Tihku paimennuksen alkeiskurssilla

Tihkun kanssa kävimme neljän kerran kurssilla oppimassa lammaspaimennuksen alkeita. Se olikin hyvä päätös, sillä kurssilla tuli harjoiteltua asioita järkevässä järjestyksessä ja kurssi auttoi erityisesti itseäni järjestämään palikoita päässäni.

Kurssilla ei juuri ole tullut kuvia otettua, pari kuvaa vasta sitten kun Tihku oli jo autossa tai vuoron jälkeen pellolla. Itse treenin aikana ajatukset olivat 100%:sti tekemisessä.

Kurssi käytiin Koirataidolla Hilskan tilalla ja kurssikerrat olivat hyvä yhdistelmä teoriaa ja käytäntöä. 

Kurssin teemoina olivat lauman kuljettaminen ja samalla opeteltiin tunnistamaan lauman tärkeitä pisteitä, kuten pakopiste ja vetopiste, ja missä kohtaa koiran olisi oltava, jotta lauma pysähtyy tai kulkee eteenpäin tai kääntyy. 

Lisäksi harjoiteltiin ymmärtämään lauman tasapainopistettä ja opetettiin koiraakin siihen hakeutumaan. Tai siis sehän on paimenkoiralla usein vaistonvaraista ja niin oli Tihkullakin, tasapainottaminen tulee Tihkulta itsestään. Lampaat olivat tässä harjoituksessa aitauksessa ja harjoittelimme kiertämään lampaita, pysähdyimme ja katsoimme hakeutuuko koira tasapainottamaan tai katkaisemaan vetoa kohti vetopistettä.

Koiraa ohjattiin olemaan kuulolla ja tekemään työtä ihmiselle eikä "itselleen". Harjoiteltiin tärkeitä taitoja, kuten lampaista luopumista (tämä tietysti vasta sitten kun koira oli jo syttynyt paimennukseen) tehtävän päättyessä, tai koiran käskyttämistä lampaista kauemmas, sekä suunnan vaihtoja laumankierrossa. Opeteltiin myös käyttämään paimennuskeppiä.

Teemat toistuivat eri kerroilla, mutta olosuhteet vaihtuivat. Alussa lampaat olivat pienaitauksessa tai koirat kiinni liinassa, mutta jatkokerroilla oltiin jo koirat irti lampaiden seassa. 

Tihkulla on selvästi taipumuksia paimenkäytöksiin, se näkyi tälläkin kurssilla selvästi. Olin hänestä oikein ylpeä, ja itsellenikin tuli niitä kuuluisia oivalluksia.  Ehkä suurin ilonaihe minulle on ollut nähdä, miten Tihku on oppinut lampaiden äärellä malttamaan itsensä ja jollain tasolla ymmärtämään, ettei homma ole yksilösuoritus vaan meidän kahden yhteistyötä, ja lisäksi hän on ollut hienosti kuulolla. Se on iso muutos esimerkiksi viime kesän paimennuskäynteihin, jolloin oli kyllä kiinnostusta ja hinkua, mutta korvat ja etenkin kaivattu jarru usein puuttuivat.

Tämä kuva on otettu viimesen kurssikerran lopuksi laitumella monta kokemusta rikkaampana. Tihku on kuvassa kovin pätevän näköinen :D

Sen verran taas tästä paimennushommasta innostuin, että varasin samaan paikkaan tunnin ensi viikolle. Lisäksi pääsemme pari kertaa tässä alkukesästä täällä kotikylässä paimennusta harrastavan ystäväni pelloille kun heidän kesälampaansa saapuvat - ihanaa, että on tällainenkin mahdollisuus!

Aina välillä päätän, että paimennusta en ala varsinaisesti harrastaa. Se on vaikeaa, aikaavievää ja kallistakin. Mutta jonkinlainen into minulla on tähän nyt syttynyt. Katsotaan mihin se kantaa, päätöksiä ei onneksi tarvitse tehdä suuntaan eikä toiseen, vaan mennään fiilispohjalta - se on hyvä mittari moneen asiaan!

Tihku, pieni paimenpoika

Tihku kävi katsomassa lampaita. Viime kerrasta on jo aikaa - se oli lokakuussa, jolloin kiikutin Tihkun paimennustaipumustestiin (linkki postaukseen) ja sitä edeltävästi viime kesänä kävimme joitakin kertoja sytyttelemässä. Päätin kuitenkin lokakuussa antaa poitsun vähän kypsyä talven ajan, ja pitää taukoa.

Nyt sitten olimme puolen vuoden tauon päästä uudelleen lampailla ja mietin etukäteen, että mitenkähän Tihku tällä kertaa pärjää. Olimme Hilskan tilalla, Koirataito, ja paimennusvuoron meille piti Kaisa itse. Mukana oli myös muita lapinkoiria. 

Olimme hiekkapohjaisessa, melko isossa aitauksessa, jossa ensimmäisen kierroksen tehtävänä oli liikutella laumaa aitauksen kulmasta toiseen ja saada ne menemään tynnyrillä merkityn kulman kapeammalta puolelta. Koirat olivat kaikki eka kiekalla kiinni liinoissa.

Tihku otti fokuksen lampaisiin heti aitaukseen tultuamme. Ja se alkoi haukkua. Tihku haukkui ja haukkui, ja minä ihmettelin, että mikä sille tuli, kun noin paljon haukkua ei viime syksynä tai kesällä ollut. 
Harmittelin sitä äänenmäärää - pitäähän lapinkoiran haukkuvana paimenena ääntään käyttää - mutta, että koko ajan haukutaan, niin eihän siitä mitään tule.

Kuvia in action ei harmillisesti tullut otettua. 

Tämä on jo autosta kun suunnittelemme kotiin lähtöä.

Tarinan päätähti kuitenkin löytyy kuvasta :)

Tuon harmitteluni vuoksi, en oikein pystynyt ajattelemaan, enkä tehnyt samoja huomioita kuin kouluttajamme Kaisa oli tehnyt. Nimittäin hän sanoikin, että haukku ei tässä kohtaa ollut ollenkaan huono asia!
Toki emme halua, että koira koko ajan haukkuu, vaan vain silloin kun sillä on aihetta, mutta tässä kohtaa haukunmäärä (ja muu koiran työskentely) kertoi Kaisalle viestiä siitä, että Tihku on syttynyt paimennukselle ja oli korkeassa vietissä lampaita ajaessamme.
Lisäksi Kaisa huomautti, että haukusta huolimatta Tihku otti minulta ohjeita, se ei siis ollut mielestään itsekseen lampaille räköttämässä vaan minun "työkaverinani".

