Wiima Wimpsahduksen 11-vee synttärit

Wiima täytti 11 vuotta kuluvan viikon torstaina, 20.4. Tuntuu uskomattomalta, että olemme jo niin pitkään jakaneet arkemme, ja toisaalta tuntuu, että olemme tehneet niin aina.

Wiima 11 vuotta. Sielunpuolikkaani <3

Juhlapäivä alkoi kontrollikäynnillä eläinlääkärissä - synttärilahja, jota hän ei tainnut suuresti arvostaa. Wiima syö säännöllisesti Apoquel-lääkettä silmäoireeseensa (allergiaperäinen autoimmuunitauti, silmät vuotaa ja kutisee ilman lääkitystä, lääkkeellä pysyy hyvin kurissa), ja olen vuosittain käyttänyt siksi verikokeissa ja yleistutkimuksessa, jottei mitään muutoksia pääse salaa kehittymään. Toki tämän ikäinen koira on hyvä tsekata ilman tällaisia erityissyitäkin. 

Eläinlääkärissä ei mitään ikävyyksiä tullut ilmi, kaiki verikoearvot viitearvojen sisällä. Sydän löi kuten ennenkin ja kuten kuuluukin, eikä tunnusteltaessa vatsan alueelta tai muualtakaan löytöjä tehty. 

Sitten köröteltiin takaisin kotiin ja minä jatkoin työntekoa, kunnes työpäivän jälkeen teimme porukalla reippaan lenkin. Sen jälkeen oli sankarin jäätävä yksin kotiin itseään viihdyttämään, sillä Tihkun rallytokotreenit alkoivat, mutta luulen, että mummelille lenkin jälkeiset päiväunet maistui.

Syntymäpäivän lenkille ei valitettavasti ehditty minnekään jännittävämpään paikkaan, vaan ihan omilla hoodeilla kierreltiin. Mutta lupasin Wiimalle, että parempaa on luvassa :) .

Treeneistä palattuamme tein vielä koiran vaihdon ja lähdettiin Wiiman kanssa lähikentälle tekemään vähän omatoimisia rallytoko- ja muita harjoituksia, sekä palloleikkejä. Wiima on vuosistaan huolimatta edelleen pirteä, vauhdikas ja osallistuva. Eikä vissiin 11vuotta lapinkoiralla vielä mikään ikä olekaan.

Pallon heitto, peräänjuoksu, nouto ja palautus, nami. 
Ja taas - pallon heitto toiseen suuntaan, peräänjuoksu, nouto ja palautus, nami.
Pallon heitto, ei kun en heittänytkään, heitänkin toiseen suuntaan, ei kun heitänkin tonne, peräänjuoksu, nouto ja palautus, nami.
Ja niin edelleen :D

Erityisiä synttärikakkuja ei nyt tarjoiltu vaan perussapuskat, sekä kenttähauskanpidossa tietenkin palkkanamit. Nimittäin eläinlääkärillä totesin, että paino oli taas noussut yli 19 kilon, pysähtyen lukemaan 19,2 kg. Viimeksi kun punnitsin joskus talvella lukema alkoi luvulla 18. Wiiman vuosien takaisten polvivaivojen vuoksi haluan pitää painon kurissa, eikä se saisi nousta 19:een kiloon. 

Joskin eläinlääkäri Wiimaa tunnustellessaan, ja painon koneella jo nähtyään sanoi, että "Oho, täällä onkin ihan hoikka koira, turkki valehtelee". Ja niin se onkin, Wiima on roteva, vankkaluinen ja pitkäselkäinen koira ja sen normaalipaino on useimmille lapinkoirille aika paljon. Säkä heiluu 49 sentissä. 

Painon vuoksi kuitenkin hylkäsin ajatuksen kakuista, ja vaikka Wiima syömistä arvostaakin, niin vielä enemmän hän arvostaa yhteisiä puuhia ja tekemisiä, niin arvelen hänen olevan oikein tyytyväinen synttäripäivän kulkuun (poislukien eläinlääkäri :D ).

Paljon onnea raas Wiima <3. Olet todella tärkeä ja toivon sinulle paljon pirteitä vuosia tästä eteenpäinkin. 

Kaksi vuotta yhteiseloa Tihkun kanssa

Kaksi vuotta sitten tapaninpäivänä starttasimme jo ennen aamukuutta kaaran kohti Seinäjokea.  Suuntana meillä mieheni kanssa oli Erimoone-kennelin Minnan kotipaikka ja sieltä kävimme noutamassa perheeseen uuden perheenjäsenen, tuolloin syntymäkodissaan vielä Toivo-nimisen pennun. Kotiuduimme vielä samana iltana ja niin oli kotiinsa saapunut Tihku, jonka nimen hänelle annoimme.

Tämä kuva on otettu ensimmäisenä iltana kotona. 
Etualan harmaa pyyhe jätettiin kasvattajalle jo kun kävimme Tihkua katsomassa muutama viikko noutoa aiemmin, joten siinä on ihanasti tuttuja tuoksuja. 
Miten ihana pieni pallero hän olikaan <3 !

Vielä toinenkin kuva Tihku-vauvasta.
Kuvassa Tihku on vielä Toivo, ikää 7 vkoa, juuri ennen luovutusta.
Kauniin kuvan on ottanut Erimoone-kasvattaja Minna Rinne.

