutarjoilun, kehun ja juttelen rauhallisesti. Tihku saa siis katsoa toista koiraa ja nauttia herkuista, en vaadi kontaktia. Nyt jo huomaan sellaista edistystä, että Tihku kyllä on oppinut, että koirien näkemisestä seuraa herkkuja. Vielä ei kontakti siirry minuun, vaan hän tuijottaa koiraa, mutta kuono hakeutuu sivulle hakemaan tarjolla olevan herkun, kun alkuvaiheessa herkut piti tarjoilla häiriökoiran suunnasta.
Pikkuhiljaa tämän mentelmän pitäisi rauhoittaa mieltä ja koira alkaa "kertoilla eli juoruilla"näkemistään muista koirista tai häiriöistä. Tämä on toiminut Wiimalla, joten toivon, että toimii myös Tihkulla. Vielä meillä on kuitenkin pitkä matka taivallettavana, mutta tällaisiin kokemuksiin tähtään, kuin tuolla kävelyllä!

Tihku on apinoille sukua ja kova kiipeilemään. Hän halusi mennä haistelemaan kävelyreitin vieressä olevaa pöytäryhmää, ja ennen kuin ehdin edes Kissaa sanoa, niin hän oli jo pöydällä.  Sieltä oli varmaan hyvät näköalat 😀!

Pitihän se hölmöläinen sieltä pöydältä tietysti alas saada, mutta en voinut vastustaa kiusausta näpätä ensin pari kuvaa. Täynnä yllätyksiä tämä höpsönen! 

Tihkua taitaa naurattaa pöydällä seisominen itseäänkin!

Turun Aurajoki.
Jokea kiertää kiva ulkoilureitti!

 

Lappiksena labbisten joukossa - koirakohtaamisia treenaamassa

Sunnuntaina kävimme ohitustreeneissä noutajaporukassa. Hyvin sovimme joukkoon, vaikka Tihkun toinenkin taittokorva humpsahti pystyyn pari viikkoa sitten. 4 kk:n ikäinen Tihku oli porukan nuorin, muut osallistujat olivat vuosikkaita tai siitä vanhempia, jo aikuisiakin koiria. 

Ystäväni, joka vetää Vainuvoimalla minun ja Wiiman nose-treeniryhmää, kasvattaa myös käyttölabbiksia. Hän järkkäilee kasvateilleen erilaisia yhteisiä treenihetkiä, saimme kutsun mukaan ja sehän sopi meille paremmin kuin hyvin :)! Labbisten lisäksi mukana harjoituksissa oli joitakin muitakin noutajarotuja.

Treenien kulku oli sellainen, että ensin tehtiin puolen tunnin kävely Raision alppiruusupuiston poluilla ja lähistöllä, ja sitten mentäisiin kentälle tekemään oikeita harjoituksia.

Olin etukäteen ajatellut, että olemme mukana kävelyssä, mutta varsinaisten treeniliikkeiden osalta tyytyisimme katselemaan isompien koirien harjoittelua ja syömään nameja ja puuhailemaan omiamme siinä vieressä.

Kevät on vienyt lumet ja jättänyt kurat jäljelle, mutta se ei meitä haitannut :)

Kävelyosuus meillä sujui ... hmm.. varmaan ihan hyvin 😊, ottaen huomioon, että Tihku on vielä vauva, mutta paikoittain mentiin kyllä nelivetoa ja alkupätkästä koko ajan kulkiessamme harvassa jonossa pitkin kävelytietä, mutta paikoittain sain kyllä kontaktiakin, kun oli jonkin aikaa taivallettu.
Kontakti sujuu kahdestaan tekemillämme lenkeillä melko hyvin nykyisin ja hihnakin on pääsääntöisesti löysä, ellei näköpiirissä ole mitään erityistä. Tällä kertaa kuitenkin joka puolella olevat vieraat koirat olivat varsin kiinnostava juttu ja niinpä nelivetoakin tuli harrastettua. 

HIHNALENKIT YLEISESTI

Hihnalenkkimme ovat tosiaan ihan viime aikoina alkaneet sujua kivammin. Olen pääsääntöisesti toiminut tässä videossa kuvaillulla tavalla (linkki aukeaa youtubeen), ja nyt on vissiin sen verran ikää tai palaset loksahdelleet paikalleen, että homma alkaa tuottaa tulosta :).
- Metodina siis, että hihnan tulee olla löysä, ja jos se tiukkenee, niin annan äänimerkin, peruutan ja tehdään pieni kierros, niin että saadaan liikkeelle "uusi alku". Jos mahdollista, niin pyrin myös vaihtamaan suuntaa.