Kun koiran paimennusvietin syttyminen alkaa olla tätä luokkaa, niin sitä voi alkaa varsinaisesti kouluttaa työntekoon. Koira, joka ei vielä ole syttynyt, saattaa menettää koko kiinnostuksensa, jos esimerkiksi haukun määrää tai muita virhekäytöksiä aletaan karsimaan paimennuksesta. Koira siis kestää enemmän sääntöjä ja rajoituksia sytyttyään, kertoi Kaisa. Ja kaikki virheet edellä kerrotussa johtuvat minusta, kun koitan muistella, mitä hän oikein sanoi - se ei ehkä mennyt ihan noin, mutta sinne päin :).

Tämän kun hän sanoi, niin itsekin ryhdyin miettimään, että tosiaan, Tihku haukkui kun liikuimme, mutta kun seisoimme, se oli hiljaa. Se myös pysähtyi kun sanoin, vaikka liikkuessamme oli kovaa vetoa kohti lampaita. Mikä parasta, sellaisia viime kesänä nähtyjä päättömiä ryntäyksiä ei näkynyt nyt ollenkaan, vaan veto oli tasaista ja intensiivistä! Hurraa!

Minulle tuli heti parempi mieli ekan kierroksen jälkeen kun Kaisa avasi silmäni, ettei kierros niin hullusti mennytkään! Ehkä jopa päinvastoin. 

Sitten menimme tauolle ja muut mukana olleet koirat olivat vuorollaan aitauksessa. Aloittelijoita olimme koko poppoo, jotkut koirat näkivät lampaita nyt eka kertaa, toisilla oli muutamia kertoja takana kuten meillä. Ikäjakauma koirilla oli 8 kk - 2 vuotta, Tihku on 1 v ja 4 kk, eli siitä välistä :).

Flänkit
Toisella kierroksella harjoiteltiin flänkkejä eli lauman kiertoa. Taas mentiin aitaukseen ja nyt varusteena oli myös paimennuskeppi. Paimennuskepillä ei ole siis tarkoitus koiraa - saatika lampaita - pahoinpidellä, vaan sillä näytetään koiralle, ettei lampaiden lähestyminen ole soveliasta tietyn etäisyyden yli. Jos koira on syösymässä liian lähelle lampaita, keppi asetetaan koiran ja lampaiden väliin.

Tässä kohtaa vähän hermostuin, miten hoitaisin asian, koska minulla on toinen käsi vähän toipilas ja saatan pidellä liinaa vain terveessä kädessä. Nyt jos joutuisin vuorottelemaan paimennuskepin ja liinan kanssa, niin huonompi käteni ei kestä liinan vetoa.
Asia hoituikin niin, että Kaisa piteli itse keppiä ja minä koiraa, joten nou hätä, ja saatoimme jatkaa.

Olimme tehneet yhden kierroksen kun Kaisa sanoi, että hän luulee, että Tihkun voisi päästää irti. Varmistin vielä, että oliko hän tosiaan sitä mieltä. Toisaalta tiesin, että Tihku kunnioittaa lampaita eikä syöksy niitä näykkimään - toisaalta en ollut mitenkään varma siitä, etteikö se niitä haluaisi vähän pölläytellä, mitä en tietenkään halunnut, ja lampuri Kaisa vielä vähemmän. 

Pölläytys oli kuitenkin turha pelko! Tihku kiersi hienosti laumaa ja vieläpä kuunteli ihan mahtavan hienosti oikea- ja vasen -vihjeitäni, eli muutti suuntaa kun sanoin! Olin Tihkua katsoessani hieman sillä kuuluisalla häpnaadilla lyöty, eli todella yllättynyt hänen taidoistaan ja eritoten kuulollaolostaan! . Kerran tai kaksi Tihku oli tulossa liian lähelle laumaa, mutta otti heti vaarin Kaisan paimennuskepin nähdessään ja vetäytyi kauemmas.

Sen verran jännittävä tilanne Tihkulle oli, että hän kiersi laumaa pienen pätkän, ehkä minuutin ajan tms, sen jälkeen hänelle tuli tarve kerätä itsensä ja syöksyä haistelemaan aitauksen reunoja, josta hän taas kutsusta saapui "työntekoon" ja vähän ajan päästä taas irrotti itsensä hetkeksi etäämmälle, ja sitten taas saapui, ja niin edelleen. 

Sitä haukkua, jota kuulimme eka kierroksella, ei kuulunut tällä toka kierroksella ollenkaan. Kaipa se oli sitten sitä, kun vietti oli korkealla, mutta minä pitelin liinassa, eli jonkinlaista turhaumaa, kun Tihku eipäässyt tekemään sitä, mihin mieli veti. Toki sekin, että eka kierroksella vasta-alkajalla usein purkautuu into ylimääräisenä söhellyksenä ja toka kierroksella on sitten ajatuskin paremmin mukana. Mene ja tiedä, mutta toinen kierros se oli kuitenkin äänetön. Haukkuahan lapinkoiran pitäisi käyttää vain silloin, kun on tarvetta luoda lisäpainetta lampaan liikuttamiseksi, ei jatkuvaa haukkua. 

Hyvä Tihku! Olin sinusta ihan hurjan ylpeä! Kaikkein eniten minua liikutti ja ilostutti se, miten kuulolla Tihku oli!

Kurssille!
Sen verran innostuin näkemästäni, että ilmoittauduin neljän kerran aloittelevien koirakoiden kurssille, koska ajattelin, että nyt kun vietti on syttynyt, niin on hyvä ottaa muutamia kertoja ihan peräjälkeen, niin että homma lähtee oikeille urille ja saadaan hyvä alku!

Paimennuskeikan jälkeen kävimme Tihkun kanssa nollaamassa päätä Liedon Savijoen maisemissa. Isovanhempani asuivat tämän joen äärellä ja olen pikkutyttönä uinut joessa mummini kanssa!

Tihku paimennustaipumustestissä

Lauantaina oli jännittävä päivä! Olin ilmoittanut Tihkun 11 kk paimennustaipumustestiin Lohjalle Usvanummen tilalle. Olin ensin haarukoinut Somerolla järjestettävää paimennustaipumuskoetta, mutta kuin hoksasin, että Lohjan testi on Lappalaiskoirien järjestämä, niin asiasta ei tarvinnut enää aprikoida - tietenkin halusimme "omiemme joukkoon" :).