Tihku on täydentänyt perhettä hienosti. Hän on aktiivinen ja utelias, "don't worry, be happy" -koira ja aina siellä missä tapahtuu. Päivittäin hänen touhunsa saavat hymyn huulille. Hän on vauhdikas ja ketterä, kutsummekin häntä monien muiden lempinimien ohella "Aviaattoriksi" eli lentäjäksi, hän kun tuntuu lentävän paikasta toiseen - esimerkiksi niin, että tarvitaan vain yksi loikka olohuoneen ovelta toisessa päädyssä olevalle sohvalle =)

Tihkulla on myös hauska luontainen tapa toimia assistenttina - hän viestittää ja aktivoituu erikoisista äänistä ja tilanteista, kuten vaikkapa;
kun uunikello piippaa, hän etsii minut käsiinsä ja vie keittiöön.
Kun Wiima tahtoo ulos, Tihku johdattaa minut ovelle.
Eilen illalla sai Wiima luun väärään kurkkuun ja alkoi kakoa, niin Tihkupa ei aikaillut yhtään, vaan salamana ryntäsi luokseni tökkimään ja kertomaan, että Wiimalla on hätä. Oikein yllätyin hänen nopeasta neuvokkuudestaan ja tilannetajustaan. Ja onneksi Wiimankin kurkku selvisi parin kakomisen jälkeen, eikä hän varmaan edes huomannut millainen pelastuspartio kakomisestaan käynnistyi. 
Kovasti kehun ja kiittelen tätä pientä viestintuojaa ja siten pyrin vahvistelemaan tuota käytöstä sen säilyttämiseksi.

Miten tavallista tai harvinaista tällainen "assistentti-käytös" mahtaa olla? Itselläni ei ole kokemusta vastaavasta käytöksestä Wiiman tai jonkun tuttavan koiran tekemänä. Kasvattaja Minna toisaalta kertoo Tihkun sisaren Pulman esimerkiksi ilmoittavan emännälleen, jos joku kotona asuvan lauman koirista innostuu luvatta piipahtamaan pihamaansa ulkopuolelle. Siinä on varmaan kyse samasta asiasta - ympäristön ja tapahtumien aktiivisesta seuraamisesta ja niihin reagoimisesta.
Tekeekö sinun koirasi vastaavaa tai oletko kuullut samoin toimivasta naapurin koirasta? Olisi kiva kuulla.

Pelkkää auvoa ei yhteiselomme silti ole ollut. Luulin jo Wiiman jälkeen tietäväni koiran kouluttamisesta paljonkin ja minulla oli selvät sävelet, miten lähden Tihkua kasvattamaan kohti aikuista, fiksua koiraa. Olen kuitenkin monta kertaa joutunut tarkistelemaan metodejani ja opettelemaan uutta, koska Tihku ei oppinutkaan ollenkaan samalla tyylillä kuin Wiima ja haasteetkin olivat ihan eri asioissa. Sain pikaoppitunnin siitä, ettei koirat olekaan samanlaisia :).

Tihku on esimerkiksi salamannopea ja hyvin kiinnostunut ympäristöstään, ja minun on pitänyt vaivata päätäni melko lailla, että olen saanut poimittua kiinnostuksen ympäristöstä itseeni. Eikä kaikki aina vieläkään täydellisesti toimi (toimiiko koskaan täydellisesti ja aina, kenelläkään?) - riippuu tilanteesta, mutta olen levollinen, etenemme oikeaan suuntaan. Hän on hyvin nopea oppija ja pitää kyllä yhdessä tekemisestä, kunhan homma on riittävän kiinnostavaa. 
Yksi monista oivalluksistani on ollut, että Tihkun kanssa tekemiseen tulee mieluiten jollakin tavalla aina sisältyä liikettä - minun liikettä, lelun liikettä tai Tihkun liikettä, silloin pysyy keskittyminen paremmin koossa ja Tihku palkkautuu jo liikkeestä.

Välillä olen polskinut vähän syvemmissäkin vesissä, kun en ole onnistunut luomaan sitä yhteyttä jossain treenissä, kuin olin ajatellut, mutta moni asia on rakennut uudella lähestymistavalla tai ajan kuluessa ja Tihkun kypsyessä. Ja jotkut asiat odottavat vielä ratkeamistaan. Uusi koira perheessä on oppimatka, ei vain pennulle vaan myös pennun ihmisille. Sen(kin) on Tihku opettanut❤.

Kaksivuotispäivät marraskuussa

Olen syksyllä pitänyt vähän blogitaukoa. Siis en suunnitelmallisesti, vaan jotenkin en vain saanut itseäni tähän koneen ääreen. Tihkun synttäreitä kuitenkin juhlittiin vauhdikkaasti marraskuun kuudentena, vaikkei juhlista mitään tekstiä syntynytkään.

Marraskuussa ei ollut vielä lunta maisemissa ja olinkin sopinut ystäväni kanssa Hoopers-treenit kentälle. Meillä oli molemmilla pari Hoopers-kurssikertaa plakkarissa viime kesältä, joten tiesimme suurin piirtein mistä on kyse. Treeneissä poimimme esiin tynnyrin ja muutaman hoopin, ja teimme helppoja tynnyrinkiertoja ja hooppien läpiajoja. 

Hoopers on siis esteratalaji, jossa koira suorittaa rataa tietyssä järjestyksessä, mutta siinä ei ole hyppyjä kuten agilityssä. Toinen suuri ero on siinä, ettei ohjaaja juokse koiran mukana, vaan ohjaaja on suurin piirtein paikallaan ja huutelee koiralle kaukokäskyjä. Rata koostuu erilaisista kiertämisistä, putkista ja vanne-esteistä.

Synttärisankari rallattelee

Illemmalla kotosalla oli sitten lahjojen aika. Niinkuin nykyisin lasten juhlissa on tapana, myös vieraat saavat oman lahjansa ja niin myös tietenkin Wiima =) .

Tihkun paketista paljastui possu! Ja vähän herkkuja, tietenkin.