Kun Tihku - nykyisin vielä vahingossa - osuu vasemman jalkani vierelle, niin joka kerta palkkasana ja nami. Eli vahvistelen the Sivua aina kun mahdollista. 
Hihnakäytöstä ollaan harjoiteltu myös ilman hihnaa aidatulla kentällä niin, että Tihku saa namipalkkaa koko ajan vieressä kulkiessaan. Jos hän lähtee omille teilleen niin kummempaa ei tapahdu kuin että itse etenen ja kun hän taas hakeutuu vierelle, niin palkka alkaa juosta. Tämä sujuu varsin mukavasti ja Tihku pysyy mukana, alla video eka kerrasta (videot eivät luultavasti näy mobiilissa).

Seuraamisharjoitus hihnakäytöksen tueksi.
Filmillä eka kerta harjoituksia tässä muodossa n. ehkä parin viikon takaa.

Tällä filmillä pätkä hihnakävelyä. Tälle pätkälle ei osunut ensimmäistäkään kontaktia, mutta muuten aika kivasti hihna löysällä mennään.

On ollut tosi kivaa huomata, että taidot alkavat kehittyä ja kontakti paranee...
Mutta. Kun yhtälöön lisätään Wiima, eli lähdetään yhteiskävelylle, niin kaikki osaaminen Tihkun päästä valuu ja meno muuttuu nelivedoksi. Näin siis siitä huolimatta, että Wiima kyllä kävelee nätisti. 
En tiedä onko yhteislenkissä vaan automaattisesti jotenkin rauhattomampi tunnelma vai koirien oma laumautuminenko sen aiheuttaa?
👉 tosi mielellään kuulisin tästä kahden koiran omistajien kommentteja, miten teillä on yhteislenkkejä harjoiteltu?
Nyt olen vaan pitänyt kiinni siitä, että teen Tihkun kanssa päivittäin ainakin yhden kävelyn kahdestaan, jotta käyttäytymismallit syvenee, ja toivon ja jotenkin myös uskon, että se alkaa pikkuhiljaa näkyä myös yhteiskävelyissä.

KOIRAKOHTAAMISET

Pikku kävelymme jälkeen kokoonnuimme kentälle harjoittelemaan itse kohtaamisia. Ja vastoin alkuperäisiä suunnitelmiani harjoitella vieressä omiamme, astuimme Tihkun kanssa ihan samaan harjoitteluriviin muiden kanssa. Ajattelin, että ollaan kuitenkin mukana, mutta, että helpotan sitten itse tehtävää sen mukaan kuin mitä Tihku näyttää tarvitsevan - niin, että kuitenkin saadaan niitä tärkeitä onnistumisia.

Mutta hän olikin aivan supertaitava ❤! Aluksi kuljimme ihan vaan ympyrää toistemme perässä - siinä kohtaa valitsin mennä Tihkun kanssa renkaan sisälle, niin ettei meillä ollut ihan edessä tai takana ketään. Palkkaa tietenkin virtasi, ja Tihku sai varsin hyvin suljettua muut koirat kuplan ulkopuolelle.

Yhteisen ringin jälkeen pysähdyimme paikallemme, mekin otimme oman paikkamme itse ringissä ja sitten ryhdyimme pujotelleen koirakko kerrallaan pujottelemaan muiden koirakkojen välistä. Ja Tihku se vaan keskittyi syömiseen ja minuun kun muut koirakot ohittelivat, ja kun oli meidän vuoromme, selvisimme pujottelusta ja koirien ohittamisesta vallan mukavasti. Kerran tai kaksiko kertaa Tihku jätti paikkansa vierelläni, mutta hihna pysäytti ja mikä mahtavinta, hän tuli heti kutsusta takaisin! Taitava poikunen❤!