Uunituore Paim-T Tihku

Testitapahtuma oli kaksipäiväinen, eli testit kulkevat vielä tänään sunnuntaina kirjoituspäivänäkin. Me saimme onneksi paikan toivomaani lauantaiaamupäivään, niin ei tarvinnut koko viikonloppua jännittää :) !

KOIRAN SOSIAALISUUS, HALLINTA JA KETTERYYS

Testi alkoi tuomarin (Anne Ojanen) puhuttelulla. Puhuttelu kuulostaa pahaenteiseltä, mutta oikeasti oli kyse siitä, että hän kertoi, mitä kokeessa tulee tapahtumaan. Puhuttelun päätteeksi tuomari avustajansa kanssa tarkisti osallistuvien koirien mikrosirut. Samalla hän tarkisti koiran luoksepäästävyyden, joka onkin yksi testin läpäisykriteereistä - koira ei saa olla aggressiivinen.

Testi jatkui edelleen koiran sosiaalisella testaamisella siten, että jokainen koirakko vuorotellen kulki muiden koirakoiden välistä vähän matkaa eteenpäin ja sitten taas takaisin omalle paikalleen. Tässäkin tarkkailtiin koirien suhtautumista toisiinsa ja aggressiivisuus olisi ollut hylkäävä piirre.

Koirakujan kävely minua etukäteen vähän jännitti, koska Tihku voi lenkillä vähän rähistä vastaantulijoille. Mutta turha pelko, hän tuli kanssani tosi hienosti koirakujan läpi molempiin suuntiin. Ja itse asiassa kaikki koirakot läpäisivät nämä testit.

Itse testiä ei saanut kuvata, mutta tässä odottelemme tuomaripuhuttelun alkamista ennen testiä.

Toinen osio oli hallintaosio. Tässä kohtaa mentiin ladon taakse koirakko kerrallaan. Tuomari tarkasti varusteet (sileä peruspanta kunnollisella lukolla, joka ei tule vetämällä pään yli) ja sitten antoi ohjeeksi vapauttaa koiran ja kertoi reitin, josta meidän pitäisi mennä yhteistumin mennä - reitillä oli myös oja, jonka yli kulki silta tai laiturin tyylinen rakennelma, ja jonka yli koira olisi ohjattava.

Myös tämä Tihkun irroitus minua vähän jännitti, sillä Tihku ei toistaiseksi ole vierellä pysyvää tyyppiä, joskin kyllä tulee kutsusta luo, eikä karkaile tiehensä. Ja kävi ilmi, etten turhaan jännittänyt, sillä kun Tihku oli vapaana, niin ekat metrit se kuli kanssani, mutta tajuttuaan, että on vapaana, niin kiihdytti askeleet iloiseen riemuralli-laukkaan!

Tihku laukkasi sieltä ladon takaa ladon etupuolelle kurkkaamaan vuoroaan odottelevia koiria, minä huutelin kutsuhuutoa ja sieltä se Tihku sitten laukkasi yhtä vauhdikkaasti takaisin. Vielä minun piti ohjata hänet sen siltarakennelman yli, mutta tuomari huuteli, että ota kiinni vaan. 

Sadattelin mielessäni, että siinä meni sitten tämä testimahdollisuus, mutta tuomari sanoikin, ettei tämä ole mikään tottelevaisuuskoe ja Tihku kyllä omalla tyylillään todisti, että luoksetulo toimii, ja olevansa ketterä koira 😊. Ketteryys on yksi testissä selvitettävä asia - paimenkoiran on oltava ketterä.

Tihku se on vielä pentuna (ainakin, yritän kyllä hioa tähän lähelläpysyvyyttä) sellainen formulakoira, että mennään täysillä yhteen suuntaan ja sitten onneksi tullaan takaisin yhtä täysillä. Tämä sitten onneksi riitti näytöksi tuomarille hallinta- ja ketteryystestissä.

Niin siinä sitten kävi, että vielä oltiin mukana testissä, vaikka tällainen esitys järjestettiinkin :).

PAIMENNUSOSIO

Jos koira läpäisi edelliset osiot, niin sitten päästiin lampaille. Hakaan mentiin koira kytkettynä liinassa ja lampaat olivat pienessä pyöröaitauksessa. Tuomari seisoi aitauksen luona ja seurasi ähestymistämme. Tihku kyllä näki lampaat heti ja alkoi vetää kohti aitausta.

l
Kuvituskuva joltain paimennuskerralta. Testissä ei saanut valokuvata.

Tuomari antoi ohjeet, että kuitenkin kävellään vielä koira liinassa aitauksesta poispäin ja kierretään haassa kauempana ollut tötterö. Sitten kääännytään takaisin kohti aitausta ja tuomarin merkistä tuli pudottaa liina ja sen jälkeen ei koiralle saanut enää sanoa mitään, piti olla kuin sitä ei olisikaan. 

Lähdin etenemään kohti totteröä ja pidin ajatuksella liinan pitkänä, ilman, että käytin mitään kutsusanoja, jotta Tihku ei mitenkään tuntisi olevansa käskyn alla. 
Tötteröltä saimme vielä muutaman metrin lähestyä aitausta yhdessä ja sitten tuomari näytti kaukaa kepillä merkin, että liinasta oli irrotettava. Itse etenin hiljaa kohti aitausta ja Tihku myös.
Tihku haisteli vähän maata siinä, mutta sitten lähti laukkaan aitauksen luo ja sitä kiertämään.

Hölötellään mukavia autoilla odottaessamme vuoroa

Itse sain ohjeen lähteä myös aitausta kiertämään, mutta koira minun piti jättää huomiotta. Niin me molemmat kiersimme omaa tahtiimme, Tihku välillä laukaten ohitseni. Tihku nosti haukun ja koitti komentaa lampaat liikkeelle. Sivu silmällä näin myös, että välillä hän seisoi kahdella jalalla aitausta vasten ja oli vähän turhautunut siihen, ettei päässyt sisään. Jossain kohtaa sain ohjeen vaihtaa suuntaa ja vielä seisahtaa aitauksen äärelle. Harmillisesti en ihan tarkkaan muista mitä Tihku siinä kohtaa teki, vaikka arvaankin tuomarin siinå tarkkailleen hakeeko Tihku lauman tasapainopistettä. 

Muistan myös, että jossain kohdassa Tihku tuli, ehkä vähän äänettömyyttäni ihmetellen, taakseni ja vierelleni kiertämään aitausta yhdessä, mutta puolikkaan kierrettyämme, lähti se taas hoitamaan asioita itsenäisesti, kun ei minusta tukea saanut.