Tuota possua luulin kestävämmäksi. Tihku suolistaa kaiken minkä pystyy, ja ongelma syntyy kun hän myös syö ja nielee niitä lelujen kuituja ja vaahtomuoveja. Eli lelujen kanssa pitää olla vähän tarkkana.

Alla vielä pari poikani ottamaa kuvaräpsyä kun piipahdimme koko poppoo, eli mieheni ja koirat, hänen kämpillään synttäreitä edeltävänä päivänä. Kuvia katsomalla voi todeta, ettei se Tihku ole enää ihan pikkupoika, vaikka oma silmäni "IRL":ssä on jatkuvasti edelleen näkevinään pienen pennun, tai korkeintaan teinipojan.
Täytyy varmaan pikkuhiljaa alkaa täsmentää itselleni, että Tihku alkaa olla teinipojan sijaan jo ihan oikea nuori uros, vaikka vielä onkin matkaa siihen niin sanottuun aikuisuuteen :). 

Paljon onnea Tihkulle vielä takautuvasti ja tuntuu uskomattomalta miten nopeasti aika kuluu, näistä tapaninpäivistä se on helppo laskea. Ollaan koko perhe, Wiimaa myöden, ihan superonnellisia, että muutit meille <3. Wiimallakin on nyt menoa ja meininkiä päivissään. Ihan jo pihaulkoilussakin on eroa - enää ei pihalla niin paljon istuskella ja makoilla, vaan enemmän on leikkiä, takaa-ajoa ja painia, ja se tekee hyvää Wiimankin nivelille <3.

Ja tänä vuonna Hymypoika-patsaan voittaa...:

Onnea murunen - ensimmäinen syntymäpäivä!

Ajan kulkua, sitä ei voi pysäyttää ja tuntuu, että se juoksee nopeammin ja nopeammin koko ajan. Muutama päivä sitten saavutimme taas yhden merkkipaalun kun Tihku Pöp Pöppiäinen Pöplund täytti vuoden🧡! Pienestä tuli iso. Silti tuntuu, että ihan vasta hän tuli kotiin.

Tihku 8 viikkoa

Tihku yks vuotta

On ollut vauhdikas, ja raskaskin vuosi, mutta samalla niin antoisa ja ihana! Raskautta vuoteen tietenkin toi korona ja sen seurannaiset, mutta myös on pentuarki välillä aika raskasta. Mikään ei ole pennulle itsestään selvää, kaikki asiat täytyy pennulle opettaa ja välillä on myös opettamisen työkalut hukassa.

Välillä itsen valtaa epätoivo, ja ajattelee, että varmaan teen jotain tyhmää ja pilaan pennun, ja toisaalta kun katsoo muita pentuja, niin voi tulla ajatelleeksi, että miten noi osaa jo tommostakin, kun itse on vielä kaukana kyseisistä taidoista.

Mutta sitten kun huomaa, että arki alkaa sujua ja pentu tuhisee ihanasti sylissä, niin kaikki on ihanaa - samalla tajuaa, että kiire ja vertailu pois, sekä ettei ole mikään kiire mihinkään, tämä on meidän yhteinen ihana ystävyysmatka🧡.

Tihku 6 viikkoa, kasvattajan sylissä
Kuva: Minna Rinne, Erimoone

Tihku lähimetsässä 8 vkoa

Tihku on hauska persoona. Hän on jotenkin koko ajan niin iloinen ja onnellinen. Häntä heiluu iloisesti aina kun hänelle puhuu ja se heiluu kun hän itsekin puuhailee jotain. Vertailuna Wiima - hänkin on iloinen, mutta myös aika totinen - hän suhtautuu vakavuudella moniin asioihin, esimerkiksi työskennellessä tehdään töitä eikä hupsutella. Kun taas Tihkun mielestä pikku hupsuttelu ei ole koskaan huono vaihtoehto.
Nelijalkaperheenjäsenemme ovatkin monelta osin toistensa vastakohtia. Se on aika jännä juttu ja ihanaa, kun he ovat ihan omia persooniaan :) !

Tihku 8 kk

Tihku on ...

• ...hyvä kommunikoimaan. Hän toimii assistenttina ja tulee luokse kertomaan kun Wiima haluaa ulos (tai sisään), kun uunikello soi, jos en heti nouse, tai jos jokin muu asia on Tihkusta vinossa. Tällaisessa tilanteessa hän tulee luo, kaapii tassullaan ja kun saa huomion, alkaa "kuljettaa" kohti havaintoaan.
  