Rinkihommien jälkeen teimme vielä muutaman muun perusohitusharjoituksen. Asettauduimme vastakkain ja kohtasimme toisemme ensin reilusti väliä pitäen ja koirat toisella puolella. Sitten jo lähestyimme toisiamme ja pysähdyimme hetkeksi samaan kohtaan, kunnes jatkoimme matkaa. Ja sitten vielä uskaliaasti tulimme toisiamme päin ja pysähdyimme hetkeksi nenäkkäin, parin metrin etäisyydelle, jonka jälkeen taas jatkoimme matkaa toisemme ohittaen.
Ja kuulkaa, pikkumies-Tihkunen 4 kk se selvisi tästä kaikesta erinomaisesti! Olin oikeastaan vähän yllättynyt! Toki siis hankalat kohdat imutin herkulla, mutta silti!

Sellainen harjoituskerta oli se! Olin pentusesta oikein ylpeä ❤! Niin ja koronan kannaltahan harjoitukset olivat turvalliset, koska olimme pelkästään ulkona ja liikkeessä, ja etäisyyden (ja käytöstapojen😊) säilyttäminen oli nimenomaan se mitä harjoiteltiin.

Mielialaharjoittelua ohitustreeneissä ja iloisia huomioita kaupassa

Tihku on ollut kovin kiihdyksissään muista koirista ja jopa yrittänyt viritellä haukkumista, jos vastaantuleva koira on haukkunut. Tihku-pentunen ei kylläkään ole vielä varsinaisesti haukkunut, mutta puhissut haukkuvaa koiraa kohti ja päästellyt sellaista kiihtynyttä hymähtelyä, joka iän karttuessa johtaa haukkumiseen.

Tihku on vasta 15 viikkoa, joten eihän sillä tietenkään vielä ole käytösosaamisen palikat hallussaan, mutta koitan suhtautua ja reagoida käytösongelmiin etupainotteisesti. Täällä Paraisilla asuessa kadut ovat hiljaisempia kuin isommissa kaupungeissa, joten olen viikonloppuisin käynyt Turussa koirakohtaamisia harjoittelemassa, mutta nyt halusin ottaa vielä toisenlaisen otteen asiasta, ja kutsuin koolle harjoituskavereita. Laitoin paikallisen koirayhdistyksen Face-sivulle ilmoituksen, ja kyselin, olisiko kiinnostusta ohitustreeneistä ja kymmenisen koirakkoa vastasi, että olisivat mielellään tulossa.

Kuva: Tettan Lindqvist

Kokoonnuimme Paraisten Keskuspuistoon ja mukana oli Tihkun lisäksi pari muutakin pentua (4 kk ikäiset mäykkysisarukset) ja sitten nuoria junnukoiria ja aikuisiakin rauhallisia koiria treeniapuna.
Emme tehneet varsinaisia yhteisiä harjoituksia vaan keskityimme liikkumaan pienellä alueella, jolloin jokainen sai harjoitella haluamallaan tavalla. Aikuiset koirat kiersivät kävelyreittiä ympäri, niin että saivat harjoitella yllättäviä kohtaamisia, itse taas keskityin enemmän tunnetilaharjoituksiin, eli koitin luoda Tihkulle rauhallista mielialaa muiden koirien 'mennessä ja tullessa'. 

Onnistuimme Tihkun kanssa yli odotusten! Jihuu! Harjoitusten alkaessa Tihku oli aika kiihtynyt nähdessään paljon koiria siellä täällä. En siinä kohtaa edes yrittänyt saada aikaan kontaktia tai muutakaan toimintaa itseni suuntaan, syötin vaan kämmenestä ja Tihku sai katsoa koiria. Aika pian sen kierrokset alkoivatkin laskea.  

Liikuimme sinne tänne itsekin ja aina koiran lähestyessä keskityimme katselemaan ohimenevää koiraa ja syömään nameja. Jonkin aikaa tällaista tehtyämme muut koirat alkoivat olla Tihkun mielestä lähes yhdentekeviä (noo, hieman ylisana, mutta menköön :D) ja se keskittyi jopa leikkiin minun kanssani, vaikka toinen koira kulki vierestä ohitsemme.

Kuvasta näkee, että toisen meistä jalat on venyneet pituutta, ja se toinen en valitettavasti ole minä :D
Kuva: Tettan Lindqvist

Olimme kaikki treenaajat sitä mieltä, että harjoitukset oli onnistuneet ja että haluamme ehdottomasti niitä jatkaa, joten luultavimmin kokoonnumme lähitulevaisuudessa uudelleen! Mainiota, ollaan Tihkun kanssa oikein iloisia, että saatiin treeniapua ja -seuraa!