Ja sellainen oli se lammastestiosuus. En osannut arvioida millaisia asioita tuomari kaikenkaikkiaan tarkastelee, mutta sen tiesin, että Tihkun kiinnostus ei ollut voinut jäädä epäselväksi :).

TULOKSET

Testin päätteeksi saimme hakea kisakirjat. Ja voi miten iloiseksi tulinkaan, kun löysin kirjasta mukavaa luettavaa!
Tihku oli läpäissyt testin erinomaisin eli parhain arvosanoin! Sanallinen arvostelu: "Lähestyessä kiinteä tarkkailu. Kontrolloi ja tasapainottaa laumaa". Mahtavaa, hyvä Tihku💗! 

Ja yllä oleva tulos siis siitä huolimatta, että Tihku teki sen riemukierroksen olematta täysin kuulolla hallintaosiossa. Tästä oli kyllä merkintä arvostelulomakkeella: 
Suhde ohjaajaan (este, ohjaajan poissaolo sekä luoksetulo) olivat OK, mutta lisämerkintänä, että jos  haluan jatkaa paimennusta, niin hallinnan tulisi olla tiiviimpää! Ja tästä olen kertakaikkisen samaa mieltä😃!

Olipa kiva visiitti! Myös koska kyseessä oli Lappalaiskoirien järjstämä tilaisuus, niin paikalla oli vain lappalaisia ja jostain kumman syystä lappalaisväki on aina tosi kivaa ja rentoa porukkaa. Tapasin pari tuttua, ja myös pari aiemmin vain SoMesta tuttua ja nyt tapasimme elävässä elämässä ihan eka kertaa.

Testipäivän kelin harmaita sävyjä

Lampaita ja yhdistysihmisiä

Lammaspaimennusjuttuja tässä postauksessa. Ollaan käyty muutaman kerran lampaita katsomassa tänä kesänä Tihkun kanssa. Wiimalle en nyt ole aikoja varannut - sen kanssa myös aikanaan käytiin paimennusharjoituksissa, ja eräs kouluttaja arvioi aikanaan (Tuija Wahlroos), ettei Wiimasta varsinaisesti ehkä ihan paimeneksi isolla P:llä olisi, mutta ihan kelvollinen tilan apukoira kylläkin siitä voisi tulla, esimerkiksi lampaiden siirrossa ihmistä auttamaan, mutta olisi vaatinut vielä paljon harjoittelua.
Harjoittelu kuitenkin silloin sitten lopahti, koska harrastus oli aikaavievä, paimennuspaikat kaukana ja ryhdyttiin keskittymään meille tutumpiin lajeihin.

Tihkua olen kuitenkin nyt jo pikkupojasta asti vienyt lampaille, en vieläkään tiedä kehittyykö homma varsinaisesti harrastukseksi asti, mutta ainakin jotain pohjahommia olisi sitten tehty :).

Tihku 3 kk odottelee, että portti avautuu. Tässä lampolassa käytiin "pikkupoikana" joitakin kertoja herkuttelemassa nameilla ja papanoilla :)

Kävin muutaman kerran jo talvella  Tihkun kanssa herkuttelemassa lampolassa, opettelemassa rauhallista oloa lampaiden kanssa. Mutta varsinaisia paimennusoppeja ollaan sitten haettu vasta nyt kesällä. 

Muistiin itseäni varten, että tätä kirjoittaessani ollaan käyty lampailla seuraavasti:

15.6. Hilskan tila, kouluttaja Hanna Hautamäki (PLS aluekerhotapahtuma)

29.6. Hilskan tila, kouluttaja Hanna Hautamäki (PLS aluekerhotapahtuma)

6.7. Hilskan tila, kouluttaja Hanna Hautamäki (PLS aluekerhotapahtuma)

30.7. Sipilän tila, kouluttaja Kaisla-Maria Hakala

7.8. Woollandia, Tuija Vahlroos

... ja noiden jälkeen vielä pari kertaa Paraisilla paimennusta harrastavan ystäväni luona, heillä on kesälampaita Woollandiasta.

Pitkään oli niin, että Tihku on lampaista kiinnostunut, lähinnä kun ne liikkuu. Kun ne jäivät paikalleen, niin kiinnostuskin lopahti, ja herkkupapanat alkoivat kiinnostaa enemmän. Näin se nuorella koiralla usein onkin, liike sytyttää.
Tihkun touhuissa on myös monasti paljon vauhtia, vaan ei malttia, eli Tihku ryntäili haukkuen päin laumaa. Ei kylläkään koko ajan, välillä näkyi pieniä hyviä pätkiä, välillä pidempiäkin, mutta sitten maltti petti ja sitten piti Tihkun mielestä syöksähtää äänitehosteita käyttäen.

Tätä vauhtia on nyt koulutuksissa koitettu karsia ja kehua tulee rauhallisesta lähestymisestä. Vaikuttaa myös siltä, että Tihkua hieman jännittää lampaiden ollessa lähellä ja etenkin joutuessaan silmäkontaktiin niiden kanssa, joka voikin olla pennulle jännittävä ja vähän uhkaava tilanne.

Syöksähtely ja jännitys johtuu tulkintani mukaan myös ainakin osin siitä, että paimennuksissa on usein paikalla muita koiria ja Tihku kiihtyy muista koirista varsin paljon, ja se näkyy piippauksena ja hermostuneena läähätyksenä. Tämä kiihtyminen on sitten näkynyt siellä aitauksessakin, ja kiihtyneenä on vaikea ajatella.

Yllätyin ollessani mukana yksissä treeneissä, jossa olimme vain me ja toinen koirakko, niin tätä "aitauksenreunakiihtymistä" ei juurikaan näkynyt, eli koiran tunnelmat oli rauhallisemmat kuin aluekerhon paimennuksissa.
Lisäksi toisista koirista kiihtyminen on ylipäätään kesän mittaan hieman rauhoittunut, vielä on matkaa tavoitteeseen, mutta oikealla tiellä ollaan :) .

Hyviä oppeja lähikontaktissa

Joka paikassa olen oppinut uutta, mutta lottovoitto kuitenkin on ollut nämä viimeisimmät Paraisten keikat ystäväni luona. Ystäväni on oikeasti pohtinut mikä olisi juuri Tihkulle oikea tapa lähestyä lampaita ja kun molemmat ajattelimme, että pieni jännitys varmasti vaikuttaa tuohon "pelmautusintoon", niin ollaankin tehty nyt parilla viimeisellä kerralla harjoituksia pienessä aitauksessa, lähikontaktissa niin, että Tihku on myös rauhassa päässyt haistelemaan lampaita ja oikeasti tutustumaan niihin. 