• ...leikkii mieluiten ihmisen kanssa. Jos Tihkulle antaa lelun, niin hän tuo sen ihmiselle ja haluaa leikkiä yhteistä leikkiä - nouto- ja vetoleikit on parasta. Se kuuluisa pierukaan ei lähde sieltä saharasta (kuten sananlaskussa) yhtä nopeasti kuin Tihku lähtee heitetyn lelun perään! Vertaukseksi hyvin itsenäisen Wiiman tyyli - hän nappaa lelun mukaansa ja aloittaa sillä oman leikin tiettyjä poikkeustilanteita lukuunottamatta.
• ...kekseliäs leikkijä. Vaikka Tihku leikkii mielellään ihmisen kanssa, niin välillä hänkin toki leikkii itse. Silloin leikki on usein aika kekseliästä. Hän voi esimerkiksi ottaa pallon suuhunsa, pudottaa sen, jotta se vierisi ja sitten syöksyy itse perään. Ja sitten kuvio toistuu.
  Pentuna hänellä oli makuuhuoneessa hauska leikki: hän pudotti pallon vaatenaulakon trallien läpi ja sitten tassuilla ohjasi pallon trallien alta pois, ja taas uudestaan kävi pudottamassa pallon trallien alle, jotta pääsi taas ohjailemaan palloa. Hänen leikeissään on siis usein pientä, kekseliästä jujua ja Tihku vaikuttaakin olevan aika smartti koira!
  Joskin hän osaa erittäin hyvin myös ihan vaan suolistaa ja repiä kappaleiksi - näissä hommissa on yleensä kyse vain sekunneista 😅.
• ...hauskalla tavalla röyhkeä. Tihkulla on "inkkarinimi" (saako niin nykyaikana sanoa? toivottavasti en loukkaa ketään) Aina Vähän Tiellä. Nimi kuvaa häntä erinomaisesti, koska hän on aina siellä missä tapahtuu, keskimmäisenä.
  Niin on Wiimakin, mutta kohtelias Wiima on hyvin tarkka siitä, ettei vaan ole ihmisen tiellä, mutta Tihku seistä jököttää tapahtumien keskipisteessä paikallaan. Tihku ei myöskään väistä silmäkontaktia tai käytä rauhoittavia signaaleja ihmisen kanssa keskustellessaan.  Tässä hän on täysin erilainen kuin Wiima, joka signaloi meille ihmisillekin rauhallisia aikeitaan.
  Koirien kanssa keskustellessaan Tihku kuitenkin käyttää signaaleja hienosti. Uskon myös, että Wiiman nöyryys ja Tihkun "röyhkeys" ovat myös luonteenpiirteen lisäksi sukupuolijuttu?
• ...koirasosiaalinen, kyllä (ainakin vielä vuosikkaana). Tihku ei ole joutunut ikinä kahakkaan vaan hienosti viestii kukkoilevillekin uroksille olevansa pikku koiranen, mutta ei  kuitenkaan liian alistuvasti tai väistellen, vaan samalla innokkaasti leikkiin pyytäen. Lapinkoiraurokset eivät välttämättä ole kaikkein koirasosiaalisimpia, joten tässä varmaan tapahtuu muutosta iän karttuessa.
• Yhden "melkein kahakan" muistan, mutta se oli oma vikani: olimme kolmen koiran voimin metsässä (Tihku ja tuttu uros ja vieras narttu). Päätimme ottaa koirista kuvan ja laitoimme ne istumaan vierekkäin. Tihku oli ponnistamassa pois paikaltaan, jolloin otin sitä pannasta kiinni, joka johti siihen, että Tihkun asentokieli muuttui ja tuttu uros, jonka kanssa oli hetki sitten leikitty, syöksyi kimppuun.
  Saimme koirat kuitenkin erotettua ja pienen rauhoittelun jälkeen päästimme ne taas vapaaksi ja kaikki sujui kuin ennenkin - ihmisen aiheuttama väärinkäsitys. Hyvä oppitunti siitä, miten pannassa kiskova koira näyttää uhkaavalta ja miten niitä konflikteja tuolla ulkoillessa syntyy.
• ...ihmissosiaalinen. Kyllä, mutta missä määrin - en tiedä, riippuu määritelmästä? Tihku on "mammanpoika", viihtyy lähellä, tulee syliin ja kuten edellä kävi ilmi, myös kommunikoi taitavasti. Näin siis omien ihmisten kanssa.
  Vieraatkin ihmiset tervehditään iloisesti, mutta kiinnostus laimenee nopeasti ja vieraasta ihmisestä tulee Tihkulle nopeasti samantekevä. Tämä kyllä on paimenkoirille varsin tyypillistä. Wiima on samanlainen, mutta luulen, ettei Wiima ollut vieraita kohtaan pidättyvä vielä näin nuorena, tai sitten en osannut asiaa vielä tuolloin analysoida. Molemmat koirat ovat kuitenkin ystävällisiä ja avoimia ja tervehtivät ihmisiä iloisesti.
• ... sylikoira. Jos sattuu istahtamaan sohvalle tai lepotuoliin, niin voi olla varma, että Tihku loikkaa syliin. Hän tulee kuononsa kanssa ihan lähelle, pussaa ja nuuskii hellästi naamaa ja korvia, ennen kuin lötsähtää maaten. Kovin pitkään hän ei kyllä sylissä pysy - hän ei pysy pitkiä aikoja paikallaan missään, paitsi yöllä nukkuessaan.
  Tihku tulee myös useita kertoja päivässä oma-aloitteisesti tervehtimään ja hyppää ihmistä vasten kahdelle jalalle. Siinä hän hymyilee ja katselee silmiin, niin että ihminen tajuaa alkaa rapsutella massun alta tai mikä vielä parempaa, selkäpuolelta lapaluiden tienoilta, silloin Tihku vaipuu transsiin :). 
  Tällainen sylikoira on meille myös uutta, koska vaikka Wiima on aina lähistöllä, niin hän ei ole ikinä tungetteleva eikä tule syliin. 
• ...lähelläpysyvä. Vapaana ollessaan Tihku pysyy lähistöllä. Tai oikeastaan kaahaa kauheaa vauhtia poispäin, mutta sitten kaahaa samanlaista vauhtia takaisinpäin. Ja uudestaan ja uudestaan. Riistajäljelle Tihku ei lähde (lue kesän jäljestyksestä, LINKKI), mutta vielä en tiedä, mitä tapahtuisi näkölähdössä - tai siis perään kyllä ilman muuta korkealla saalisvietillään lähtisi, mutta koskakohan palaisi? Heti kun näköyhteys katkeaa vai milloin? Se kyllä vähän jännittää ja toivon, että saamme harjoitella irtioloa vielä paljon ennenkuin peura tulee irtiollessa näköpiiriin!
• ...erittäin valpas ja reagoiva. Tihku näkee ja kuulee kaiken - ja myös sekunnin sadasosassa reagoi näkemäänsä. Iän karttuessa ominaisuus toki tasaantuu, kun asiat tavanomaistuvat, mutta vahva valppaus on luonteenpiirteenä. Tämä on eka kerta itselle kun työskentelen tällaisen koiran kanssa ja olen joutunut miettimään monet asiat uusiksi, ja oppinutkin itse samalla!
  Valppaus ja iso kiinnostus ympäristöön häiritsevät työnteossa (mitä se sitten onkaan - rallya, nenähommia - you name it) keskittymistä, mutta vaikka olen tämän asian edessä eka kertaa, olen melko varma siitä, että ajan kuluessa työnteon käytösmallit syvenee ja keskittyminen paranee. 
• ... levoton. Tai miksi sitä nyt kutsuisi. Rauhoittuminen on välillä kiven takana. Onneksi moni asia ja tilanne on jo helpottunut, ja Tihku löytää rauhan joko itse taikka minun avustuksellani. Kuitenkin on päivittäin tilanteita edelleen, kun rauhan soisi löytyvän. Levottomuus tai stressi purkautuu piippailuna ja läähätyksenä, ja tarpeena liikkua koko ajan. Näin on esimerkiksi uusissa hallitreeneissämme, jossa työskentely jo sujuu, mutta tauot ovat vaikeita. Nämä taidot ovat meillä ongoing -harjoittelussa ja päivittäin vahvistan omaehtoista levollemenoa. Varmasti myös ikä tekee tässä osin tehtävänsä.
• ... kiipeilijä ja tasapainoilija. Tihku ei vierasta erilaisia alustoja ja jotenkin luonteenomaisesti lähtee aina kiipeämään ylöspäin, jos sellainen paikka eteen tulee ja valitsee kiipeämisen tasamaan edelle. Hassua, mutta totta :).
  Jos alusta alkaa yllättäin kallistella ja "elää", Tihkun eka reaktio ei ole poishyppääminen (kuten Wiimalla) vaan tasapainoilu.
  