Tihku täytti 15 viikkoa perjantaina 19.2.
Kääk - ens viikolla sitten lähestytään jo 4 kk:n rajapyykkiä!

Iloisia huomioita kaupassa - eli kuonollisia koiria postikorteissa!

Vuosi sitten tammikuussa seisoin paikallisen K-Supermarketin korttihyllyn ääressä ja tulin surulliseksi. En ollut koirakorttia hakemassa, mutta sellaisiin silmäni iskeytyivät kun tajusin, ettei korttivalikoimassa näkynyt lainkaan terveitä koiria, vaan pelkästään brakykefaalisia rotuja vitsikkäästi kuvattuina. 

Brakykefaalisia rotuja ei pitäisi minusta ollenkaan mainonnassa tai muissa julkisissa kuvissa käyttää, koska mitä enemmän näitä koiria julkisesti näkyy, sitä normaalimmalta ne alkavat katsojan silmässä näyttää, vaikka tosiasiassa ne eivät ole normaaleja ollenkaan. Näillä roduilla on hyvin paljon rakenteeseen liittyviä terveysongelmia, esimerkiksi hengitysvaikeuksia lähes olemattomasta kuono-osasta johtuen. Koiranostajien olisi hyvä tiedostaa nämä asiat ja valita koiransa myös terveysnäkökulmien kannalta. 

Tuon vuoden takaisen havaintoni jälkeen kirjoitin tämän postauksen (LINKKI), sekä laitoin palautepostia Kartolle. Sain muuten Kartolta erittäin nopean ja hyvän vastauksen palautteeseeni: "Haluamme toimia vastuullisesti - niin ihmisiä kuin eläimiä kohtaan. Välitimme palautteesi kansainväliselle kuvapankille joka meille näitä kuvia tarjoaa, ja lisäksi nostan asian esille seuraavassa tuotesuunnittelun palaverissa."

Viikko sitten pysähdyin taas samaisen hyllyn äärelle. Ensiksi silmäni osuivat tähän lahjakassiin ja ajattelin, ettei mikään ole muuttunut:

Mutta sitten etenin korttihyllyn puolelle ja sain ilokseni huomata, että valikoimissa olikin nyt varsin paljon koirakortteja, eikä yksikään niistä kuvannut kuonotonta brakykefaalista rotua. Mahtavaa!

Joukossa oli muuten ihana kuva suomnepystykorvalaumasta metsässä - harmittaa, etten tullut sitä myös kuvanneeksi alla olevaan kavalkaadiin. 

Lyttykuonoisten koirien terveysongelmista on viime aikoina puhuttu paljon ja tämä on varmasti vaikuttanut siihen, millaisia kuvia mainostajat ja muut julkaisijat kuviensa aiheiksi valitsevat.
Uskon myös, että me kuluttajat olemme asiasta valistuneempia antamaan palautetta sekä jätämme kertakaikkiaan ostamatta postikortit, joiden aiheena on sairaita koiria. Pikkuhiljaa asiat muuttuvat ja se on hyvä se!

Tihkusateinen Turku

Pääsiäislauantaina eli lankalauantaina teimme täkäläisen koirayhdistyksen kanssa lenkin Turun keskustassa näiden tuttujen, omien kotikaupunkimme reittiemme sijaan. Pääsiäisen vietto rajoitti osallistujien määrää ja meitä oli tällä kertaa reissussa vain kolme.

Mutta kiva reissu oli ja Turku oli kaunis kuin aina, vaikka keli olikin tihkusateinen.
On piristävää välillä lähteä muille poluille lenkkeilemään kuin näille kotoisille.
Plus että (maalais-) koiralle on kovin hyödyllistä tottumismielessä päästä liikenteen vilinään, erilaiseen äänimaailmaan, parkkihalleihin ja ostoskeskuksiin.

Nyt meillä oli mukanamme pikkuisen aremmanpuoleinen pikkupentu, joten koitettiin pitää ärsykkeet maltillisina, emmekä siten poikenneet ihan vilkkaimmille kaduille. Sen aika on sitten kun pentunen saa vähän lisää rohkeutta. Pikkuhiljaa hyvä tulee :)

Mutta Wiiman käytöksestä iloitsin - sen kanssa voi hyvin mennä paikkaan kuin paikkaan, ja neiti pääsääntöisesti tietää käytössäännöt, eikä emännän tarvi (yleensä) häpeillä :) !