Ja onpa mahtavaa ollut nähdä kun hän siellä pikkuaitauksessa käyttäytyykin toisin, hän on rauhallinen ja kierrättää lampaita ihan kauniisti aitauksen ympäri. Välillä pennulla menee vähän yli, mutta hän tottelee vapaanakin aitauksessa todella hienosti ja keskeyttää puuhat käskystä. 

Tästä on kiva edetä ja on ollut myös hauska huomata, että Tihkun kanssa ei ole missään vaiheessa tarvinnut pelätä, että hän purisi lampaita, hän on hyvin kiltti ja kultainen, ja vähän mammanpoika 😀🧡.

Niin hienosti ja rauhassa hän pikkumiäs hoiti hommat aitauksessa, että lähes liikutuin 😭😍

Nyt meillä on vielä yksi kerta täällä Paraisilla ennen kuin lambit lähtevät takaisin kotiinsa Woollandiaan. Pikkuhiljaa edetään, mutta suunta on ainakin oikea.
Ja vielä ilon aihe - muista koirista aiheutuva kiihtymys on viime aikoina laimentunut, edelleen sitä on, mutta paljon pienemmässä mittakaavassa! Ai niin, taisin tämä jo edellä mainita, mutta jääköön vielä tähän toistoksi, koska olen näistä onnistumisista niin iloinen!

Paimennus vie mennessään, se on mielenkiintoista, kun siihen liittyy vielä tuo kolmas eläinlaji minun ja Tihkun lisäksi, ja koko homman on toteuduttava niiden kolmansien, eli lampaiden ehdoilla🧡.

Yhdistysihminen on aina yhdistysihminen

No, tosiasissa ei minulla mitään kovin laajaa yhdistystaustaa ole, ja koirayhdistyksiä pelkästään, mutta Wiiman tultua taloon olin vuosia Paimensukuisen Lapinkoiran Seuran (PLS) Turun aluekerhon vetäjänä sekä niin ikään kotikaupunkini koirayhdistyksen hallituksessa istuin pitkään suunnittelemassa ja järkkääämässä koulutuksia ja päivittelin kotisivuja.
PLS:n aluekerhon vetovastuu siirtyi toisaalle pari vuotta sitten ja täkäläisen koirayhdistyksen hommistakin vetäydyin jokin aika sitten ja tein tilaa muille. 

Kun keväällä ajattelin ryhtyä keräämään paimennuskokemuksia Tihkulle, järjestinkin ne PLS:n aluekerhotapahtumina, eikä vain omina treeneinä. Viisi treenikertaa viidelle koirakolle, joista kolmeen pystyimme itse kesälomailun puitteissa osallistumaan. 

Miestäni nauratti ja hän taisi pitää minua vähän hassuna, että miksi ihmeessä edelleen luon itselleni tällaisia työllistäviä vastuita, kun juuri olin päässyt niistä eroon jättäytymällä pois vetovastuista. En tiedä, jokin valuvika minussa kai on 😄. Jollain tavalla verissäni kai kulkee yhteisen hyvän ajaminen, kun asioita pitää aina alkaa järkätä "isolla kauhalla".

Ja itse asiassa - täkäläisen koirayhdistyksen toimihenkilöiden miehityksessä tapahtui yllättäviä muutoksia ja käsiä väheni, ja pari päivää sitten tarjosin olevani tarvittaessa käytettävissä vaikkapa kotisivujen ja muiden tiedotuskanavien päivittämiseen, mutta tällä kertaa vain aktiivijäsenenä, ei vastuupaikalta sentään.

Semmoisia lammastelujuttuja tällä kertaa :)

Aluekerhon koiria kuvissa

Lampaita kuljettamassa

Sunnuntaiaamuksi 2.11. olimme neljän lappalaisen porukalla varanneet itsellemme parin tunnin paimennustreenit Päivästöön Lietoon Kaisa Hilskan oppiin. Wiiman kanssa tuli käytyä viime kesänä (2013 ) kolme kertaa lammasaitauksessa, mutta sitten tänä vuonna ei olla saatu itseämme lammastelun merkeissä liikkeelle kertaakaan ennen tätä sunnuntaita.

Tällä kertaa oli leikin nimenä lampaiden siirtäminen yhdeltä laitumelta toiselle. Kuljetusreitti kulki hiekka- ja metsäteitä, polkuja ja jopa ihan polutontakin metsänpohjaa pitkin. Lampaita (uuhia) oli kokonaiset 53 kappaletta, ellen ihan väärin lukemaa muista, sitä luokkaa kuitenkin. Eli aika iso lauma!

Työ tapahtui pareittain, ensin kaksi koiraa kuljetti alkumatkan ja toiset kaksi loppumatkan. Parivaljakon työt jakautuivat niin, että eteen asettui ns jarrukoira, jonka tehtävänä oli pitää huoli sitä, että lampaat pysähtyvät eivätkä lähde rynnimään, vaikka paineistuisivatkin takaa päin. Sekä lisäksi tietenkin pysäyttää lauma muutenkin tarpeen tullen jos eteneminen piti estää.
Lauman taakse asettui ns ajokoira, joka piti lampaat liikkeellä.

Siirron aikana pidimme kolme viiden minuutin laidunnustaukoa, eli lammaslauma pysäytettiin paikalleen ja tilanne rauhoiteltiin, koirat vetäytyivät etäämmälle. Nyt pääsivät kaikki neljä koiraa töihin huolehtimaan jokainen omasta kulmastaan, etteivät lampaat päässeet levittäytymään valtoimenaan - ja lampaat saivat nyt rauhassa nautiskella metsän antimista, kanervien ja mustikanvarpujen mausta.

Wiima pärjäsi 'ajokoirana' (lauman takana) aika hyvin, joskin välillä sen ajatus karkaili jonkin hajun perään ja piti käydä nuuhkimassa pientareella, ja sitten taas palata takaisin 'työpaikalle', välillä ihan itsestään ja välillä minun piti vähän muistutella neidille mitä oltiin tekemässä.
Sen sijaan rooli jarrukoirana (lauman edessä) ei ehkä ihan vielä auennut Wiimalle. Silloin oltiin Wiiman mielestä enemmänkin metsälenkillä kuin paimenessa. Välillä se kyllä muisti roolinsa, kuikuili taaksepäin, että tulevatko ne tyypit, mutta sitten pimu taas paineli metsän tuoksuja nuuskutellen. Sitten neiti kyllä hoiti homman hyvin, kun lauma piti pysäyttää - käänsi rintamasuunnan hyvin kohti lampaita eikä väistellyt. Taisipa kerran haukahduksella käskyttääkin johtajauuhta, joka meinasi Wiiman pysähtymisvinkistä huolimatta jatkaa matkaa.