  

Yksivuotias Tihku Littoistenjärvellä tuulisena päivänä

Synttärisankarin lahja oli possu.
Se oli jo saman päivän aikana ilman sisälmyksiä, joten pääsimme viettämään myös hautajaisia. 

Juhlat vietettiin perhepiirissä. Lautasella jauhelihaa, luonnonjogurttia, porkkanatikkuja ja vähän nappulaakin.

Tällaisia ajatuksia vuosikkaasta Tihkusta. Hän on hyvin kultainen ja erityinen koira, ja olemme hänestä kovin onnellisia. Hän naurattaa meitä keksinnöillään ja tempuillaan ihan päivittäin 🧡🥰😊. 
Paljon onnea kullanmuru, vielä näin jälkikäteen!
Mitäköhän tuleva vuosi tuokaan meille tullessaan!

Onnea rakas 9-vuotias - Wiiman syntymäpäivät (rally ja nose)

Wiima täytti viikko sitten yhdeksän vuotta💛! Miten voikaan aika rientää sellaista vauhtia, kun tuntuu, että ihan vastikään käärö haettiin kotiin. Nyt kun perheessä on toinen pentu, olen useammin ajatuksissa palannut niihin Wiimankin pentuaikoihin ja koittanut muistella millainen pentu hän olikaan. Kaikki oli niin uutta ja jännää silloin, eikä minulla ollut kokemusta pennuista tai koiristakaan ylipäätään, niin en hirveästi muista millaisia haasteita ja iloja silloin koin. Päällimmäisenä haasteista on kuitenkin ehkä, että Wiima oli (ja on) hyvin itsenäinen koira. 

Ensimmäisen yönsä hän nukkui yksin makuuhuoneemme viereisessä huoneessa eikä sanonut sanaakaan koko yönä. Luulin aamulla, ettemme pystyneet pitämään pentua hengissä edes yhtä vuorokautta, kun pihahdustakaan ei ollut kuulunut, mutta kun menin katsomaan, niin siellä pentu heilutti häntäänsä huomentervehdykseksi ja kyseli, että nukuinko hyvin. Myöhemmin olen ymmärtänyt, ettei se ole kovin tavallista, pennut usein vähän itkevät ikäväänsä ensimmäisenä yönä, kuten Tihkukin. Olen ajatellut, että tämäkin ensimmäisen yön rauha johtui siitä itsenäisyydestä, mutta mene ja tiedä.

Wiiman syntymäpäivänä alkoi sopivasti rallytokotreenit tauon jälkeen

Ehkä tuosta itsenäisyydestä johtuen meillä oli myös ekoina vuosina vaikeuksia luoksetulon ja lähelläpysymisen kanssa. Wiima ei koskaan varsinaisesti karkaillut, mutta sen oma säde meihin oli niin pitkä, että se tuntui epämukavalta. Iän karttuessa asia hieman muuttui, ja varmaan siihen vaikutti juuri ikä ja aikuistuminen, mutta ahkerasti myös koitin lähelläpysymistaitoja ja luoksetuloa hioa. 

Nyt tuli siis täyteen yhdeksän vuotta. Wiima sai syntymäpäivälahjaksi vain toiminnallisia lahjoja. Syntymäpäivänä alkoi sopivasti rallytokotreenit ulkokentällä. Viimeksi ollaan ohjatusti treenattu viime syksynä ja Wiima olikin nyt kentällä aivan liekeissä, niin että muutkin osallistujat sen huomasivat. Ihanaa, kun hän on niin innostunut 💛, ja se tarkoittaa, että lahjakin oli onnistunut!

Koronarajoitusten vuoksi emme tehneet varsinaista rataa vaan treenasimme kylttejä vasen- ja oikeaseuruussa. 