Harmajata vain. Sumuinen tihkusää nielee sisäänsä kaikki värit. 
Aurajokimaisema on silti tunnelmallinen.

 

Wiima toivonee kuonoonsa lisäsenttejä. Kurottaa, kurottaa, vaan ei yllä nuuskimaan pentusta :)

Hieman naurattaa tuo neidin kurotteluasento, profiilista tulee äkkiä katsoen mieleen varis tai noita-akka näin pääsiäispyhinä!

Ekan hellepäivän tunnelmia

Tämän kesän eka hellepäivä täällä lounaiskolkalla oli 27.6, eli viime viikon lauantai. Lenkillä piti suunnitella reitti sillä lailla, että neiti karvakorva pääsisi vilvoittavien vetten äärelle, sillä pelkäsin, että se olisi muuten astunut läähättävän kielensä päälle, sen pidetessä pitenemistään :)

Ohessa muutama rantaräpsy. Näitä ensimmäisiä kesäisiä tunnelmia oli kiva ikuistaa. Kamera ei tiettykään ollut mukana, mutta kännykkä oli, joten sillä tuli vähän näpsittyä. Paras kamerahan on se mikä on mukana ;) .

Sininen taivas ja ihania kesän hattarapilviä.

Märkä, meressä vettynyt puu maistui aika herkulta!

Vastapäätä on yksi kaupungin uimarannoista. Nyt se oli lähes tyhjä lämmöstä huolimatta. Vesi oli kuitenkin vielä kylmää, joten ehkä se ei houkutellut. Mutta muutama lämmin päivä lämmittäisi vedetkin :)

 Tässä kuvassa näkyykin uimaranta toisesta kulmasta, hyppytelineellä ainakin näyttää olevan muutama rohkea uimari :) Ylempänä oleva kukkakuva on muuten otettu yllä olevassa kuvassa näkyvältä vastarannalta.

Rantapolku on Wiiman mielestä mukavan vilpoisa ja varjoisa.

Ulkoilutan muuten Wiimaa täällä kaupungissa kyllä hihnassa, mutta sitten tuolla rannassa päästin vapaaksi polskimaan. Tämä on poseerauskuva ja irrotin neidin hetkeksi hihnasta, ettei se rumentaisi kuvaa :) 

Kaupunkialueella ei jo järjestyssäännönkään vuoksi ilman hihnaa oikein voi ulkoilla. Eikä mulla kyllä ole riittävää luottamustakaan siihen, että Wiima pysyisi vierellä kaikissa vastaantulevissa tilanteissa. Ei se varmaankaan kauas karkaisi ja takaisinkin kyllä tulisi, mutta olen huomannut, että käsityksemme sanasta "lähellä" joskus poikkeavat toisistaan.

Tällaisten tyyppienkin ohi reittimme kulki. Hevoset varmaankin nauttivat helteestä. Vai nauttivatko? En itse asiassa tiedä, luulen vain. En itse asiassa tiedä hevosista juurikaan mitään, mutta pysähdyn nitä aina ihailemaan, koska ne ovat niin kauniita.

Helteiden jatkuessa piipahdimme extempore viikolla työpäivän jälkeen paikallisen uuden ravintolan terassilla pizzalla. Sinne sai koirakin tulla, jos lupasi käyttäytyä kauniisti. Wiima lupasi ja pääsi mukaan. Vettäkin olisi neidille tarjottu, mutta meillä oli sattumoisin omasta takaa.

*******

Ja vielä pari räpsyä aamulenkiltä. Alla tomera-Wiima. Vieressä olevalla pihalla oli haukkuva koira, joka herätti Wiiman huomion. 

Neiti seisoi aika mukavasti koossa, niin sain siitä napattua kivan ja vähän erilaisen sivukuvan - sen häntä on useimmiten lepotilassa kun pyydän sitä poseeraamaan, eli koirakin on tuolloin rennossa mielentilassa. Nyt sain naapurin koiran avulla napattua neidistä vähän tomeramman kuvan. Harmi vaan, että kännykkä oli taas ainoa tallennusvälineeni.
Wiiman häntä on hyvin ilmeikäs ja sen asento ilmentää neitikoiran tunnelmia erinomaisesti, välillä alhaalla, välillä puolitangossa ja välillä näin kuin kuvassa - ja onpa se joskus nähty vielä ylempänä selällä, kun olosuhteet ovat edellyttäneet  :)

Semmoiset kesäterveiset =)