Valokuvia ei valitettavasti tullut otettua kun jänistin kameran ottamista olalle metsään. Pelkäsin sen olevan tiellä tai jos vaikka kompastuisin oksaan, niin se olisi kameran menoa. Mutta muutaman kuvan sain mukana olleelta Katjalta (Kiitos Katja!) ja alla hänen kuviaan, sekä oma surkea kännykkäkuvani.

^ siellä me mennään 'jarrukoirana' lauman edessä (pun huppu) ja pidetään huoli,
ettei lauma lähde keulimaan. Lauman takana ajamassa Koda ja emäntänsä Maria.
Takimmaisena kuvassa kouluttaja Kaisa Hilska ja kelpiensä.

^ oma kännykkäkuvani.
Tässä ollaan pysähdytty ja lampaat saavat herkutella. Me ollaan Wiiman kanssa varmistelemassa, että tänne päin ei kannata ryysiä.

^ ja tässä vielä tuosta samaisesta paikasta vielä ihan oikea kuva Katjan ottamana. Olemme vaihtamassa vuoroa, siirrymme Wiiman kanssa jarrulta peränpitäjiksi.

Olipas kiva reissu ja sunnuntaiaamun aloitus! Tihkusateista, sumuista, tuulista, mutta ei haitannut - ja sitä paitsi metsässä ei tuullut. Sen sijaan ropiseva metsä kuulostaa ihanalta ja tuoksuu vielä ihanammalta. 
Kaikki neljä koiraakin toimivat hyvin, olivat kiinnostuneita lampaista ja tekivät hommia. Joskin oli se kyllä kuitenkin onni, että Kaisalla oli mukana apukouluttajansa - eli taitava paimenkelpie, joka paikkaili siellä koloissa, joihin me aloittelijalappalaiset emme ihan ehtineet :)

Lammastelua

Syyskuun viimeisenä viikonloppuna oltiin kolmannen kerran lampaita katsomassa paimennusharjoitusten merkeissä. Jännäsin vähän miten asia sujuu, sillä meillä oli takana kaksi niin erilaista paimennusharjoituskertaa; keväällä eka kerralla Wiima oli rauhallinen ja haki kaunista kaarta lampaita lähestyessään (siis sen jälkeen kun  ensin oli oivaltanut että tässä saapi toimia itsenäisesti sekä oli täyttänyt vatsansa "lampaanpee'llä"), loppukesästä oltiin toisen kerran ja silloin Wiima ei mielestäni keskittynyt mihinkään. Kyllä tuolloinkin onnistumisia koettiin, mutta Wiimalla ei ollut 'hyvä päivä' sekä lisäksi huomasin sen vähän jännittävän lampaita jos joutui niiden kanssa lähietäisyydelle.

Niinpä ollaan tuon jännityksen vähentämiseksi käyty ennen tätä syyskuista paimennuspäivää muutaman kerran katsomassa lampaita päivälenkin varrella. Huomasin näillä kerroilla selvää edistymistä Wiimassa. Ihan eka kerroilla lampaiden tullessa lähelle, aidalle, meitä moikkaamaan, oli tilanne Wiimasta varsin jännä. Sitä vähän haukututti ja se hyppeli innoissaan edes takaisin. Mutta rauhoittelin sitä ja annoin sen katsoa kun syötin voikukanlehtiä lampaille aidanraosta ja muutaman kerran jälkeen Wiimakin oli kohtaamisissa paljon rauhallisempi ja istuskeli nätisti paikallaan katsellen ja lampaantuoksua nuuskutellen.

Sellaisissa tunnelmissa sitä sitten taas Oripään Määtilalle matkattiin. Kaksi kertaa oltiin aitauksessa. Eka kerralla Wiimalle selvästi nousi taas jännitys ja se sai pikku hepulitkin (edestakaisin juoksukohtauksen, narun päässä). Kiinnostusta oli mutta maltti ei riittänyt. Lampaat tuntuvat olevan edelleen vähän jännittäviä sen mielestä.
Toisella kertaa kun päivä oli jo edennyt eikä kaikki ollut enää niin uutta, oli aitauksessakin paremman oloista menoa. Wiima oli rauhallisempi ja työskenteli intensiivisemmin. Sen verran uinuvaa toiminta vielä on, että kiinnostuksen ja viettien nousemiseksi Wiiman täytyy olla lähellä lampaita. Kun lampaat ovat siitä kauempana, niin typykkä keskittyy enemmän edelleen siihen lampaanjätösten nautiskeluun.

Sanallinen arviokin kouluttajalta, tilaisäntä Heikki Mäkiseltä, saatiin, joka kuuluu seuraavasti: "Vahva kiinnostus, mutta jossain kohtaa menee hurlumheiksi? Jännittääkö? Toisella kerralla oli rennompi. Keskittyy hyvin kun on lähellä lampaita.". Eli varsin samannäköinen arvio kuin omatkin tunnelmani olivat.

Mukana oli meidän lisäksemme paljon muitakin lappalaisia - olihan kyse Paimensukuisen Lapinkoiraseuran järjestämästä päivästä. 

Joitakin valokuvia tuli napsittua, mutta (uuden) kameran säädöt olivat jääneet pöllöyksissä vähän vinksalleen, joten osa kuvista meni harakoille ja loput ovat vähän pikselimössöä, kuin kännykällä kuvattuja. Mutta lataanpa niitä tänne siitä huolimatta.

Ai juu, ennen kuin siirrytään katsomaan valokuvia, niin vielä sellainen juttu, että parin viikon päästä koittaa Wiimalle jännittävä päivä sillä tuolloin typykältä kuvataan lonkat, kyynärät, polvet ja silmät. Toivottavasti pimu saapi mukavat terveet tulokset, niin tulevaisuus on siltä osin huolettomampi. Tästä lisää myöhemmin. Sitä reissua ennen nautitaan syyskeleistä ja keltaisiksi muuttuvista lehdistä =)

 

Wiima odottelee vuoroaan

 
Päivän päätähdet - osa niistä. Nämä ovat ahvenanmaanlampaita, jotka kerrotun mukaan ovat rohkeita eikä vähästä hötkyile. Lampaita vaihdettiin päivän mittaan sekä niille annettiin taukoja.
Lampaat olivat myös jo entuudestaan tottuneet koiraan, Määtilalla kun työskentelee kaksi paimentavaa bordercollieta.