Raision vierasvenesataman taustalla Meyersin telakka, täällä oltiin nosettamassa.

Wiiman juhlahumu jatkui seuraavanakin päivänä, sillä silloin alkoi koronapaussin jälkeen myös ohjatut nosework-treenit. Tällä kertaa treenasimme Raision vierasvenesataman mattojenpesupaikalla. Aiheena oli etsimään lähettämisen rutiinit. Ohjaaja oli pilkkonut etsinnän useaan pieneen alueeseen, ja jokaisen etsinnän jälkeen toiminta piti katkaista ja lähettää koira liikkeelle uudelleen. Etsinnässä olisi hyvä pitää lähetys samanlaisena, jotta koira tietää, mitä sen kuuluu tehdä ja mitä etsiä, sekä pääsee lähetyksen kautta oikeaan hakuvireeseen. 

Tosin - on myös syytä seurata koiraa, sillä olen kerran aiemmissa treeneissäni tehnyt sellaisen hölmöyden, että koitin saada Wiimaa rutiinilähetykseen, mutta sillä tuntui olevan vetoa toiseen suuntaan ja ryhdyin siinä sitten ihan komentamaan Wiimaa palaamaan vierelleni rutiinimme mukaisesti. Sillä seurauksella, että vedin koiran pois kätköltä, jonka se oli itse oma-aloitteisesti "lähtöruudusta" havainnut. Kieron ohjaajamme tekosia sekin :).

Lisäksi treeneihin haastetta toi tuuli sekä osa jemmoista oli sen verran korkealla, niin että kahdella jalalla seisoen juuri ja juuri ylsi.

Hienot naiset käy kynsistudioissa ..

Ja sai se Wiima vielä kolmannenkin lahjan, mutta sitä hän ei kovin korkealle arvostanut. Olin jo muutaman päivän ajatellut, että Wiiman kynnet pitäisi leikata, oli venynyt väli vähän pitkäksi. Olimme sitten eläintarvikekaupassa ostoksilla ja sielläpä oli peukkujaan pyörittelevä kynsienleikkaaja paikalla.

Kekkasin siltä istumalta, että minäpä toimitan Wiiman manikyyriin ja niin tehtiin. Hyvin sujui, mutta Wiima selvästi ajatteli joutuneensa eläinlääkärin vastaanotolle, niin epäileväinen hän oli nostopöydät nähdessään. Kiltti kun on, hyppäsi kuitenkin pöydälle ja niin ne kynnet leikattiin.

Kokemus sekin, mutta Wiima ei tainnut siitä kovasti tykätä. Siis vielä vähemmän,  kuin siitä, että itse leikkaan. Joten luulen, että tehdään se jatkossakin taas itse :).

"Hei, hei! Unohditko jotain? Ei kai me kävellä näiden herkkulaarien ohi???"

Teimme me pienet ostokset sitten tältäkin osastolta,
mutta ne herkut odottavat vielä syöjäänsä koirien ruokakaapissa :)

Yhdeksänvuotias Wiima on hyväkuntoinen muori. Ja varsin tervekin. Vaivoina on viime syksystä alkanut autoimmuunisairaus sekä polvihan se myös reistasi pari vuotta sitten, mutta se ei ole parannuttuaan yhtään vaivannut, vaikka aiheuttikin silloin akuuttivaiheessa kovasti päänvaivaa. 

Iän karttumisen huomaa ehkä vain siitä, että Wiima päivisin nukkuu enemmän kuin ennen ja rallytokossa huomaan, ettei peruutusliike ole ihan yhtä terävä kuin se oli vielä pari vuotta sitten. Aina se on kuitenkin valmis kaveriksi mukaan, mihin ja milloin vaan. Lisäksi nautin siitä, että tuon ikäinen koira ymmärtää asiat jo ihan kulmakarvan kohotuksesta, vanhempaan koiraan muodostuu ihan erityinen suhde kun ollaan samalla aaltopituudella, siinä ei sanoja tarvita (pääsääntöisesti :D ).

Toisaalta Wiima on pikkuveljen tultua ehkä taas vähän leikkisämpi, ja pennun myötä myös hieman enemmän halikoira kuin ennen, vaikka onkin introvertti luonteeltaan. Ajatella, että juuri tällainen koiruus saapui meille keltanokille ensimmäisenä opettamaan, miten koirien kanssa kuuluu olla <3.

Kaivoin instaa tai facea varten esiin tällaisen kuvaparin, jossa Wiima on kaksivuotiaana tytöntyllerönä ja sitten viime vuodelta kahdeksanvuotiaana. Samaksi koiraksi tunnistaa (vai tunnistaako?), mutta naaman värit ovat eläneet ja naama on myös saanut aikuisen koiran jykevyyttä <3.

Kuvapari löytyi arkistosta:
Wiima kaksivuotiaana ja kahdeksanvuotiaana, vuosi sitten

Onnea ja pitkää ikää, rakas Wiima 💝

Onnea tylleröinen!

Tässä välissä ehti jo käymään niin, että Wiima-tyllerö täytti 20.4. kokonaista kahdeksan vuotta!

Hyvää syntymäpäivää rakas, elämäni koira 💗.

Kuvissa Wiima neljän kuukauden ikäisenä ja sitten syntymäpäivänään (8 vee) otettu kuva. Värit olivat pentuiässä hauskasti väärinpäin - siellä missä naamassa nyt on tummaa oli silloin vaaleaa, ja päinvastoin. Värityksen muutos on tyypillinen riistanvärisille lapinkoirille, niille tulee pentuiässä tuollainen hauska maski, joka sitten pikkuhiljaa muuttuu ja vakiintuu.

Värien muutosta tuntuu tapahtuvan vieläkin. Ainakin kuononpäässä, pienimuotoisesti. Kuononpää oli tuollainen tumma, kuin pentukuvassa, vielä senkin jälkeenkun maski muuten oli hävinnyt.
Pikkuhiljaa kuononpäästä tuli tuollainen valkoinen kuin aikuiskuvassa, mutta sekin edelleen välillä tummenee ja vaalenee! En ole kiinnittänyt huomiota, että liittyykö vaihtelut esimerkiksi vuodenaikoihin tai karvanlähtöön.

Syntymäpäivälahjaksi Wiima sai temppuilua koirayhdistyksen kentällä. Kaivoimme esiin rallytokokylttejä sekä agilityn kepit ja välinumerona pallon heittoa ja -noutoa - minä heitin ja Wiima nouti, jos ihan tarkkoja ollaan :) .

Teemoina käännökset, sekä kuvan ulkopuolella oikealla eteentulo, joka joskus jää vähän vinoksi ja merkille lähetys. 

Pieni radanpätkäkin tuli ikuistettua :) .

Olin ennen tätä korona-aikaa ajatellut, että Wiima olisi tällaisen toiminnallisen lahjan lisäksi saanut myös palvelusetelilahjan eläinlääkärille. Mielessä oli silmien peilaus ja ihan vaan terveystarkastus, kun kerran aletaan olla molemmat tässä mainiossa keski-iässä.

Homma kuitenkin jäi vähän vaiheeseen nyt, kun koitan näinä aikoina itse välttää menemästä mihinkään mihin ei ole pakko. Ehtiihän tuota myöhemminkin, vaikka kesällä - luulen, ettei Wiima pahastu, vaikka lahjantulo vähän viivästyykin :) .. saattaapi olla tällaisten lahjojen kohdalla jopa hieman iloinen "armoajasta" :D.

***

Wimpulan syntymäpäivät

Paljon onnea vaan,

paljon onnea vaan, paljon onnea Wiima,

Paljon onnea vaan, hurra, hurra, hurraa!

Ihana Wiima Wimpula Supsukkatyttö Kukkanen, kullanmurumme,
täytti kolme vuotta 

20.4.2015!

Päivänsankarin ilme herkkuannoksensa äärellä on aavistuksen hämmentynyt.
Sillä asialla saattaa olla vaikutusta hämmennykseen, että minä konttaan kameran kanssa sankarin edessä ja isännät laulaa hoilottavat onnittelulaulua.
Luultavasti Wiima siis pohtii kuvassa, että onko kotiväki tullut hulluksi :D !

1 vee synttäreitä, villikoitumista ja katselmuksen odottelua

Wiiman synttäripäivä kului oikeastaan aika perusmeiningillä, paitsi että sille annettiin herkkuaamiainen (lohta luonnonjugurtilla kuorrutettuna, lihapulla- ja verilättykoristeluineen).
Muita juhlallisuuksia ei päivään kuulunut, ulkoilua vaan, lenkkiä ja pihatöitä karvakorva-apulaisen kanssa. Niin ja itse olin aamupäivän kurssilla - viikonloppukurssi aiheena kamera ja valokuvaus.

En tiedä liittyykö ikään vai mihin, mutta Wiima on vähän villikoitunut. Pimu tuntuu nyt ihan Pursuavan energiaa, se on myös löytänyt haukkuäänensä.  Vieläkin se on varsin hiljainen lappalainen, mutta nyt se sentään toisinaan esittelee, että äänivarojakin on :)
Eilen kertoi isäntä, että Wiima oli jopa haukahtanut ohikulkevalle pyöräilijälle - mutta en tiedä olisiko Wiima sitten yllättynyt iltamyöhälenkillä yhtäkkiä tulevasta pyörästä tms, sillä ihmisten ohittaminen, lenkkeilijöidenkin, on varsin hyvin hanskassa, Wiima pysyy nätisti vieressäni.

Muiden koirien ohittaminen sitä vastoin on nyt touhukkaampaa kuin esim talvella oli. Wiiman kierrokset nousee ja toisen koiran lähestyessä alkaa Wiima ottamaan neliraajahyppyä, ns pentuhyppyä, kohti lähestyvää koiraa ja hihna kiristyy.
Se ei kylläkään hauku eikä yleensä pyri kohti lähestyvää koiraa vaan pysyy kyllä toisella puolellani, mutta siellä edelleni kiskoen (saikohan tuosta selityksestäni mitään selvää..).
En oikein tiedä mistä tuo lisävirittäytyminen kohtaamistilanteessa johtuu, päin vastoin voisi ajatella että meno rauhoittuisi kun joka kerta vastaantuleva koira kuitenkin ohitetaan eikä haistelemaan jäädä.

Tuohon ohitusasiaan minun kyllä täytyy paneutua, sillä toiveeni on että Wiima joskus osaisi ohittaa vastaantulijat koirista hevosiin välinpitämättömästi - katsotaan päästäänkö siihen tasoon ikinä :)

Oltiin Wiiman kanssa myös kevään ekalla arkitottistunnilla tiistaina. Menin tunnille aika turvallisin mielin kun koko talven olemme tottelevaisuutta rally-tokon muodossa harrastaneet. Mutta en olisi voinut olla enempää väärässä. Wiima kyllä toimi kentällä niin kauan kun suoritettiin tehtävää, mutta heti kun keskittymiseni koiraan herpaantui ja kuuntelin ohjaajaa, niin Wiima heitti ranttaliksi ja poukkoili hihnassa - en muista vastaavaa menoa olleen sitten pentuaikojen. Myöskin kentän hajut (koirien ja pudonneiden makupalojen) olivat ihan kauhean kiinnostavia. En tiedä mitä muurahaisia sillä oli pöksyissä, mutta ennen seuraavaa kertaa lenkitän sen erityisen hyvin ja käyn kerran tai pari kentällä sen kanssa keskenämme muistutellakseni sille miksi siellä kentällä käydään. Katsotaan mihin tämmöisellä strategialla päästään.