 
Wiima tositoimissa ^

Hännänhuipuksi jäänyt lammaskin olisi saatava laumaan, miettii Wimppu

 

Mukana menossa myös Siru (Puurattaren Eloisa Elli)
joka on ulkoisesti lähes Wiiman kaksoisolento :)

 Vilma (Vanilija) näyttää mallia =)

 Tämä viehko kaunokainen oli Seitavuoren Viehkalas, kutsumanimenään Viehku

 Äijäenergiaa päivään toi komistus Vincent (Villi-Joikhu Sähäkkä Suhari). Tässä saamassa ohjeita kouluttajalta, Vincenttiä kyllä kiinnostaa jo enemmän lampaat kuin ohjeiden kuuleminen :)

 

Tässä odotellaan oman paimennusvuoron koittamista - Wiiman sievä takamus etuoikealla

Ruokapaussi - ja Wimpsahdus etuvasemmalla

 Tämä sorja neito on nimeltään Minja (Puurattaren Elotuuli) ja Minja on ...


...Äijänkoriläs Bamun (Puurattaren Elotanka) sisko :)


Profiilikuvassa Louhi eli 'Puhuripeikon Does Your Mother Know'


Pentunen Johka sulatti kaikkien sydämet, vain 4 kk (Juskankankaan Otso Karhunen).
Johka villitsi ja riemastutti katsomossa, lammasaitaukseen se ei vielä päässyt.


 Tähän herraan nimeltään Varre (Äänekäs Tunturihaukka) ihastuin kovasti. Niin rauhallinen ja mukavaluontoinen herrakoira, ja vielä komeakin, että oksat pois <3

 
Varre-poika oli ainoa, joka päästettiin vapaaksi lampaille ja tässä sitä mennään.
Varre oli hienosti hallinnassa koko ajan ja kohteli lampaita kunnioittavasti.

 
Wiima

 
Tässä väsynyt könöttäjä kotimatkalla vauhdikkaan päivän jälkeen.
Typykkä pilkki koko kotimatkan ja illan viihtyi lähinnä reporankana lattialla pikku pissilenkkiä lukuunottamatta :)

 

Vallaton lammaspaimen

Eilen lauantaina 17.8 oltiin toista kertaa lammastelemassa eli opettelemassa lampaiden paimentamista. No, ehkä paimennuksen opettelu terminä on vielä liioittelua tässä vaiheessa, ennemmin on kyse sen selvittämisestä, että onko Wiiman geeneissä ikiaikaista paimenvaistoa ja miten se suhtautuu paimennettaviinsa.
Eli tänään oli kyse lampaille sytyttelystä (l. paimenvietin sytyttelystä) ja paimennusharrastukseen tutustumisesta. Sekä 'lammaskäyttäytymistiedettä' aimo pläjäys :) Kouluttajana Elina Kuokkanen apunaan paimenlinjainen bordercollie Noki, ja tapahtumapaikkana Saksan tila Piikkiössä.

Harjoituspäivä koostui kolmesta osasta. Ensin oltiin isolla laitumella. Koira pitkässä liinassa ja sen annettiin lähestyä lampaita ja saada ne liikkeelle. Sille annettiin tilaisuus oivaltaa mistä päin lähestymällä lampaat lähtisivät mihinkin suuntaan ja miten lauma pidetään koossa. Koira oli koko ajan kouluttajan pidettävänä ja itse seurasin aluksi koiraa ja kouluttajaa, ja sen jälkeen minun oli määrä siirtyä 'osaksi lammaslaumaa' eli johdatin sitä (laumaa) sovittuja reittejä aitauksessa kouluttajan seuratessa ja 'paimentaessa' Wiiman kanssa takana. Pääsin siis omieni joukkoon, lampaaksi lammaslaumaan, joskin suoraa päätä johtajan pallille :)

Wiima kiinnostuikin lampaista lähes alusta asti aitaukseen tultuamme. Aluksi piti kylläkin tehdä vähän nenätöitä ja luultavasti nielaista muutama lampaankakkara, mutta saatuaan lampaat näköpiiriinsä kiinnostus heräsi. Aitauksessa oli tarkoitus herätellä koiran mielenkiinto ja luoda sille tilaisuuksia saada lauma liikkeelle omalla käytöksellään. Kun lauma lähti liikkeelle, Wiiman menoa hidastettiin niin että se sai ihailla lampaiden loittonevia pyllyjä. Oli myös hieno juttu, että kun lampaat pysähtyivät ja Wiiman kanssa pysähdyttiin, malttoi Wiimakin pistää takamuksensa maahan ja pitää etäisyyden, ei siis hinkunut etenemistä.
Mutta tehtävä taisi olla sen verran jännittävä ja raskas kuitenkin, että kun ryhdyttiin hakemaan kaarta lauman koossa pitämiseksi, herpaantui Wiiman kiinnostus ja homma meni uudelleen nuuskutteluksi ja pieneksi sähellykseksi.

 

 

Vähän sähellystä oli muutenkin ilmassa tällä kertaa - siitä kertoo otsikonkin nimi 'Vallaton'. Nimittäin tavallisesti rauhallinen Wiima-typykkä on nyt jonkin teini-iän tai muun kourissa, ja siitä tai jostain muusta syystä se on yhtäkkiä kovin kärsimätön ja nostaa helposti kierroksia. Kesän jälkeen on tuntunut siltä, että Wiimalle on tullut yksi vauhtipykälä lisää, joka aiheuttaa ettei se oikein pysty rauhoittumaan ja pysähtymään jos ympärillä tapahtuu. Niin nytkin. Wiimaa vinkututti, laulatutti ja haukututti kovasti koko päivän aina kun oli aika odotella omaa vuoroa ja seisoskella. Kun oltiin liikkeessä, oli vähän parempi, mutta pienimuotoisia hepulikohtauksia nähtiin liikkeelläollessakin, hihnassa. Täytyy paneutua tähän ja oikein ajatuksella opettaa typykkää rauhoittumaan ja pitämään kierrokset kurissa. Vielä keväällä, kesällä ei tämmöistä ollut vaan Wiima osasi oikein nätisti rauhoittua huolimatta mitä ympärillä tapahtui.. muistaako joku lukijoista että tuo runsaan vuoden ikä (Wiima on 1v ja 4 kk) olisi ollut jotenkin haasteellinen?