************

Kevät on tullut kotikonnuille, lumetkin sulaneet viime viikon sateiden ansiosta. Tässä pari kuvaa sadetakkiin puetusta Wiimasta iltalenkillä kuluneella viikolla. Tuo puku on nyttemmin, heti seuraavana päivänä, lahjoitettu työkaverin käppänälle, sillä sen verran naftilta se lenkillä tuntui ja näyttikin, Wiima-rassu oli kuin kuoreen puristettu makkara :)

^  yllä taidetaan suorittaa tämän talven viimeisiä lumipiehtarointeja, 

tuon sateisen illan jälkeen niitä ei enää ollut

Tämän viikonlopun aikana sää on sen sijaan ollut keväinen, aurinko paistellut ja tuullutkin, joten maan toivoisi kuivuvan nopeaan tahtiin. Bongasin jopa ensimmäiset kevätesikot tiepientareilla sekä keltavuokon omalla pihalla (kyllä on muuten eroa kuvalaadussa; vas. puoleinen kuva otettu järkkärillä ja esikot pokkarilla, joka kuva on pelkkää pikselimössöä):

Lenkillä oli tarkoitus myös ottaa typykästä yksivuotiskuvat. Tällaiset niistä sitten tuli:

^ Seisotus lenkinvarrella

Ja sitten poikkesimme vielä paikallisen koirayhdistyksen koulutuskentällä vähän harjoittelemassa.

Sieltä seuraavat:

^ Varis lennähti sopivasti lamppulyhtyyn kentän keskellä ja

pimulle tuli mukava, vähän erilainen päänasento ihan vahingossa :)

 Ja sitten alla pari rievun retuutuskuvaa, palkintona hyvin tehdystä työstä koulutuskentällä, ihan parasta Wiiman mielestä kun tuo vanha farkunlahje tulee esiin taskustani, voittaa jopa namipalkinnot!

Ensi viikonloppuna on paimensukuisten lapinkoirien katselmus Helsingin Vinttikoirakeskuksessa. Sitä odotellen. Jännittävää päästä näkemään millainen on suurin vuosittainen rotutapahtuma (tai rotulinjatapahtuma, sillä paimensukuinen lapinkoirahan on suomenlapinkoiran linja), josta olen paljon kuullut ja lukenut.
Viime viikon lopulla tuli tilaisuuden aikataulut ja ilokseni huomasin että urokset arvostellaan ensin, jote ei haitanne vaikka emme ihan aamukymmeneksi paikalle ehtisikään.
Kivaa tuolloin tavata tuttuja ja tuntemattomia lappalaisia omistajineen sekä kuulla tuomarin kommentit Wiimasta, sen rakenteesta, turkista ja olemuksesta. Itseäni mm mietityttää, että onkohan Wiiman turkki pehmeämpi kuin lappalaisen yleensä..
Siitä kaikesta lisää ensi viikolla :) 

Ensimmäinen vuosi - vol. 2

Vielä pari muisteloa elävän kuvan kera 

(ks ed. postaus)

Wiima 10 viikkoa:

Wiima 3 kuukautta:

Ensimmäinen vuosi!

Fiuh ja jo vuosi on kulunut siitä kun karvakorvamme Wiima näki päivänvalon.
Huomenna 20.4.2013 on Wiiman 1-vuotis syntymäpäivä, hip hurraa!
Wiima syntyi kymmenpäiseen pentueeseen Villi-Joikhulassa äitinsä Dixin hellään huomaan. Kasvoi leikkien ja peuhaten kahden veljensä ja yhdeksän siskonsa seurassa sekä lisäksi täti-koirien Deisin ja Dinan valvonnassa.

Kesäkuun 8.ntena 2012 tuo rakkauspakkaus kotiimme noudettiin ja siitä alkoi yhteinen elämämme.
Kaikenlaisia muisteloita mielessä pyörii tänään ensimmäisen vuotemme varrelta ja kaivelin muisteloidessani esiin vähän vanhaa kuvamateriaalia.
En voi käsittää miten syötävän söpö se oli (ja on edelleen, mutta eri tavalla kuin pentuna)!

 

^ Ensimmäinen tapaamisemme, olemme käymässä Villi-Joikhulassa. 

Ensimmäisen kesän satoa:

 7 vkoa ^

^ .. eikä porkkanakaan paljon pentua pienempi ollut :) 

^ Wiima autovaljaissa happihyppelyllä lossirannassa lossia odotellen

^  Pelottava porttivahtimme. Ken tulla uskaltaa, se litimäräksi pussattakoon!

Suukko

^ Wiima on joutunut suihkuun. Pistä merkille rassukan korvat! :)

 

^ Futiskentän laitamat tulivat Wiimalle tutuiksi Juniorin harrastuksen ansiosta.

Wiimalla oli näillä reissuilla paljon ihailijoita :)

^ Wiiman, 4 kk, maski alkaa nousta yli silmien

^ Wiima 4 kk 

^ Wiima the Korvaeläin 5 kk metsälenkillä

 

^ Maski muuttui nopeaan tahtiin, yllä Wiima 4 kk ja 5 kk

Sellainen se oli pähkinänkuoressa Wiiman ensimmäinen puolivuotta. 

Ikionnellisia olemme Sinusta rakas karvakuonotypykkämme! 

Näin syntymäpäivän aattona jo neitiämme onnitellen,

t: kotiväki ♥