Seuraava harjoitus oli sitten pienemmässä aitauksessa. Siellä oli tarkoitus ihan oikeasti (yrittää) ohjata lampaita. Ensin kouluttajan ohjaamana ja sitten itse koiran kanssa. Aitauksessa piti (yrittää..) ymmärtää lampaiden käytöstä, eli millaista välimatkaa olisi pidettävä ja suunnitella lähestymissuunta, jotta lampaat saataisiin siihen suuntaan tai nurkkaan kuin oli tarkoitus. Wiima paineistui pienessä aitauksessa - mahdollisesti johtuen tuosta mitä yllä kerron, eli että se ei ollut oikein keskittymiskykyinen - ja ei ottanut silmäkontaktia lampaisiin ollenkaan. Pienessä aitauksessa ollaan myös lähempänä lampaita, joten sekin oli tietysti jännempää. Wiima teki sijaistoimintoja ja nuuskutti maata vain, joten itse en päässyt kokeilemaan tuota lampaiden ohjausta. Olisi ollut kiva koittaa, etenkin kun minusta tuntui, että minulla olisi ollut jonkinlainen ajatus siitä, miten niitä piti lähestyä. Eipähän ainakaan kuvitelmani romuttuneet, kun en päässyt kokeilemaan :D

Jotta Wiima saisi uudelleen uskoa itseensä tuossa pienemmässä aitauksessa tapahtuneen 'kooman' jälkeen, teimme uuden kierroksen yllä kerrotussa isommassa aitauksessa ja siellä pimu taas koki onnistumisen tunteita saatuaan lampaat liikkeelle.

Lopuksi harjoitus pyöröaitauksen ympärillä. Eli lampaat suljettiin pieneen pyöröaitaukseen ja koira päästettiin vapaaksi pyöröaitauksen äärellä, siis ulkopuolella. Tämän tehtävän tarkoitus oli saada koira hoksaamaan kiertävä liike lampaiden ympärillä tai vahvistaa sitä. Tämä harjoitus oli myös kovasti koiraa kiihdyttävä, joten harjoitusaika pidettiin lyhyenä per koirakko. 
Wiima kyllä löysi kiertävän liikkeen aitauksen ympärillä ihan helposti eikä minun tarvinnut sitä sille ohjeistaa. Itse asiassa koiran ohjaaminen pitikin jättää vähemmälle; koira kiertäisi jos kiertäisi. Ja koska Wiima oli edellä kerrotusti koko päivän ollut malttamattomalla päällä oli tämä kiihdyttävä tehtävä sille niin kiihdyttävä, että se veti lopuksi vielä aitauksen ympäri parit ylimääräiset hepulikierrokset!

Kuten kuvista näkee, aurinko ei varsinaisesti porottanut. Päinvastoin sateli taikka enemmän sateli. Oltiin kaikki märkiä kuin uitetut rotat. Mutta varusteistahan viihtyminen on kiinni, joten sateesta ei muodostunut suurempaa ongelmaa. Ja olemmehan me 'koiraihmiset' tottuneet olemaan säiden armoilla, onhan pissilenkitkin tehtävä säässä kuin säässä :)

Tällaiset tapahtumapäivät ovat kivoja monesta syystä. Ensiksikin uusien asioiden oppimiseksi ja koiran kanssa yhteistyön syväntämiseksi, sekä terve ulkonaolo ja punaposkisuus ovat plussaa :) Mutta vähintään yhtä hauskaa on tavata muita koiraihmisiä ja eritoten, kuten tänäänkin, muita lapinkoiraihmisiä. Paimennuspäivähän oli Paimensukuisen Lapinkoiran Seuran järjestämä, joten paikalla oli vain näitä lappalaisia.

Tapasimme muun muassa taas ihanan Vilma-tyttösen Katja-emäntineen (Vilma olikin ainoa meille ennestään tuttu koiruus, muut uusia tuttavuuksia):

Wiima ja Vilma ^

Alla parkinruskea neitokainen Ross (Mustissuon Valla Dia) lammasaitauksessa.

Puurattaren Ensilemmenjoiku "Joiku" oli komea poika, tietyissä ilmeissä ihan susi kasvoiltaan :) 

Puurattaren Villi-Kaipuukin "Kira" oli mukana:

.. ja pari muuta koiraa myös, joden henkilöllisyys jäi minulle hämärän peittoon.

Vielä muutama tunnelmakuva päivän kulusta - mm päivän nelijalkaisista kouluttajista eli ahvenanmaanlampaista sekä bordercolliesta Nokista sekä vähän muutakin =)
Lampaista puheen ollen - käytetyt lampaat olivat koiriin tottuneita ja niitä vaihdettiin päivän mittaan, joten niillekään ei tilanteen pitänyt muodostua liian stressaavaksi.

 Lammasparkki

  ^ Minä koitan viittoa lampaille kädellä suuntaa - haha, ei toiminut, menivät eteenpäin kuin juna :)
Piti vain itse lähteä siihen suuntaan kuin halusin, niin ne kyllä seurasivat perässä.

^ Wiima odottelemassa vuoroaan

^ Apukouluttaja Noki, joka alakuvassa on tositoimissa

Että sellainen päivä oli tämä paimennuspäivä. Märkä, mukava ja antoisa ulkoilmapäivä. Kouluttaja Elina puhui paljon, selitti ja kertoi lampaista ja paimennuksesta samalla kun ohjasi meitä oppilaita ja tykkäsin siitä kovasti - opin paljon lampaiden tavasta ajatella ja reagoida. Wiima olisi kyllä saanut tänään vähemmän vouhottaa, sille on tehtävä jotain, rauhottumisharjoituksia. Lammastyössä kun pitäisi maltin säilyä, kuten kaikessa muussakin tekemisessä, muuten menee plörinäksi. Tänä syksynä on tiedossa vielä yksi 'keikka' ja se on Oripäähän Määtilalle syyskuussa - sama paikka kuin toukokuussa.

Niin ja PS. kuvat ovat pääosin mieheni Jannen kamerasta, itse kun olin hihnan varressa ja jokunen myös Kiran emännän Heidin käsialaa, kiitos Heidi. Keleistä johtuen tuli kuvattua vähemmän kuin oltiin suunniteltu, but that's life. =)